Miten niin koukussa kukkiin..?

Mikähän siinä on, että aina kesällä iskee kummallinen virkkuuvimma. Virkkaaminen kuuluu kesään, kutominen talveen. Viime kesän tuotoksena syntyi puna-pinkki –sävyinen torkkupeite afrikan kukka –mallilla. Sinne upposi kaikki vähänkään punasävyiset langanpätkät. 

 Tämän kesän tuotos on vielä keskeneräinen – kukat on suurinpiirtein koossa mutta yhdisteleminen tökkii.  Nyt kulutukseen meni kaikki kelta-sini-vihreät jämälangat. Molemmissa peitoissa yhdistävänä tekijänä on harmaalla Seitsemän veljestä –langalla tehdyt sisimmät ja uloimmat kerrokset. Tämän kesäinen tuotos saattaapi olla lähdössä lahjaksi, vähän mietityttää että pitäisiköhän peitteelle ommella taustakangas… ja kenet saisi jallitettua sen tekemään, koska ompelukone ja minä emme ole aina ihan ystävällisissä väleissä. Taustakangas on varmaan tarpeen ainakin, jos lähdenkin tavoittelemaan torkkupeiton sijaan parisängyn päiväpeittoa, hmm. Onneksi projektilla on vielä hyvin aikaa. Taidan jättää vähäksi aikaa hautumaan koko työn..

Ihka ensimmäinen virkattu peittoni kolmen vuoden takaa.

En ole ikinä mieltänyt itseäni kovinkaan käsityöihmiseksi, kunnes joitain vuosia sitten sain varsinaisen älynväläyksen ehdottaa, että tekisimme yhdessä poikani eläkkeelle siirtyvälle opettajalle lahjaksi isoäidin neliöistä kootun torkkupeiton. Kun olin kerran moista mennyt ehdottamaan, niin pitihän projekti loppuun saattaa ja koota äitien, isien(kin), oppilaiden, mummien ja kummien tuotos yhtenäiseksi peitoksi. Kiire tuli ja tuskanhikea valui kun sovittelin kymmenien eri tekijöiden erilaisia neliöitä yhteen, vaan lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen. Sittemmin olen virkannut vain omaan tahtiin ja omaksi iloksi....