Lontoo on kahvikaupunki

Still on my fourties, barely.. Tämänkertainen kantakahvila Queenswaylla.

Lähimmän kahvilan löytääkseen ei Lontoossa tarvitse koskaan kovinkaan montaa askelta ottaa. Katukuvassa näkyvin lienee Seattlesta 70-luvulla maailmanvalloituksensa aloittanut Starbucks. Yhtiö lainasi nimensä Moby Dick –romaanin Pequod-laivan ensimmäiseltä perämieheltä ja logokin esittää samaisesta kirjasta langennutta merenneitoa eli seireeniä nimeltään Melusina.

Oma suosikkini ketjukahviloista Starbucks ei ole, vaikka äkillisen tauon tarpeeseen se kelpaa paremman puutteessa ihan hyvin.

Pret A Manger puolestaan on briteistä lähtöisin oleva ketju, joka painottuu muita kahvilaketjuja enemmän ruokaan take away ruokaan.  Itse vähän vieroksun Pret A Mangereita kahvittelupaikkana . Ne kun tuntuvat olevan enemmän bisnesporukan liikkuvan lounaan hakupaikkoja. Ovat siis vähän turhan tehokkaita ja kliinisiä kaltaiseni kiireettömän turistin hengailukahviloiksi.

Kuvalähde: www.costa.co.uk/press

Costa perustettiin Starbucksin kanssa samana vuonna ja se on maailman toiseksi suurin kahvilaketju. Kotinurkillaan saarivaltiossa se taitaa olla nykyään suurin ja suosituin. Se on myös isoista kahviketjuista nopeimmassa kasvussa. Costan kahviloita pidetään Starbucksia aikuisempaan makuun sopivina ja ne ovat sisustukseltaan ja tyyliltään enemmän mannereurooppalaisia.

Caffe Nero on suurista kahvilaketjuista nuorin ja oma henkilökohtainen suosikkini. Kahvilat ovat italiahenkisiä ja houkuttavat pidempäänkin istuskelemiseen.  Tosin Lontoossa kahvilat ovat vasta viime vuosina muuttuneet yhä enemmän manner-euroopalaiseen tapaan kohtaamispaikoiksi, britit kun ovat perinteisesti tottuneet tapaamaan ystäviään pubeissa.

Mitä sitten kahvilassa tulee tilattua? Koska näitä kahvilakäyntejä tulee matkalla ollessa tehtyä lukuisia päivässä, ei mikään matkabudjetti millään salli kaikkien tarjolla olevien kahvi-ihanuuksien maistelua. Siksi valitsen  useimmiten amerikkalaisen, joka on kai periaatteessa tuplaespresso kuumalla vedellä laimennettuna tai sitten perusfiltterikahvin. Lontoon isoilla kahviketjuilla on valikoimissaan myös flat white, joka ymmärtääkseni on lattea hieman lyhyempi ja tiiviimpi espresson ja höyrytetyn maidon sekoitus.  Loppujen lopuksi kahvilakäynneissä on ihan yhdentekevää mitä sitä tilaa, kunhan saa annoksen kofeiinia ja hetken lepuutuksen jaloilleen. 

Ja kahvin kanssa jotain pientä makeaa... Raakaruoka- ja terveystrendi näkyy erityisesti kakkutarjonnassa.

On se vaan jännä juttu huomata, miten usein matkalla ollessa iso osa toiminnasta ja ajatuksista pyörii syömisen, juomisen, unen laadun ja vessakäyntien ympärillä. Suhteettoman suuri osa ajasta kuluu siis Maslowin tarvehierarkian parilla alimmalla tasolla. On turhaa yrittää innostua huikeimmastakaan museovisiitistä jos ajatuksissa pyörii vain, että missä on lähin (siisti) vessa. Tai iltapäiväteellä tarjotut minileivät eivät paljon lohduta jos jostain otsan tienoilta viestitään, että nyt tarvitaan kahvia ja äkkiä sittenkin! Eivätkä katumuoti, graffitien bongaus tai kaupunkiarkkitehtuuri jaksa kiinnostaa yhtään sillä hetkellä kun nälkäisenä ihmettelee, että mihin ne kaikki kivan näköiset ruokapaikat nyt hävisivät.

Jos riittävän usein käy lepuuttamassa jalkojaan kahviloissa, voi ruuan kanssa sitten keskittyäkin kokonaan katuruokailuun.

Ai niin, erityisesti jos tykkäät ottaa kahvin mukaan, niin mietipä valmiiksi itsellesi helposti tavauskelpoinen nimi mukiin kirjoitettavaksi. Itse olen muodostanut itselleni helppotajuisen kahvilanimen tiputtanut omasta perisuomalaisesta nimestäni pari kirjainta pois. Tai sitten vaan yrität tavata oman nimesi ja huvittelet pitämällä kirjaa kuinka monella eri tavalla väärin se voidaankaan kirjoittaa. Kyyniset kielet väittävät, että kahviketjuissa saatetaan tahallaan kirjoittaa nimi mukiin hieman väärin. Väärä nimi -kuvia kun jaetaan somessa ahkeraan ja samalla tuote saa julkisuutta...