maanantai 1. kesäkuuta 2020

Enni Mustonen: Pukija




Kirjoitin pari vuotta sitten Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan ensimmäisestä osasta, että toivottavasti jatko-osissakin yhteiskunnallinen ajankuvaus pysyy edelleen keskiössä eikä homma latistu pelkäksi juonivetoiseksi hutuksi ja historiallisten nimien tiputteluksi.

Kirjasarjan kahdeksas osa Pukija kertoo Paimentyttö Idan tyttärentyttärestä Vienasta. Sarjassa on nyt edetty kansakunnan synnyn, sotien ja murrosten läpi uuden ajan alkuun, 50-luvulle. Pukijassa ajankuvauksessa painopiste siirtyy yhteiskunnallisten muutosten ja kipupisteiden kuvaamisesta populaarikulttuurin ilmiöiden hyödyntämiseen. Ollaan sen ajan kynnyksellä, jolloin yhteiskunnassa huomio alkaa siirtyä yhteisöistä yksilöihin. Tätä muutosta ruokkimaan syntyy valtava viihdeteollisuus juorulehtineen ja tähtikultteineen. Keskiöön nousevat  missit, coca-cola ja paperitähdet. Ihan terävästi siis Mustonen on jälleen osannut poimia sen olennaisen muutoksen siitä viitekehyksestä mikä yksittäisen ihmisen elämässä näkyy ja tuntuu.

Maisteri Särkkä. Kuvaaja Aarne Pietinen. Museoviraston kuvakokoelmat.
Mutta, mutta;  mitkä ovat tämän kirjan kirjalliset arvot yksittäisenä teoksena? Minun mielestäni aika olemattomat.  Vienan persoona jää haileaksi. Jos kirjasarjan alussa panostaa ajankuvauksen lisäksi henkilökuviin ja henkilön kehitystarinaan, niin lopun sarjaa saakin sitten lasketella pelkillä ajankuvan detaljeilla ja namedroppingilla, vai?  Kirjan heikkoja kohtia ovat minusta myös vähän väkinäisesti tuupatut ulkomaan kokemukset.  Mae Westin ja Marilyn Monroen ymppääminen sivurooleissa piipahtajiksi  ei anna tarinalle mitään lisää. 
 
Kuvalähde: Pixabay

Vaikka tykkään populaarihistoriasta ja historian popularisoinnista, silti jokin tämänkaltaisessa historian viihteellisessä hyväksikäytössä ärsyttää. En edes sano, etteikö faktaa ja fiktiota saisi kaunokirjallisuudessa sekoittaa. Antaa mennä vaan, viihdettähän tässä luodaan, eikä historiantutkimusta. Mutta kuinka pitkälle nykyaikaan syrjästäkatsojan tarinaa voidaan tällä tavoin viedä? Milloin kirjasarjassa tulee vastaan se hetki, jolloin oikeiden henkilöiden käyttäminen osana fiktiivisten henkilöiden tarinaa on liikaa. Mihin asti tarinaa oikein voidaan kuljettaa ja suomalaisten yhteistä lööppiomaisuutta ryöstöviljellä? Kun vielä muutaman osan jaksaa odotella, onko Vienan tytär töissä Ala-Tikkurilan Shellillä  Lahden MM-hiihtojen aikaan tai joko Vienan lapsenlapsi hengailee Sofia Belourfin kaverina asukuvia ottamassa? Minkälainen on  syrjästäkatsojan osa lähimenneisyydessä tai nykyhetkessä?  

Reiluuden nimissä on sanottava, että Enni Mustonen (alias Kirsti Manninen)  osaa kyllä taitavasti kuvata arkisia asioita kultakin ajanjaksolta. Pukijassa parhautta olivat minusta 50-luvun alkuvuosien lentomatkustamisesta kertovat kohdat.  Enni Mustosen huolellista taustoitusta ja historiantuntemusta onkin monesta suunnasta lukuisasti kehuttu. Kaikesta kirjoittamastani huolimatta; jos syrjästäkatsoja-sarjalle tulee vielä jatkoa (kuulemma tulee) , niin varmasti jatko-osatkin vielä luen. Silleen vähän samalla tavalla kuin kampaajalla istuessa tulee luettua lehtiä, joita ei muussa yhteydessä tulisi suosikkilukemistokseen mainittua.

Enni Mustonen
Pukija
Otava 2020
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan 8.osa

11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä arvioinnista. Jo sarjan edellinen osa alkoi vähän tympäistä ja ajattelinkin, että tätä ei enää tarvitse lukea. Vahvistat ajatukseni. On hyvä lopettaa kun vielä on suht hyvä mieli näistä tarinoista ja lukea turhaa hömppää sitten muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama kuin hyvät juhlat; mieluummin loppuu vähän liian aikaisin kuin yhtään liian myöhään..

      Poista
  2. Kiitos kirja esittelystä! Enni Mustosen kirjat on olleet aina mukavaa luettavaa! Leppoisaa ja aurinkoista alkanutta kesäkuuta ♥ ☀️

    VastaaPoista
  3. Minun on ollut mukamas joku ihme velvollisuus lukea Enni Mustosen alias Kirsti Mannisen os. Aukion kirjat, koska hän on ollut mieheni kanssa samassa kansakoulussa rinnakkaisluokalla. Miehen juttujen mukaan kaimani on ollut aika värikäs persoona jo lapsena. Aina kun Manninen on julkaissut jotain, mies alkaa muistella yhteisiä kouluaikoja. Jotenkin viimeisten kirjojen lukeminen on tuntunut pitkäveteiseltä. Minusta ainakin Marilyn ja Maen olisi voinut jättää pois.
    Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin, hyvää lukukesää!

    VastaaPoista
  5. En ole itse tätä ehtinyt vielä lukea, mutta vähän tällaista lopahdusta olen kyllä uumoillut. Taso tuppasi laskemaan ekoista osista taas melkoisesti, mutta mukavaa kevyttä viihdettähän tämäkin sarja on ollut, ja täytyyhän sarja lukea loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, uudet osat tulee luettua vaikka notkahdusta onkin. Toisaalta mielenkiinnolla odotan ns. oman ajan kuvauksia ja erityisesti 90-luvun laman aikaa, jos sarja sinne asti joskus etenee..

      Poista
  6. Minäkin olen ollut kiikun-kaakun luenko tämän. Toisaalta kuulostaa viihdyttävältä, mutta toisaalta taas en tiedä kaipaanko juuri tuollaista "namedroppailua".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon fiktion ja faktan sekoittamisen kombo on tässä kirjasarjassa minusta viety aavistuksen liian pitkälle, tai ehkä olisi pitänyt viedä vielä vaan pidemmälle ja kirjoittaa todellista vaihtoehtohistoriaa...

      Poista
  7. Tämän sarjan ansioksi lasken parin teinin innostuksen ihmisten historiaan. Äiti! Kävin siinä rappukäytävässä kaverin luona, siinä mikä oli siinä kirjassa! Se oli niin jännää! Äänikirjoina ovat näitä nauttineet ja taisi jopa olla niin, että tyttöni minulle tämän sarjan silloin alussa vinkkasikin.

    VastaaPoista