Mielensäpahoittajan valotaulu

Vintagentin tuunauksissa annetaan lähes aina joko vanhalle tavaralle kokonaan uusi elämä ja käyttötarkoitus tai ainakin rutkasti jatkoaikaa. Ihka uusista materiaaleista täällä askarrellaan tai valmistetaan mitään perin harvoin.  Ostoksiakaan ei  juuri esitellä, eipä niitä usein tehdäkään. Vintagentin punainen lanka kiertyy kierrätyksen ympärille. Täällä ei oikein ole luontevaa sijaa kaupallisille yhteistyöpostauksille. Erityisesti jo kymmenissä blogeissa esitellyistä yhteistyötuotteista olisi sitä paitsi aika vaikea sanoa mitään uutta tai blogin linjaan sopivaa.

Edellisessä postauksessa materiaalina käytetyt tarjottimet olivat nekin kierrätyksen hylkytavaraa; esineitä jotka sellaisenaan eivät kelpaa nykykuluttajalle edes ilmaiseksi perään heitettynä.    Jaoin tarjottimien kuvan teko-ohjeineen eräässä facebookin askarteluryhmässä. En jakanut linkkiä, koska blogien linkit on nykyään useissa ryhmissä kielletty (täältä voi lukea, kun siitä asiasta mieleni pahoitin).  Kuvan alalaitaan olin blogijuttua kirjoittaessani lisännyt himmeällä Vintagentti-tekstin. Ei blogin osoitetta, ainoastaan siis sana Vintagentti.  Vaan mitenkäs sitten kävikään;   kuva poistettiin kyseiseltä fb-ryhmän sivulta, koska se sisältää mainontaa.  Voin sanoa, että menipä  vintagentin emännällä herne aika syvälle nenään moisesta.  

Varoitus; sisältää blogimainontaa

Eikä ketutusta helpottanut yhtään se, että kyseisen fb-ryhmän sivu näkyi olevan täynnä Vallilan printtikankaiden mainontaa erilaisten valotaulutoteutusten muodossa.  Olisipa mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Vallilan Aurajoki-kuosissa valotaulu-innostuksesta johtuva näkyvä myyntipiikki.  (Btv; vaati vähän vaivannäköä ottaa selvää missä Vallila tuotteensa valmistaa.  Ainakin Aurajoki taitaa virrata kankaalle Turkissa. Ei siinä mitään, selvähän se, että ulkomailla tehdään. Kuitenkin esimerkiksi Finlayson on Vallilaa selvästi avoimempi  tuotteidensa tuotantomaiden ja yhteistyöyritysten suhteen.)

Houkutti ihan kamalasti tehdä oma valotauluversio, mutta nyt ainakaan en sitä varmasti tekisi mistään kaupasta uutena ostetusta materiaalista.  Vaan mistä sitten? Jälleen kerran vastaus oli kestokassi.  Kirppiskierroksella osui silmiin kirppismyyjän kassi, jonka hetken neuvottelun jälkeen sain ostaa itselleni kolikolla. Purin ratkojalla saumat, silitin varovasti kuvaa vähän sileämmäksikin. Meiltä ei taloudesta löytynyt yhtään styrox-levyä. Oli siis keksittävä joku muu taustamateriaali, johon valot saisi kivasti kiinnitettyä.  Ratkaisuksi muodostui vanha varastohyllyn reikälevy. Reiät ovat juuri täydellisen kokoiset, jotta niihin voi tuupata led-valosarjan kynttilät. 

Olen aikaisemmin käyttänyt samanlaista reikälevyä mm. ristipistokuvan tekemiseen (täällä siitä enempi tarinaa).  Huono puoli  tässä valojen reikiin tökkimisessä on, että valotaulun ripustaminen seinälle  on vähän haasteellista, siksi meillä kuva päätyi seinäripustuksen sijaan  hyllyn päälle nojaamaan.

Nonniin, tulipahan kirjoitettua sormet sauhuten siitä miten epäkaupallinen blogi Vintagentti onkaan. Tarkemmin mietittynä tulikin samalla annettua mainosta  mm. Primarkin kasseille ja Finlaysonille, Vallilallekin. Tuomas Kyrön kirjatkin saivat maininnan.  Ugh, olen puhunut ….  eikun mainostanut.

´Keskity ny` ja ´iha asjoitte ytimes`; tuunatut tarjottimet

Vakkarikirppiksen halpispöydässä oli myynnissä kaksi tarjotinta 20 sentin kappalehintaan. Toinen oli ruskeanlaikukas puukulho ja toinen kasarihenkinen teräsvati. Sellaisenaan kumpikaan ei ollut kovin houkuttava tarjoiluastia.  Eipä siis yhtään hirvittänyt käyttää esineitä tuunauskokeilujen materiaaliksi.

Molemmat tarjottimet on ensin pohjamaalattu mustalla spraymaalilla, jonka jälkeen ne on täplitetty valkoisella.  Puukulhon täplät syntyivät lyijykynän päässä olevan pyyhekumin painalluksilla. Muistan  hiljattain nähneeni jossain blogissa tarjottimen, joka oli maalattu juuri tällä lailla. Nyt en vaan kertakaikkisen  enää löydä, mistä idean nappasin (huikkaa, jos tiedät).

Laakeampi tarjotin puolestaan sai täplänsä vanupuikoilla maalaten. Pylpyröistä tuli hieman pienempiä, mutta myös vähän epäsäännöllisempiä muodoltaan.

Olen joskus ennenkin tahattomasti tullut tuunanneeksi jotain useimmille suomalaisille tuttua designkuviota.  Aiemmasta elämästäni copycattina voi lukea lisää täältä ja täältä.  

Pakko myöntää, että tällä kertaa kuvio ei valikoitunut sattumalta, vaan tarjottimien esikuvana toimii ihan tietoisesti eräs Marimekon kuosi. Matkiminenhan on ihailun vilpittömin muoto, ja Marimekolla näitä  toinen toistaan upeampia kuoseja riittää  ihailtavaksi. Tosin niin kaukana esikuvastaan nämä tuunatut tarjottimet ovat, että kenelläkään ei varmaan ole aihetta moisesta copycattina toimimisesta mieltänsä pahoittaa. 

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jossa viikon aiheena on keltainen. Käy linkistä kurkkaamassa miten muut ovat aihetta käsitelleet.

Kesähuoneen pieni pintaremppa

Vuosi sitten kesällä muutimme vanhan leikkimökin kesähuoneeksi liittämällä mökin kuisti osaksi sisätiloja (täällä, täällä ja täällä lisää niistä muutoksista). Sisäpuolella muutos jäi vähäiseksi; lelut ulos ja ruoanlaittopöytä sisälle, siinä suurin piirtein kaikki mitä `sisustamisen` eteen tehtiin.  Leikkimökin vitivalkoiset lastulevyseinätkään eivät olleet mikään kaunistus, mutta jäivät odottamaan sopivaa ideaa uusiksi seinäpinnoiksi.  Keskeneräisyys toimi tietty juuri niin kuin tapana on, eli tilaan alkoi pikkuhiljaa kerääntyä kaikenlaista roinaa pihahommista.

Tänä vuonna aurinkoinen ja lämmin kesä houkutti viettämään ulkoilmaelämää pihalla, joten kesähuone jäi vähän hunningolle ja alkoi hyvää vauhtia muuttua takaisin pelkäksi romuvarastoksi.  Syksyn tullen sisustussuunnitelmat saivat kuitenkin kunnolla vauhtia, kun eteen tuli mielenkiintoista materiaalia sisäseinien uudeksi pinnaksi.  Nimittäin vanhoja navetan sisärakenteista purettuja lautoja. Olisihan noista laudoista voinut rakentaa vaikka mitä muutakin, mutta juuri nyt ei ollut tarvetta rakennella mitään vaan vihdoin viimein vauhdittaa kesähuoneen uutta ilmettä.  

Samalla pistettiin ulkoseinään pari ikkunanpokaa lisää (yksi ikkunaruutukin onnistuttiin innoissamme rikkomaan, se toki pitää korjata pikimiten).

Pitää olla pikkaisen pöljä, että tekee tämmöisiä hommia lokakuussa, mutta minkäs teet… Joskus vaan inspiraatiota tai materiaaleja joutuu vähän odottelemaan.  

Ja kyllähän tuolla `kesähuoneessa` kelpaa vieläkin viettää aikaa. Kirja, viltti ja kuuma juoma; kesähuoneessa tuntuu pikkaisen joululle.

Lämmintä lokakuuta!

Kun bloggaaja ploggaamaan rupes..

Luin viikonloppuna, että liikunnan iso trendi on nyt ploggaaminen eli roskajuoksu. Termi muodostuu ruotsinkielen sanoista jogga  & plocka upp. Ploggausharrastus on lähtenyt liikkeelle Ruotsista pari vuotta sitten ja rantautunut nyt kuntoiluvillitykseksi myös Suomessa.  Tositrendikkään juoksuharrastajan tunnistaa siis mukana kulkevasta roskapussista viimeisistä huutoa olevien tossujen tai juoksuvermeiden  sijaan.

Roskajuoksun yksinkertaisena  ajatuksena on  lenkkeilyn sivutuotteena poimia maasta roskia.  Ensi sijaisesti ploggaamisessa on edelleen  kyse lenkkeilystä tai juoksuharrastuksesta. Roskien poimiminen antaa kuitenkin juoksulenkille lisää monipuolisuutta, kun vauhdissa kyykätään reitin varrelle osuvia roskia mukana kulkevaan roskispussiin. Ploggaamisessa yhdistyy siis itsestä ja ympäristöstä huolehtiminen. Varusteeksi  suositellaan kertakäyttöhansikkaita, eritoten jos aikoo vauhtia hiljentämättä  napata roskia maasta.

Olisihan meillä suomalaisillakin ollut ihan oma kotimaista alkuperää oleva `roska päivässä` -liikkeemme.   Isot hurraahuudot kuitenkin ruotsalaisille, jotka onnistuivat tekemään roskien keräämisestä näkyvää, yhteisöllistä, hauskaa ja iloista puuhaa.

Kekseliäästi ruotsalaiset yhdistävät selfie- ja somemaailman ympäristötietoisuuteen. Ploggaamisen some-näkyvyys onkin ihan omaa luokkaansa, jos epäilyttää niin katso vaikkapa tunnisteella #plogging  somessa jaettuja kuvia. Toki  ploggaaminen on muiden trendiliikkeiden tavoin vähän pinnallistakin, mutta onpahan painopiste ainakin  hetken ajan ongelman sijaan ratkaisussa.

Itsellä on juokseminen jäänyt viime vuosina ihan olemattomiin, joten juoksulenkin sijaan nappasin roskapussin mukaan iltakävelylle. Ehdin kyykätä pussin pohjalle vasta ihan muutaman reitille osuneen roskan, kun osuin puistoon jossa syyshortensiat kukkivat.  Maassa oli myrskytuulen (tai jonkun) katkaisemia kukintoja. Osa katkenneista kukinnoista oli jo ihan ruskean kuivuneita, osa väriltään vielä kohtuullisen tuoreita.   Niin olivat kauniita, että ansaitsivat tulla poimituiksi roskien sekaan.  

Leikkasin suurimmat kukinnot pienempiin paloihin ja kiinnitin ne rautalangalla pölykapselista peräisin olevaan  metallirinkulaan. Lupaan vastaisuudessa toistekin ottaa kassin mukaan kävelylle; roskille ja luontolöydöille.

#plogging #kranssi #hortensia #ploggaus

DIY, luurankolehdet

Törmäsin viikonloppuna pinterestissä koristeluideaan nimeltään skeleton leaf. Kyseessä on siis lehti, joka on poistamalla lehtivihreä saatu hauraan läpinäkyväksi, lehden rakenteen paljastavaksi. Tällaiset luurankolehdet ovat nähtävästi käytettyä materiaalia korttiaskartelijoiden ja skräppäreiden keskuudessa ja skeleton leafeja voikin ostaa monista askartelukaupoista. Netistä löytyi englanniks useita ohjeita, miten tämänlaisia luurankolehtiä voi tehdä itse. Suomeksi en oikein löytänyt kunnon ohjeita siitä, miten kasvien lehdistä poistetaan lehtivihreä. Lyhykäisyydessään juttu menee näin:

Valitse käsiteltäväksi suuria ja vahvoja , mielellään vähän vahamaisen oloisia lehtiä. Itse tein sen virheen, että tiputin pataan kaikkia mahdollisia erilaisia lehtiä pihalta. Pienet ja pehmeät lehdet eivät kestäneet käsittelyä, vaan muussaantuivat käyttökelvottomiksi. Vaahteranlehdet puolestaan onnistuivat  hyvin, samoin kuin villiviinin lehdet. Tammen lehdet osoittautuivat hyvin vahvoiksi ja olisivat kaivanneet vielä pidempää käsittelyä.

Laita lehdet kattilaan ja kaada päälle noin 1 osa pesusoodaa ja 5 osaa vettä. Älä käytä ruokasoodaa, niin monipuolinen kuin se onkaan, tähän juttuun se ei käy. Anna lehtien porista kattilassa pienellä lämmöllä vähintään puolitoista tuntia, ehkä vähän kauemminkin jos maltat.

Siirrä lehdet varovasti kattilasta toiseen astiaan ja kaada päälle tilkka kloritea. Anna vaikuttaa ehkä noin parikymmentä minuuttia, lehdet vaalenevat kyllä ihan silmissä. Viimeksi huuhtele lehdet varovasti kämmenellä juoksevan veden alla. Toisissa ohjeissa neuvotaan valkaisuainekäsittelyn sijaan harjaamaan lehdet puhtaiksi lehtivihreästä pehmeällä hammasharjalla, mutta tätä tekniikkaa en tohtinut kokeilla vaan luotin vähemmän luonnonmukaiseen tekniikkaan.  Anna riisuttujen lehtien kuivua rauhassa, aseta päälle vaikka pala talouspaperia estämään kipristymistä. Itse kehystin  lehdet samantien.

On tämä lehtien viherpesu suoraan sanottuna melko pölhöä puuhaa, mutta saatanpa toistekin vielä kokeilla pestä lehtiruotia näkyville. Ehkä joillain sisäkasvien lehdillä, onnistuisikohan peikonlehden käsittely? 

Pihan syksy ♥

Olkoon kesä miten kukkiva tahansa, minusta piha ja puutarha on kauneimmillaan syksyisin. 

Alkavan syksyisen väriloiston kunniaksi tekaisin nopsaan ulko-oveen sydänkranssin orapihlajan marjoista. Marjat ovat sopivan isoja ja kiinteitä pujotettavaksi vaikka vähän paksumpaankin rautalankaan.

Sydänkranssin valmistuttua jäi jäljelle vielä kasa marjoja. Puutarhapöytä kaipasi jotain vähän korkeampaa ja näkyvämpää koristetta. Pujottelin loput marjat ohuempaan rautalankaan ja kiepautin marjanauhan rautalankakruunun päälle. 

Rautalankakruunu on peräisin puretusta joustinpatjasängystä.  Se on tehty irrottamalla patjasta yksi rivillinen jousia. Tämä jousipatjan pätkä on kiepautettu  ympyräksi ja kiinnitetty rautalangalla. 

Pöytä sai kivan koristeen, joka näkyy vähän kauemmaskin eivätkä marjat makaa suoraan pöytälevyn päällä.  Saa nähdä minne loput jousipatjan metallikiehkuroista päätyvät..

Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jonka aiheena on syyskuu. Käy linkistä katsomassa miltä muiden haasteeseen osallistuvien syksy näyttää. Värikästä syksyn alkua !

Mun koti, mun värit

Meillä on vuosia sitten tapetoitu olkkariin aukeava ruokahuone alekorista löytyneellä vihreäpohjaisella kukkatapetilla (täältä voi kurkkia kuvia).  Nyt kun olohuoneen uudistuksesta jäi petroolinväristä maalia reilusti jäljelle, oli suorastaan pakko jatkaa suurta väriuudistusta ruokahuoneen puolelle ja korvata kulahtaneet tapetit maalatuilla seinäpinnoilla.

Viimeksi jo mietin, että miten ihmeessä sitä jatkaa jonkinlaisen värikokonaisuuden rakentamista, kun jo yhden yksittäisen värin valitseminen on elämää suurempi ponnistus. Mallailin jo edellisessä postauksessa  joitain väriyhdistelmiä petroolinsiniselle. Värien etsiminen tietokoneelta tai puhelimen näytöltä oli kuitenkin ihan hukkaan heitettyä aikaa; jos väri tietokoneelta katsottuna miellytti, oli se puhelimen näytöllä kaikkea muuta kuin sopiva  ja toisinpäin. Sen sijaan, että olisin alkanut kalibroimaan näytön värejä, oli parempi suunnata suoraan maalikaupan värimalleja tutkimaan.  

Tikkurilan sivuilla neuvotaan valitsemaan lopullinen väri kaupan värikartoista siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa, joihin väri valitaan. Väri muodostuu suhteessa ympäristöönsä, eli kaupassa kivalle näyttänyt väri voikin oman kodin pinnoilla ja valaistuksella näyttää joltain ihan muulta.  Ilmiötä kutsutaan metameria-dikromatiaksi. Kiva, että mun harmilleni on olemassa nimi..

Fiksu maalari valitsee siis ensin mieluisan värin kaupan värikartoista ja vie värimallin sitten kotiin uudelleen tarkasteltavaksi.   Vähemmän fiksu ei jaksa nähdä vaivaa ja ajaa edestakaisin kodin ja maalikaupan väliä vaan tyytyy tuijottelemaan värimallia maalikaupan valaistuksessa. Toisaalta tämänlainen toimintamalli antaa sopivasti sattumanvaraisuutta värivalintoihin.   Niin tällä  maalarilla kävi. Kaupassa pyysin myyjää ehdottamaan värikästä mutta vaaleaa sävyä. Taisin vieläpä mainita hiekan ja kanervan sävyt. Noh, myyjä ehdotti Shantung V481 -sävyä. Minun silmiini sävy näytti täydellisesti hiekalta (tai mokkaruututaikinalta).  Kotona purkin avaaminen vielä vahvisti hyvää tunnetta oikeaan osuneesta valinnasta. Tämähän sujuu hyvin.

Vaan ensimmäisen pensselinvedon myötä hyvä fiilis muuttui epäuskoksi; miten ihmeessä täydellinen hiekansävy voi seinällä muuttua lilaksi, inhokkivärikseni?   Meinasin jo panna pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Maalasin kuitenkin seinän loppuun sillä ajatuksella, että nyt saa tulla mitä tulee, ei viitsi enää säätää yhtään enempää.

Ja niin vain kävi, että keskeneräistä ei saa arvostella. Maalin kuivuttua  Shantung osoittautui ihan kelpo valinnaksi;  herkän lämpimäksi  ja maanläheiseksi  ja ihan vain pikkiriikkisen violettiin vivahtavaksi sävyksi.  Että ihan hyvin tämä maalinvalinta loppupeleissä päättyi, huoh. Tämähän alkaa sujua, mitäköhän sitä seuraavaksi maalaisi….