Minäkö blogiriippuvainen?

Kuva täältä. Lisenssi CC BY 2.0

Blogini tarina

Sain Romuaarteeni –blogin Jaanalta haasteen kertoa blogini tarinan. Olen aika täpinöissäni blogini ensimmäisestä haasteesta, kiitos! Luin tällä viikolla Valkoisen vuoren rinteillä –blogista blogiriippuvaisen 10 oireesta ja päätinkin lähteä miettimään blogini tarinaa näiden 10 blogiriippuvuudesta kertovan oireen kautta.

1) Blogihaukansilmät

Yritän (joskus vähän epätoivoisestikin) listata mahdollisia DIY-juttuja. Askartelu- ja kierrätysryhmissä viettämäni aika on lisääntynyt moninkertaisesti. Olen muutaman kerran huomannut harkitsevani tehdä ihan vain blogia varten jotain sellaistakin, joka itseasiassa ei muuten kiinnostaisi sitten yhtään.. Tästä esimerkkinä kaikenlaiset ruusut; materiaalista riippumatta (suodatinpaperit, vaahteranlehdet, tuikkupurkit).  Jos siis blogiin alkaa ilmestyä minun askartelemiani ruusuja missä tahansa muodossa, silloin taidan olla pahassa DIY-jumissa.

2) Bloggerin statistiikka: 

Erityisesti postauksen jälkeen ramppaan bloggerin tilastoja tarkistelemassa. Jos johonkin postaukseen yht´äkkisesti on paljon käyntejä, etsin vaivojani säästämättä syytä lisääntyneelle liikenteelle. Osaisin vaikka keskellä yötä herätettynä vastata välittömästi ainakin blogini lukijamäärän ja luetuimman jutun.

3) Saadut kommentit

 Olen vuosia tehnyt töitä siten, että työtarjous tulee älytekstarilla ja nopein vastaaja saa keikan. Onko kyseessä nykyajan versio orjuudesta, kun puhelin pitää ottaa mukaan vessaankin? Tai uusi versio Pavlovin koirista; kun kännykkä piippaa, pitää heti keskeyttää kaikki mitä on tekemässä ja lukea tekstari.

Nykyään puhelimen piippaus tarkoittaa usein kommenttia blogiin. Tällekin piippaukselle alan olla ehdollistunut. En nyt sentään säntää puhelimen luo niin vauhdilla, että kenelläkään olisi vaaraa jäädä alle, mutta en myöskään kykene kovin pitkään vitkuttelemaan lukemista… Mutta yhtäkaikki, jokainen kommentti sykähdyttää. Mitenkähän paljon sitten sydämentykytystä tulee aiheuttamaan se ensimmäinen negatiivinen kommentti, jos ja kun sellainen tulee.

4) Eksistentiaalinen kriisi 

Miksi joku lukija hävisi? Mitä tein väärin, suututinko mielipiteilläni, osoittauduinko tylsäksi, toistinko itseäni, … Myönnän nalkuttavani puolisolleni, että onko hän pitkään aikaan käynyt lukemassa uusimmat postaukset. Saan silloin tällöin samalta suunnalta muistutusta, että blogini ei maailmankaikkeuden tasolla ole kovinkaan merkittävä asia. Toistaiseksi kuitenkin elän vielä vaihetta jossa miellän blogini oman persoonani jatkeeksi. Klassiseen tapaan väitän aloittaneeni blogin pitämisen omaksi iloksi, päiväkirjatyyppisesti, ihan vaan itselleni. Ja pah! Jos haluaisin itselleni kirjoittaa, siihen riittäisi ruutuvihko. Lukijoita minä haluan, eikö useimmat?

5) Velvollisuudentunne

Tähän asti olen pitänyt postausten välin tasaisesti 2-3 päivässä. Elämäntilanne ja terve järki sanoo, että max. kaksi kertaa viikossa olisi fiksu määrä. Vaan postausten harventaminen tuntuu laiskuudelle ja petturuudelle.  Itsekin paljon blogeja seuraavana tajuan kyllä varsin hyvin, että laatu korvaisi määrää. Vielä kun tuntisi kehittyvänsä kirjoittajana, kuvaajana ja aiheiden valinnassa niin paljon, että kykenisi tätä periaatetta noudattamaan. Toistaiseksi mennään määrä edellä ja toivotaan kehitystä..

6) Perfektionismi  

Ei ole minun blogisyntini. Rajallisen ajankäytön tähden postaus lähtee usein julkaisuun jo luonnosvaiheessa, epätäydellisenä ja raffina. Polku ideasta toteutukseen on joko lyhyt tai katkeaa kokonaan. Vaan mikä on se taika, että joka kerta heti julkaisunappulan painamisen jälkeen tajuat monta täydennettävää asiaa ja parempia sanontoja yms.

7) Kamera 

Kannan varoiksi kameraa mukana. Napsin kuvia suunnattomia määriä toivoen, että joukkoon osuisi edes jotain kelvollista. Olen alkanut katsoa asioita blogisilmällä myös kameran läpi. Ja ne kaikki viritykset, joita välillä täytyy kelvollisen kuvan eteen tehdä.. huh. Jonain päivänä vielä putoan kameroineni tuolilta tai pöydän päältä tai niksautan niskani kyykkiessäni tuhannella mutkalla kameran jatkeena. Itseäni kohden kamera ei kuitenkaan tule kääntymään ja selfieitä tai asukuvia ei täällä tulla näkemään.

8) Puheenaiheet 

Heiveröisempikin aasinsilta kelpaa oman blogin esille tuomiseen. Erityisesti erilaisissa some-ryhmissä, jossa isot lukijamäärät liikkuvat. Olin ajatellut pitää blogini täysin anonyyminä, mutta kun kävijämääräahneys kerran iski, niin anonyymiyden periaate lensi laidan yli nopeammin kuin olisin koskaan uskonutkaan. Tänne vaan kaikki; perheenjäsenet, sukulaiset ja satunnaiset tutut. Saa siis mainostaa.

9) Pinnallisuus

Tunnetta pinnallisuudesta en omaksi blogisynnikseni laske.  Ehkä siksi, että shoppailu ja uusien hankintojen esittely on tämän nettiosoitteen kiertänyt joskus vähän liiankin kaukaa. Ei sillä, ettenkö himoitsisi monia sisustusblogien trendikkäitä hittituotteita. Usein (onneksi) käy niin, että kun vihdoin olisi varaa tai tarve jotakin hankkia, on hittituoteinnostus ehtinyt omissa silmissä jo liikatarjonnan takia vähetä. Vaan eipä silti; sama koskee DIY-juttujakin. Kun jokin asia tai tekeminen muodostuu ilmiöksi, se jo riittää hylkäämään koko jutun. Hölmöä, eikö?

10) Jakaminen 

Toistaiseksi jotenkuten hallinnassa, fb-ystävät voivat olla vahvasti eri mieltä. Olen laiska käyttämään sosiaalista mediaa, blogilla ei ole vielä edes omaa fb-profiilia. Pinterestiä olen sentään oppinut blogin myötä käyttämään, Instagramin idea ei puolestaan aukene minulle lainkaan, en vaan ymmärrä.

Montako oiretta siis Valkoisen vuoren rinteillä -Katjan listasta täsmäsi minuun ja omaan blogiini? Sanoisin, että 9/10. Huh ja höh. Blogiriippuvaiset vertaistukea tarjolla missään? Kaikki te jotka vähänkään tunnistatte blogiriippuvuuden merkkejä itsessänne, ottakaa haasteesta kiinni ja kertokaa oman bloginne tarina ja kipupisteet. `Blogisi tarina` -haasteen on käynnistänyt Kototeko -blogi.