Vintagentin tuunauksissa annetaan
lähes aina joko vanhalle tavaralle kokonaan uusi elämä ja käyttötarkoitus tai
ainakin rutkasti jatkoaikaa. Ihka uusista materiaaleista täällä askarrellaan tai
valmistetaan mitään perin harvoin. Ostoksiakaan ei juuri esitellä, eipä
niitä usein tehdäkään. Vintagentin punainen lanka kiertyy kierrätyksen
ympärille. Täällä ei oikein ole luontevaa sijaa kaupallisille
yhteistyöpostauksille. Erityisesti jo kymmenissä blogeissa esitellyistä
yhteistyötuotteista olisi sitä paitsi aika vaikea sanoa mitään uutta tai blogin
linjaan sopivaa.
Edellisessä postauksessa materiaalina
käytetyt tarjottimet olivat nekin kierrätyksen hylkytavaraa; esineitä jotka
sellaisenaan eivät kelpaa nykykuluttajalle edes ilmaiseksi perään heitettynä. Jaoin tarjottimien kuvan teko-ohjeineen eräässä facebookin askarteluryhmässä. En jakanut linkkiä, koska blogien linkit
on nykyään useissa ryhmissä kielletty (täältä voi lukea, kun siitä asiasta
mieleni pahoitin). Kuvan alalaitaan olin
blogijuttua kirjoittaessani lisännyt himmeällä Vintagentti-tekstin. Ei blogin osoitetta,
ainoastaan siis sana Vintagentti. Vaan
mitenkäs sitten kävikään; kuva poistettiin kyseiseltä fb-ryhmän sivulta,
koska se sisältää mainontaa. Voin sanoa, että
menipä vintagentin emännällä herne aika
syvälle nenään moisesta.
Varoitus; sisältää blogimainontaa |
Eikä ketutusta
helpottanut yhtään se, että kyseisen fb-ryhmän sivu näkyi olevan täynnä
Vallilan printtikankaiden mainontaa erilaisten valotaulutoteutusten muodossa. Olisipa mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi Vallilan Aurajoki-kuosissa
valotaulu-innostuksesta johtuva näkyvä myyntipiikki. (Btv; vaati vähän vaivannäköä ottaa selvää
missä Vallila tuotteensa valmistaa. Ainakin
Aurajoki taitaa virrata kankaalle Turkissa. Ei siinä mitään, selvähän se, että
ulkomailla tehdään. Kuitenkin esimerkiksi Finlayson on Vallilaa selvästi avoimempi
tuotteidensa tuotantomaiden ja
yhteistyöyritysten suhteen.)
Houkutti ihan kamalasti
tehdä oma valotauluversio, mutta nyt ainakaan en sitä varmasti tekisi mistään kaupasta
uutena ostetusta materiaalista. Vaan
mistä sitten? Jälleen kerran vastaus oli kestokassi. Kirppiskierroksella osui silmiin kirppismyyjän
kassi, jonka hetken neuvottelun jälkeen sain ostaa itselleni kolikolla. Purin
ratkojalla saumat, silitin varovasti kuvaa vähän sileämmäksikin. Meiltä ei
taloudesta löytynyt yhtään styrox-levyä. Oli siis keksittävä joku muu taustamateriaali,
johon valot saisi kivasti kiinnitettyä.
Ratkaisuksi muodostui vanha varastohyllyn reikälevy. Reiät ovat juuri
täydellisen kokoiset, jotta niihin voi tuupata led-valosarjan kynttilät.
Olen
aikaisemmin käyttänyt samanlaista reikälevyä mm. ristipistokuvan tekemiseen (täällä siitä enempi tarinaa). Huono puoli tässä valojen reikiin tökkimisessä on, että
valotaulun ripustaminen seinälle on
vähän haasteellista, siksi meillä kuva päätyi seinäripustuksen sijaan hyllyn päälle nojaamaan.
Nonniin, tulipahan kirjoitettua
sormet sauhuten siitä miten epäkaupallinen blogi Vintagentti onkaan. Tarkemmin mietittynä
tulikin samalla annettua mainosta mm.
Primarkin kasseille ja Finlaysonille, Vallilallekin. Tuomas Kyrön kirjatkin saivat
maininnan. Ugh, olen puhunut …. eikun mainostanut.
Ihana idea tehdä tuo valotaulu kierrätysmateriaalista, ja kuinka onnistunut toteutus! Minulla tuo kierrätys on myös pesiytynyt korvien väliin niin että pyrin aina käyttämään vanhaa materiaalia varastoista uuden sijaan. Harvoin mitään uutta ostankaan. Tutkin kirpparitarjonnan jos ei kotoa löydy ja vasta sitten oikeaan kauppaan.
VastaaPoistaSama juttu,esimerkiksi minkäänlaisia koriste-esineitä en muista kaupasta varmaan juuri koskaan ostaneeni.
PoistaAivan upea valotaulu! Ajattelin hetken tehdä itselleni juurikin noista kaupunkikankaista, mutta alkoi ällöttää se, että putkahteli jo ajatusvaiheessa mainoksia "Valliloista" nettiin...
VastaaPoistaMutta jospa sattuisikin tilaisuus jollekin kierrätysmatskulle, voisi ajatella. Tuo toteuttamasi on kyllä todella upea ja nerokas!
Aina välillä diy-maailmassa loistavakin idea laimenee kun siitä tulee kauden hitti-askartelu..
PoistaTästä tykkään! Muuten olen saanut nopeasti kylläkseni just noista Valliloista yms...tuo reikälevy on oikein mainio idea! Kiitos, kun jaoit!
VastaaPoistaOma reikälevy-varasto alkaa näyttää loppumisen merkkejä, harmi.. haaveissa olisi ollut tehdä eteisen kokonainen (pikku)seinä, johon sitten ristipistottuna talon asukkaiden nimet. Pitää lähteä etsimään lisää..
PoistaUpea tuli. Aivan huippu idea.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVitsi miten hieno! Ja on kyllä kivempi kun Vallilat.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMainio toteutus vähän erilaisesta matskusta! :) Harmi, että askarteluryhmässä oli noin jännä linja... Itse ainakin jaan villasukkakuvat sun muut aina blogin puumerkillä varustettuna, koska ihmisillä on tapana vaan ottaa kuvia talteen ja jaella niitä sitten 'missä näihin on ohje'-meiningillä. Ei se puumerkki kaikilta vääryyksiltä suojaa, mutta kumminkin joskus auttaa.
VastaaPoistaEhkä käsitöissä tajutaan paremmin ohjeen merkitys, näissä tuunauspuolen jutuissahan jaetaan enemmän `pelkästään` ideaa ja inspiraatiota.
PoistaTärkeä kirjoitus kierrättämisen ja tuunaamisen jalosta ajatuksesta. Kiitos kirjoituksesta.
VastaaPoistaKiitos kommentista :)
PoistaOnpas ihana valotaulu! Minä olen liittynyt ja eronnutkin useasta fb-ryhmästä. Kummallisesti siellä ollaan vähän väliä tukkanuottasilla. En tykkää.
VastaaPoistaKiva kun kävit kommentoimassa, niin löysin tänne!
Aikamoisia nykyajan viidakoita nuo erilaiset fb-ryhmät, alati lisääntyviä sekalaisia sääntöjä ja hetkittäin joiltain silkkaa huonoa käytöstä . Onneksi on erilaisia ryhmiä eri tarkoituksiin...
PoistaKiva kun tulit vastavierailulle.
Mielensä pahoittaja, herneestä huolimatta sai tehtyä hienon jatkon kassille joka sopii hyvin tähän joulun odotusaikaan <3
VastaaPoistaItsekin olen ihan tyytyväinen omaan versiooni valotaulusta, sopiva tosiaan joulun odotukseen. Ja sitten vuodenvaihteen jälkeen voikin pakata pois odottamaan seuraavaa jouluaikaa.
PoistaIhanaa kun kävit kommentoimassa blogissani niin osasin löytää tieni tänne . Minun pitää oikein ajankanssa tutustua blogiisi . Ihanan valotaulun olet tuunannut ja kiva tarina sen alkuun saamisessa. Toivottavasti tulet blogiini uudestaan kuten aion minäkin tulla oikein ajan kanssa . Kiitos sinulle.
VastaaPoistaKiva kun löysit tien tänne, tervetuloa!
PoistaVau, tosi kiva taulu ja todella kauniit tarjottimet. 👍🏽
VastaaPoistaKiitos Maarit!
PoistaTuo reikälevy onkin tosi hyvä idea! Ja lopputulos vallan mainio :)
VastaaPoistaMä tunnustan väkertäneeni Vallilan Kelosta valotaulun - halavalla sain sopivan pakan lopun palakangaslaarista :o
Samaa vääntämistä olen huomannut noissa facen ryhmissä... Hoh hoijaa. En viitsi enää edes lukea kommentteja, katsoa kuvia vaan...
Pitääpä katsoa tuo tarjotinpostauskin, hyvältä näyttää! Ja paljon muutakin kivaa täällä näyttää olevan!
Kiva teksti. Ja aiheellinen.
VastaaPoistaTaulusta tuli hieno ja reikälevy näyttäisi ainakin mielestäni sopivan tuohon tarkoitukseen vallan mainiosti, styroksia paremmin itse asiassa.
Reikälevy onkin monikäyttöisyydessään lähes styroksin veroinen materiaali.
PoistaEttä onkin upea valotaulu ja tuo reikälevy kuulostaa vallan järkevältä ratkaisulta♥
VastaaPoistaKiva idea muuntaa tuollainen kestokassi valotauluksi. Itsekin olisi kiva askarrella jotakin näin joulun alla. Kaapissa on ainakin ylimääräisiä led valoja vaikka kuinka, löytyisiköhän pala sopivaa kangasta vielä nurkista. Kiitos ideasta!
VastaaPoista