tiistai 28. marraskuuta 2017

Sammalkranssi sai asukkaat


Jotkut ne vaihtavat sisustuksen tekstiilejä aina vuodenajan ja juhlapyhien mukaan.  Meillä mennään samoilla verhoilla ja koristetyynyillä kesät talvet, joulut ja juhannukset.

Sen sijaan vuodenajat ja juhlapyhät näkyvät ulko-oven kranssin alituisena vaihtumisena.  Syyskauden aloitti käpykranssi. Pakkasten alkaessa lähestyessä saivat kävyt päälleen suolahuurteen.  Ihan oli kiva, mutta syksyinen juttu. Jouluksi tarvittiin siis jotain uutta.  
 
Käpykranssi sai väistyä

Olen nähnyt kuvia kauniista sammalkransseista ja semmoista alkoi tehdä mieli. Meidän takapihalla sammal onkin likipitäen ainoa asia joka kasvaa ja lisääntyy. Sinnepä  siis.. Vaan en sitten kuitenkaan raaskinut kerätä pihamaan litteää sammalta vaan metsään asti piti mennä sammalta poimimaan.
 
Tilalle metsäinen sammalkranssi
Työskentelyn pohjaksi otin pohjaksi vanhan risukranssin, jonka ympärille rullasin kerroksen sanomalehden suikaleita. Teippasin homman kasaan maalarinteipillä.  Sitten aloin asetella sammalta kranssipohjan ympärille. Kiinnitys tapahtui rautalankaa kieputtamalla. Koska metsästä tuli kerättyä karhunsammalta, on lopputulos aikalailla ajateltua rehevämpi; melkoinen pienoismetsä.


Olemme työlasten kanssa käyneet metsässä kasa lelueläimiä mukanamme rakentelemassa niille pesiä ja koteja. Siitä innostuneena päädyin asuttamaan eläimiä kranssiinikin. Nämä taitavat olla Schleisin eläinhahmoja. Olen joskus ostanut näitä kirppikseltä `johonkin varmaan tarvii` -ajatuksella. Nyt siis kettu ja kaniini kotiutuivat sammalmättääseen. Pieni bambipoikanen emonsa kanssa saivat kodin murattiruukun juurelta.


Ketun jalat ovat niin syvällä sammaleessa, että hyvin pysyy paikallaan. Jänis sen sijaan pitänee pelastaa pois kranssista, kun on jo pari kertaa löytynyt kynnykselle pudonneena. Kummallista ovenpaiskojaporukkaa tuntuu täällä asuvan…



PS. Tämä nyt on ennenkin sanottu, mutta muistathan ettei sammal kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan sen keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa.

10 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen sammalkranssi ja nuo asukkaat tekevät siitä vieläkin sadunomaisemman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu onkin kyllä sellainen voimaeläin, että muuttaa saduksi minkä tahansa :)

      Poista
  2. Kaunis tuunaus.. sammalkranssi sai suloiset asukit:)

    VastaaPoista
  3. Voi että, miten kaunis kranssi! Mun sydän sulaa aina söpöistä eläinfiguureista. <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita ovat kranssit ja pitäisi itsekin joku tehdä vaan en tiedä mihin tuo aika vierähtää :). Minäkään en vaihtele jouluverhoja enkä muuttele sisustusta, joskus nuorena sitä hössötti muttei enää. Vaihdan verhokapat silloin, kun löydän uudet nätimmät. Mattoja ostan uusia vain, kun entiset kuluvat. Sisustustyynyjä saa halvalla ja niitä ostan aika usein. Joulun tunnelma tulee kukista ja kynttilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin todellakin tulee kukista ja kynttilöistä. Meillä vaihtelua sisustukseen tulee huonekalujen järjestystä muuttelemalla. Sitä tulee tehtyä usein, välillä työntelen sohvaa uuteen paikkaan ihan vaan sen takia että vasta sillä lailla olkkariin saa todella siivotun tunteen...

      Poista
  5. Kauniita kransseja :) Tuo sammalkranssi on niin sadunhohtoinen, eikä enempää koristeita kaipaa. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista