sunnuntai 15. marraskuuta 2020

DIY Ikea hack; valosydän

 


Vuonna 1859 ruotsalainen yksinhuoltajaleski Amalia Erikssonin sai Grännan kylän maistraatilta luvan valmistaa punavalkoisia piparmintunmakuisia sokerileivonnaisia. Amalia nimesi  karamellit polkkapossuiksi -  polkagris. Polkagris on tangon muotoinen käsityönä valmistettu makeinen ja ehkä Ruotsin suosituin matkamuisto.   Nykyään karamellitaikinasta tehdään peruspötköjen lisäksi myös keppejä, tikkareita ja irtokaramelleja. Myös Ikea hyödyntää tätä ruotsalaiseen jouluperinteeseen erottamattomasti kuuluvaa polkagris-kuviota monella eri tavoin.

 


Stråla Candy Cane -lamppu taidettiin lanseerata vuoden 2019 joulukokoelmassa.  Siinä todellakin yhdistyivät Ikean joulutuotteille tyypilliseen tapaan  leikillisyys ja  skandinaaviset perinteet. Kauppa ei kuitenkaan tainnut käydä ihan odotetulla tavalla, koska ainakin Raision Ikean poistonurkassa oli melkoiset kasat tätä tunnelmavaloa alennusmyynnissä (2,50).

 


Vaikka meidän kodin joulu on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän punavalkoinen, ei Stråla Candy Cane sellaisenaan innostanut. Siispä tilaisuus oli otollinen pienelle IKEA hackers -hetkelle. Valosydämen molemmille puolille liimatipoilla kiinnitetyt karkkikepit oli helppo napata irti. Tilalle kieputtelin Weisteen murattipunoksen (3.95).

 


Meillä on viime viikkoina tehty talon energiaremonttia.  Valkoinen avotakkamme on menossa purkuun heti ensi vuoden alussa, joten tänä jouluna se saa ihan rauhassa olla juuri niin nokinen kuin on. Peittomaalauksen sijaan tyydyn tänä vuonna ripustamaan murattisydämen korostamaan mustan ja valkoisen / valon ja varjon liittoa.  

 


PS. Polkagris -kuvio näkyy meillä jouluisessa kattauksessa kynttilöinä, jotka on helppo tehdä itsekin kalkkimaalispraylla maalaten (tarkemmat speksit siitä tuunauksesta löytyvät täältä).

 

 

3 kommenttia:

  1. Tuunaamalla saa kivaa aikaan. Polkakriskarkit on mun miehen lemppareita, mutta niitä ei nykyään enää tahdo löytää täältä. Mukavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
  2. Meillä ollaan enempi vadelmavene- ja kookostanko-joukkuetta, mutta yhtä kaikki Ruotsista tulee kivoja karkkeja. Marraskuu ❤❤

    VastaaPoista
  3. Poistonurkka on usein se joka kannattaa käydä läpi. Hyvällä tuurilla tarttuu löytöjä mukaan.

    VastaaPoista