Voi kun elämä olisi joskus tauti

Anna Kortelainen; Hurmio - oireet, hoito, ennaltaehkäisy

Anna Kortelainen on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja puhetyöläinen, filosofian tohtori ja tutkija, joka on kirjoittanut naisten historiaan ja kuvataiteeseen liittyviä teoksia. Läpimurtonsa hän teki vuonna 2002  teoksellaan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. 

En itse ole mikään Kortelaisen tuotannon suurin fanittaja, mutta  1800-luvun tavarataloja julkisena tilana käsittelevä `Päivä naisten paratiisissa` on minulle merkittävä kirja, johon tulee ajoittain palattua. Kortelaisen toimittama, tänä vuonna ilmestynyt  Avojalon - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta on minulla vielä  omalla TBR-listallani. Olen sen lukemista vähän säästellyt sopivaan hetkeen, jolloin ehkä olisi aikaa ja innostusta muutenkin paneutua syvemmin omiin rajantakaisiin karjalaisiin juuriini. 

Kortelainen on ehkä tahtoen, ehkä tahtomattaan, kerännyt mainetta valovoimaisena historiatieteen popularisoijana. Miten selittää asiat, miten rakentaa tarina ja miten houkutella lukija mukaan ilman että tekee vääryyttä historialle tai menneisyyden ihmisille, siinä kirjailijalla haastetta. Ei ihme, että omien sanojensa mukaan Kortelaisen kirjojen kohdalla `genrerajat ylittyvät ja kirjastoluokituksia kutitellaan`. Historiantutkimuksen ja kaunokirjallisuuden yhdistäminen kun ei ole aina ongelmatonta,  Olisipa mielenkiintoista jostain joskus kuulla miten historiantutkimuksen ja kaunokirjallisuuden liitossa  polun avaajana toiminut Kaari Utrio on kokenut asiasta saamansa palautteen. Nyt kuitenkin eletään historiantutkimuksessakin  aivan toisenlaisia aikoja ja kaunokirjallisten elementtien liittäminen tuotantoon ei Kortelaisen uskottavuutta historiantutkijana vähennä hitustakaan. 

Anna Kortelaisen Hurmio-teos käsittelee Stendahlin syndroomaa, voimakasta, liki psykoottista hurmostilaa, jonka voi saada taideteosta katselemalla (tai kuuntelemalla). Kirja lähtee liikkeelle kirjailija Stendhalina myöhemmin tunnetun nuoren sotilaan Henry Beylen merkillisestä kohtauksesta Firenzessä vuonna 1811. Sairaskohtaus kantaa nimeä Stendhalin syndrooma, mutta mistä tuossa oireyhtymässä oikeasti on kyse?

Onko kyseessä taiteenrakastajan ammattitauti vai pelkkä postmoderni paniikkihäiriö; tätä nimenomaista asiaa lähdetään Kortelaisen kirjassa liki 500 sivun voimalla selvittämään. Anna Kortelainen on jo aiemmassa kirjassaan ”Hysterian kulttuurihistoria” käsitellyt 1800-luvun lääketieteen tapaa alistaa ja hallita tunteikkaita ihmisiä pyrkimällä medikalisoimaan tunnereaktioita. Vaikka Hurmio-kirjan esittelyssä luvataankin käsitellä hurmion oireita ja hoitoa sekä etsiä keinoja ennaltaehkäisyyn, niin ei taiteesta päihtymistä kirjassa kuitenkaan katsota mitenkään kummeksuen tai paheksuen. Ennemminkin haetaan määritelmää sellaiselle ilmapiirille, jossa intohimoja ja äärimmäisiä inspiraatioita voi arvostaa, etsiä ja ...niin, toivottavasti myös löytää. Kirja yllyttää antautumaan taiteelle ihan sellaisenaan, ilman kangistavia ennakkoluuloja tai tärkeilyä.

Taiteen vastaanottamisherkkyys riippuu kai kuitenkin yksilön neurologiasta ja psykologiasta. Ehkäpä juuri siksi kirja ei ollutkaan minulle sellainen hurmion hakemisen inspiraatiolipas kuin olin niin kovasti toivonut. Pahuksen onnekkaita ovat ne, jotka ovat kuvatun kaltaista hurmiota kyenneet joskus kokemaan. Mutta entäpä kun ei hurmioidu? Kun ei tavoita taiteesta päihtyminen olotilaa, vaikka niin todella kovasti sitä haluaisi. Silloin Kortelaisen kirja jää vain eräänlaiseksi jäsenkirjaksi niille onnekkaille, jotka sellaista ovat joskus saaneet kokea. Kortelaisen omin sanoin; hurmioituminen ei tule tilauksesta, eikä sitä voi itse hankkia - se tulee jos on tullakseen.  Meidän muiden täytynee tyytyä toivomaan, että tauti jostain kantajastaan tarttuisi meihinkin. Sillä Paavo Rintalan sanoin; niin kauan kuin kauneus puhuttelee, ihminen on henkisesti elossa.

Kortelainen, Anna: Hurmio - oireet, hoito ja ennaltaehkäisy. Tammi, 2009. 499 sivua.