keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Roskalavalöydön ansaittu toinen mahdollisuus


Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt siskoltani!

Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky
Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja joskus-sitten varastot!
  

Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden elämän sekä arvoistansa kohtelua.  On aina jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden; niissä se on joko – tai.


Olen koittanut miettiä, että mikä minua  konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii.  Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen.  Järjetöntä!  Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa?  Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen.  Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa, vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...



Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina päivinä ehkä lapsetkin.


Jälkeen; Helmi

Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet. Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa.  Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta, vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.




Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme.  Aikanaan ne eivät herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin.  Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt.  Hyvä kun olivat säilyneet!


Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.

16 kommenttia:

  1. Voi kun oliskin noita säilytystiloja! Tuppaa vaan monella -itselläkin- olemaan vain se pieni koppi, mihin ei mahdu käytännössä yhtään mitään. Huonekaluista ainakaan ei mitään pikkutuolia kummempaa. Sääli 😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkiseen elämiseen en kaipaa lisätilaa, varastointitilatkin ovat ihan kohtuulliset (oikein käytettynä :), mutta ollapa vielä työskentelytilaa.

      Poista
  2. Tuli oikein mahtava palli tuosta :) Roskalavat ovat ihan parasta sekä myös ilmaisosastot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mahtavaa, jos joku taho ottaisi (esim. asuntomessuille tai habitareen) projektiksi kohteen joka olisi tehty ainoastaan dyykkaus / annetaan -tavaroista. Nollabudjetilla, mieluusti ihan kokonaan, tuunauksetkin.

      Poista
  3. Tuolista tuli tosi hienoa! Ihan aina ei kannata heittää roskiinkaan.

    VastaaPoista
  4. Itse Kon Marin kirjan lukeneena voin sanoa, että yhtään uutta tavaraa en ole ostanut kotiini, kaiken kierrätyksestä. Sen sijaan olen poistanut valtavat määrät paperia, 10 v. Vanhoja laskuja, opiskelupapereita, muistiinpanoja jne. Sekä rikkinäisiä vaatteita ja liian pieniä vaatteita. Olen oppinut miettimään miten voin esim. Astiasta tai huonekalusta oppia nauttimaan ottamalla ne käyttöön tai yrittämällä keksiä niille uutta käyttöä. Ja jos ei säilytystilaa ole, niin sitä ei valitettavasti ole. Ahdistus kasvaa, kun kaikki paikat tursuavat tavaraa, millekkään ei ole omaa paikkaansa. Kaikkia pahvilaatikoita ja rikkinäisiä elektroniikkalaitteiden ei tarvitse säilyttää. Varsinkin, kun talossa on lapsia, niin lelun romua kertyy...mutta minun tavoitteeni ei olekaan minimalistisuus vaan selkeys. Totta, että ihminen ja mieltymykset muuttuvat. Kyllä harmittaa, että ekan kodin 70-luvun kamat on tullut hävitettyä, mutta kuten sanottua. Jos ei ole vinttiä, kellaria tai autotallia, eikä suurensuuresti kaappitilaakaan, niin kaikkea ei voi ottaa, jostain on pakko luopua.

    Näitä tuunausjuttuja kun lukee, niin aina välillä ihmetyttää, että miten ihmisillä on niin paljon kärsivällisyyttä näpertää. Mulla menis hermot. Siitä kärsivällisyydestä ja oivaltamisesta olenkin ihan tosi kateellinen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä kun sitä säilytystilaa melkoisesti vintin ja autotallin myötä on, niin huomaamattaan sitä päätyy säilyttämään kaikenlaista ilman järjestystä. Viimeisen viikon ajan olen koettanut saada siivota. Tavaran määrä ei ensisijaisesti ahdista, vaan tosiaan se ettei niille ole omia paikkojaan. Pienen vastaanhangoittelun jälkeen huomaan, että jotain sentään konmari-ajattelusta hiipii salaa tähänkin talouteen...

      Poista
  5. Tosi kiva jakkara! Tykkään kovasti jakkaran muodoista ja sun kekseliäästi toteutetusta, uudesta istuinosasta👍

    VastaaPoista
  6. Vähänkö hieno tuoli! Täytyypäs alkaa katselemaan roskalavoja "sillä silmällä". Saahan ne pestyä ja desifioitua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime aikoina ottanut sellaisen käytännön, että kirppislöydöt ja ilmaishankintahuonekalut joutuvat ensin leikkimökkiin karanteeniin, sitten jonkin ajan kuluttua Tolu-pyyhintä ja pesu mahdollisuuksien mukaan .. ja sitten vasta sisään.

      Poista
  7. Vau! Mäkin tykkään tuunata, mutta en vielä osaa nähdä rikkinäisten tavaroiden potentiaalia. Hienoa, että muilla on silmää vanhoille aarteille! Ja lopputulos on kyllä supersiisti!! :)

    VastaaPoista
  8. Onpas onnistunut entisöinti tuo jakkara, tosi kiva tuo istuinalusta kohta. Itsekin yritän aina silloin tällöin pälyillä eri vaihtolavoja talojen edessä ja kaduilla, jos niistä löytyisi jotain mukavaa. Harvoin vain löytyy mitään... Tuo on myös todella kiva tuo lipasto!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Meidänkin kerrostalon pihaan tuodaan aina toisinaan vaihtolava mihin sitten kerääntyy milloin mitäkin tavaraa. Lähes aina sieltä löytyy jotain mikä on tarpeellista tai korjattavissa. Totta on, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä.

    VastaaPoista