torstai 18. lokakuuta 2018

´Keskity ny` ja ´iha asjoitte ytimes`; tuunatut tarjottimet



Vakkarikirppiksen halpispöydässä oli myynnissä kaksi tarjotinta 20 sentin kappalehintaan. Toinen oli ruskeanlaikukas puukulho ja toinen kasarihenkinen teräsvati. Sellaisenaan kumpikaan ei ollut kovin houkuttava tarjoiluastia.  Eipä siis yhtään hirvittänyt käyttää esineitä tuunauskokeilujen materiaaliksi.



Molemmat tarjottimet on ensin pohjamaalattu mustalla spraymaalilla, jonka jälkeen ne on täplitetty valkoisella.  Puukulhon täplät syntyivät lyijykynän päässä olevan pyyhekumin painalluksilla. Muistan  hiljattain nähneeni jossain blogissa tarjottimen, joka oli maalattu juuri tällä lailla. Nyt en vaan kertakaikkisen  enää löydä, mistä idean nappasin (huikkaa, jos tiedät).



Laakeampi tarjotin puolestaan sai täplänsä vanupuikoilla maalaten. Pylpyröistä tuli hieman pienempiä, mutta myös vähän epäsäännöllisempiä muodoltaan.



Olen joskus ennenkin tahattomasti tullut tuunanneeksi jotain useimmille suomalaisille tuttua designkuviota.  Aiemmasta elämästäni copycattina voi lukea lisää täältä ja täältä.  


Pakko myöntää, että tällä kertaa kuvio ei valikoitunut sattumalta, vaan tarjottimien esikuvana toimii ihan tietoisesti eräs Marimekon kuosi. Matkiminenhan on ihailun vilpittömin muoto, ja Marimekolla näitä  toinen toistaan upeampia kuoseja riittää  ihailtavaksi. Tosin niin kaukana esikuvastaan nämä tuunatut tarjottimet ovat, että kenelläkään ei varmaan ole aihetta moisesta copycattina toimimisesta mieltänsä pahoittaa. 


Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin makrotex-haasteeseen, jossa viikon aiheena on keltainen. Käy linkistä kurkkaamassa miten muut ovat aihetta käsitelleet.



34 kommenttia:

  1. Kivat tuunaukset ja tuo täplien tekeminen on kyllä luonnistunut superisti... itse en olisi saanut noin kaunista tasaista jälkeä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omaan silmään olisi saaneet täplät olla vieläkin tasaisempia...

      Poista
  2. Vau, miten tasaisia pylpyröitä, ei onnistuisi minulta! Tyylikkäät tarjottimet, mustavalkoisuus toimii aina hyvänä pohjana, tällä kertaa keltaiselle.
    Kävin katsomassa nuo linkin takana olevat tuunauksesi, hyvän näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuo pylpyröiden painelu kävikin melkoisesta taideterapiasta.

      Poista
  3. Vallan mainiot tuunatut tarjottimet!

    VastaaPoista
  4. Marimekko on hyvä ispiraation antaja.
    Kauniit tarjottimet.

    VastaaPoista
  5. Kauniisti ja hauskasti tuunattu! :) Hienoja. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Voi että tuli ihanat! Minäpä napsin idean myös itselleni. Täytyy kyllä tehdä jossain vaiheessa. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa viikonloppua, säät taitavat edelleen suosia.

      Poista
  7. Ihanat tuli noista astioista. Tuunaus kannattaa!
    Mulla on muuten uunituore blogi vanhan juuri lopetetun tilalle. Osoitteesta http://kookoo52.blogspot.com löydät sen.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! Kiva ettet kokonaan kuitenkaan blogin kirjoittamista lopettanut. Uusi osoite pistetty ylös.

      Poista
  8. Loihditpas todella kauniit tarjottimet, pidän pilkkujen elävästä jäljestä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Upeat tarjottimet ja kivasti kuvattu. Tykkään! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat <3 Sinä se osaat loihtia vaikka mitä ihanaa :)

    VastaaPoista
  11. Jälleen hauskat tuunaukset! Minä pidän erityisesti tuosta lyijykynän kumilla tehdystä jäljestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minulla jäi korvamatona vaivaamaan, että missä ihmeen lauseessa lauletaan lyijykynän tylpästä päästä.....

      Poista
  12. Kauniisti korostuu hedelmät tarjottimelta otettaviksi.
    Ehdin hetken miettiä, että miten täplät ovat noin tasaisen kokoisina ja kauniisti. Lyijykynän kumi on hyvä työväline, sekä vanutuppo.
    Kauniit tarjottimet.

    VastaaPoista
  13. Komia lopputulos ja keltainen sopii hyvin yhteen muiden värien kanssa.

    Täysin arkista

    VastaaPoista
  14. Jaahas, kirpparille siis etsimään tarjottimia. Maalit on ;) On sulla vaan niin mahtavia juttua.

    VastaaPoista
  15. Enpä olisi arvannut, että kynän kumipäällä olet nuo pilkut tehnyt. Hyvä oivallus! Tuota ideaa voikin käyttää moneen juttuun... hmmm :)
    Olen myös spreijannut joskus vanhoja tarjottimia, muutama jouluna esiin otettava kullankimalteinen on yhä tallella. Jokohan niiden olisi aika vaihtaa väriä... :D

    VastaaPoista