keskiviikko 8. elokuuta 2018

Puutahra vai puutarha?



Ei olla mitään viherpeukaloita ja puutarhaihmisiä – ei sinne päinkään. Meillä puutarha on enemmänkin yksi iso ja nolo työlista  kuin mikään esteettinen puutarha.  Täynnä kohtia, joissa tarvittaisiin riuskaa haravaan, oksasaksiin ja kottikärryyn tarttumista.

Pari puutarhaongelmaa ratkaistavaksi..

Suurimpien helteiden väistyttyä oli viimein mukava ` puuhastella`  ulkona, joten pari pahinta pihaongelmaa tuli viikonloppuna ratkottua. Yksi  huolenaihe oli seinää pitkin kiipeävä viiniköynnös, jonka pelkäsin rikkovat talon julkisivun rakenteita. Eipä siinä, kivaahan se  tavallaan on, kun rypäletertut kasvavat melkein ikkunasta sisälle. Köynnökset kiinnittyvät kuitenkin kaikkeen mahdolliseen kovalla voimalla  ja   siksi ne piti varmuudeksi tipauttaa alas. Ihan sai pikkaisen käyttää  voimaakin irrottamisessa.  

Köynnöksiä vastaanottamaan pystytettiin jo vuosia sitten hajonneen katoksen runko täydennettynä muutamalla puulistalla.   Pystyn jo kuvittelemaan miten kiva lehtikattoinen maja tuohon kasvaa, jos vaan köynnös ei pistä kovasta kiskomisesta pahakseen. Vielä ainakaan ei näytä siltä. Pitkän ja kuuman kesän tuloksena rypäleitäkin on kypsymässä ennätyksellinen määrä (täällä kuvia parin vuoden takaisesta sadosta).
 
Kehikon päälle pudotettu köynnösmajan alku.

Tie kompostille on kivetty hyvillä puutarhajätteillä


Toinen harmituksen aihe oli viime vuonna maalatun kesäkeittiön (täällä enemmän kuvia siitä)  seinänvierusta. Kesäkeittiön toiselta puolelta tein viime kesänä kulkureitin rakennuksen takana olevalle lehtikompostille (täällä puolestaan siitä enemmän) , mutta varjon puoleiselle seinustalla  ei ole tehty mitään, joten muta ja savi pääsevät  aina sadesäällä roiskumaan pitkin seinää. 

Siispä oli tarpeen rakentaa jonkinlainen kulkureitti takakompostille ja työkaluseinustalle myös täältä puolelta kesäkeittiötä.   Polun ainekset on kerätty pihalta ja autotallista; rempasta jääneitä purkutiiliä, rikkinäisiä ja sammaloituneita pihalaattoja,  betonista askarreltuja lyhtyjä ja ruukkuja sekä kiviä tontilta.

Nonni, helteet palasivat eli enemmät puutarhahommat menevät toistaiseksi jäihin. Jos viikonloppuna kelit sallivat, niin oksasaksille  ja haravalle on  seuraavaksi käyttöä.



13 kommenttia:

  1. Eihän kaikkien tarvitse olla puutarhureita. Pari pientä kunnostustyötä silloin tällöin riittää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri eilen luin fb:n puutarhasivuilta, että jos kerran omakotitalossa haluaa asua, niin silloin pitää olla myös kiinnostunut puutarhanhoidosta...

      Poista
  2. No mutta tuollainen köynnösmajahan olisi aivan ihana, siellä sitä saisi juoda kupposen virkistävää kesäjuomaa samalla kun ihastelisi köynnöksen kasvua ja vihreyttä ympärillä:) Ei sitä helteillä tosiaan mitään jaksa tehdä, pitää vaan odotella että tulee niitä vähän vilpoisempia. Ihanaa päivää ja mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnös kasvaa kohisten, ehkä ensi vuonna se jo antaa vähän auringonsuojaakin..

      Poista
  3. Joskus on kuitenkin myös niin, että luonnolle on hauska antaa tilaa. Se on kumma juttu, kuinka nopeasti se muuten tilansa ottaa. Esim. yksi kokonainen hoitamaton kesä tekee helposti pihan liki tunnistamattomaksi. Olen itse ajanut nurmikkoa tänä kesänä harvoin ja sen on saanut huomata, kuinka juhannusruusu pyrkii tökkäämään itsensä leikkuuväleissä ylös, mistä sattuu. Se mokoma täyttäisi koko pihan, jos luvan saisi. Eli nurmikkoa on leikattava joskus jopa ruusun vuoksi.

    Mutta hei, tuolla rypäleiden alla vasta ihana on istua ja ihmetellä kasvua. Mukavaista elokuuta! Nyt alkaa olla kivemmat säät puuhastella ulkosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha paljastaa todellakin nopeasti jo vaikka lomailut poissa kotoa..

      Poista
  4. Hahahaa, puutarha! Sellainen minullakin varmaan olisi jos puutarhani olisi yhtään isompi kuin nykyinen minipläntti. Mutta ihana viiniköynnös! Toivottavasti se pian kasvaa ihanaksi köynnösmajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna saattaa köynnös jo tarjota suojaakin...

      Poista
  5. Pihatyöt eivät lopu koskaan :) Kun yhden asian saa kuntoon, niin jo toinen antaa odottaa. Ihana tuo viiniköynnös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Eilen juuri katselin, että pihan kolopaikoista löytyy vielä viime vuotisiakin pudonneita lehtiä, mutta haravoitakoon ne sitten samaan aikaan kun tämänvuotiset putoavat päälle..

      Poista