lauantai 28. maaliskuuta 2020

#kotonakotimaista



Tulin ihan vaan nopsaan  #kotonakotimaista -kampanjan hengessä huikkaamaan yhdestä (minulle erittäin) paikallisesta vaatemallistosta, nimeltään Second Chance.  Kyseessä on  vuonna 2008 perustettu naisten- ja lastenvaatemallisto, jonka pohjana ovat eettiset ja ekologiset arvot.



Second Chancen vaatteet suunnittelee Maija Nuppula Mathildedalin ruukissa, kaavoitus tapahtuu Hämeenlinnassa, vaatteet leikataan ja ommellaan Hattulassa ja Maijan piirtämät printit painetaan Aitoon kylässä Pälkäneellä. Jokaisen tuotteen jokainen valmistusvaihe on siis tehty suomalaisessa perheyrityksessä, mikä takaa sen, että tuotteet valmistaa ammattitaitoinen, aikuinen ihminen. Malliston vaatteita ja tekstiilejä myydään Mathildedahlissa sijaitsevassa puodissa, mutta mallistolla on myös verkkokauppa.




Second Chancen verkkokauppaan pääset tästä linkistä.

Nyt on vaan lujasti luotettava  siihen , että tästä ahdingosta seuraa  jotain hyvääkin. Pakon edessä tehdyt muutokset osto- ja kulutustavoissa jäävät toivottavasti ainakin joiltain osin pysyviksi, sittenkin kun valinnan mahdollisuudet jälleen laajenevat. Itse olen jo parin viikon kokemuksella huomannut, että harventuneiden kauppakäyntien myötä on ainakin ruokailuihin tullut suunnitelmallisuutta, mikä puolestaan on vähentänyt ruokahävikin lähes olemattomiin.




Tässä vielä listattuna joitain muita vaatemerkkejä,  joiden suunnittelu ja valmistus valtaosin tapahtuu Suomessa:


Puuttuuko listalta oma suosikkisi? Huikkaa niin lisätään.
#kotonakotimaista #suosittelensaloa 

6 kommenttia:

  1. Kuulosti ja näytti ihanalta, niin kivannäköisiä asuja! Kunnia kotimaisille tuotteille♥ Hyvää viikonloppua♥☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jos koskaan, on kotimaisuus syytä nostaa framille. Mukava viikon jatkoa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Suomalainen suunnittelu sitäpaitsi sopii meille ja näihin oloihin erityisen hyvin.

      Poista
  3. Kauniita asuja ja mikä parasta, kotimaista tuotantoa. Aurinkoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa myös sinne, takatalvi näyttää odotettua lievemmälle.

      Poista