sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Lontoo - kaunista sotkua



Kävimme miehen kanssa viikonloppupiipahduksella Lontoossa .  Tiedostavat ja trendikkäät matkailijat siirtyvät yhä enemmän  slow travel -tyyppiseen turhista aikatauluista, suorittamisesta  ja nähtävyyslistoista riisuttuun matkailuun, jossa jo siirtymät ovat olennainen osa matkaa.  Lentäen tehty  lyhytlomailu ei hitaaseen turismiin kuulu.  

Mutta kun oma motiivi oli nimenomaan saada helpotusta Lontoon kaipaukseen, eikä niinkään päästä  minne-vaan-lomamatkalle, niin tällä(kin) kertaa matkailtiin siis omalle ikäluokallemme tyypilliseen ja ekologisesti aika kestämättömään tapaan lentäen. Omatunto kyllä kolkuttaa melkoisesti; olisi korkea aika muuttaa kestävän ja ilmastoystävällisemmän matkailun suosiminen omassakin elämässä sanoista teoksi. Mikähän olisi laskettavissa kohtuukäytöksi lentomatkustamisessa? Olisiko korkeintaan yksi lentäen tehty matka vuodessa sitä? Siihen minun kyllä pitäisi kyetä sitoutumaan.



Perillä Lontoossa sentään huomasin meidän noudattavan pitkälti hitaan matkailun periaatteita.  Turistijutut on Lontoossa meidän osalta nähty ja koettu jo aikoja sitten, joten ihan vaan olemiselle jää aikaa. Kävelyä, lukemista, kahviloita, puistoja, katuruokaa ja evästaukoja. Yksi harvoista matkapäivistä taisi kulua pelkästään erilaisia seinämaalauksia ja -tekstejä katsellen.



Pieni Lintu -blogin tämänviikkoisen MakroTex valokuvaushaasteen aihesana on SOTKUINEN.  Kun ennen matkaa näin aiheen, ajattelin kuvata Lontoon varjopuolia. Kyllä Lontoossa sotkua riittää; likaa, hurjalla vauhdilla lisääntyvää asunnottomuutta, toimimatonta jätehuoltoa ja kulutuksen kummallisuuksia.   Yhteiskunnallinen polarisoituminen näkyy katukuvassa, jos vähänkään vaivautuu katsomaan ympärilleen. Pelkästään viime vuonna kadulla asuvien määrä kasvoi Lontoossa yli 15 prosenttia. Tätä ei voi olla Lontoossa huomaamatta, vaikka miten kulkisi turistikuplassa.



Kotona harvat kuvat katsastettuani huomasin kuitenkin kuvanneeni Lontoon sotkuisuutta kauneimmillaan, en kauheimmillaan. Kaunista sotkua vai  sotkuista kauneutta, ehkä sekä että?  Seinäkuvat on kuvattu pääosin Whitechapelin ja  Shoredichin alueella. Mukana on katutaidetta mm. Nathan Bowenilta, joka (luullakseni) on yksi Lontoon katutaiteen isoista nimistä juuri nyt.


Tästä  linkistä pääset Pieni Lintu blogiin katsomaan, miten muut haasteeseen osallistujat ovat aihetta käsitelleet.



Alla olevista linkeistä löytyy puolestaan lisää Lontoon elämää ja katutaidetta Vintagentin silmin:


13 kommenttia:

  1. Hienoja graffiteja! Karua on syrjäytyneen arki Lontoossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on kyllä katutaiteen bongaamiseen hieno kohde.

      Poista
  2. Matkailu avartaa! Mielenkiintoisia huomioita ja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Nämä sotkut ovat tosiaan kauniita.
    Pahaa tekee ajatella, kuinka paljon maailmassa on kodittomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lohduttomalta kyllä tuntuu tämä yhteiskuntien kehitys kohti ääripäitä.

      Poista
  4. Jos aikaa ei ole kovin paljon lomailuun niin vaikeaksi menee päästä vaikkapa Lontooseen muuten kuin lentäen. Itse olin 5,5 vuotta kokonaan lentämättä, vaikka jo työni puolesta minun pitäisi paikoitellen matkustaa. Kävin kuitenkin sellaisissa konferensseissa, joihin pääsi junalla ja laivalla. Lontoo on kyllä ihana, ja minullakin aina välillä tulee kaipuu sinne. Viime syksynä kuitenkin käydessäni siellä huomasin, että väki on lisääntynyt taas edellisestä käynnistäni roimasti ja alkoi yllättäen tuntua kovin ahdistavalta, vaikka kaupunki on aina yhtä kiehtova. Asuimme syksyn Oxfordissa ja siellä oli niin mukavan paljon väljempää. Mutta kodittomia oli paljon sielläkin, Sainsbury'sin edustalla makuupusseissa värjöttelivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka käynnillä huomaa, että Lontoon asunnottomuustilanne pahenee pahenemistaan. Olympiavuonna asunnottomat katosivat hetkeksi katukuvasta melkein kokonaan (niinkuin muuten katusoittajatkin), mutta sen jälkeen on pyörä kyllä pyörinyt vinhasti toiseen suuntaan. Tällä käynnillä pisti silmään teltat; illan tullen alkoivat jotkut alueet täyttyä telttamajoittujista.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kuvissa kyllä. Muuten kyllä tuntuu siltä, että suurkaupungin elämä alkaa lähteä hallinnasta.

      Poista
  6. Upealta näyttää ja nuo värit. Taide piristää kaikessa muodossa :)

    VastaaPoista
  7. WOW, tai vau - miten vain. Lontoossa kerran käyneenä jäi niin paljon näkemättä, että uutta reissua suunnitellaan.
    Ja joo, tuo ilmastojuttu kaihertaa, mutta koetetaan kompensoida sitä muutoin... Vai voiko se olla mahdollista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on kyllä mahtava! Ja onhan se loistavaa, että lentomatkustamisen ilmastovaikutuksista puhutaan. Keskustelu muuttaa (hiljalleen mutta varmasti) koko matkustamisen arvomaailmaa. Ei se huono juttu ole, jos perinteinen turismi korvautuu edes osittain toisenlaisilla tavoilla kokea maailmaa. Seurailin muuten juuri tällä viikolla instassa erään matkustajan reittiä maateitse bussilla Lontooseen (Tallinna-Riika-Varsova-Berliini-Bryssel..); yllättävän sujuvaa ja edullista matkantekoa tuntui olevan.

      Poista