perjantai 13. toukokuuta 2016

DIY; Kasvioppia á la Ebba Masalin



Ebba Masalin oli suomalainen taidemaalari ja kuvittaja joka tunnetaan kaikkein parhaiten Otavan 1900-luvun alussa julkaisemien mustapohjaisten kasviopin opetustaulujen piirroksistaan. Vuonna 1903 julkaistiin ensin piirrokset 15 erilaisesta kasvista. Sarja jatkui vuonna 1914 viidellä uudella aiheella. Kuvatut kasvit olivat numerojärjestyksessä

Niittyleinikki
Peltokaali
Herne
Kissankello
Keltapillike
Peruna
Voikukka
Raita
Ruis
Mänty
Kallioimarre
Karhunsammal
Kärpässieni
Kasvien sisärakenne
Kasvien siitos ja lisääntyminen
Mustikka & puolukka
Heinäkasvit
Orvokki
Keväällä kukkivat puut ja pensaat sekä viimein
Puita ja pensaita talviasussa


Näitä alkuperäisiä ihanuuksia on vaan ollut melkoisen vaikeaa ja kallista löytää mistään omalle seinälle. Tällä vuosikymmenellä Masalinin kasvikuvista on tehty seinäkalentereita ja niitä onkin sitten moni jatkohyödyntänyt kehystämällä. Sisältönsä puolesta kasvitauluthan eivät, tietystikään, ole vanhentuneet mihinkään.


Vuonna 2013 Ebba Masalinin tekijänoikeudet vapautuivat ja tämän myötä Mikkelissä aloitettiin Ebba Masalinin kasvitaulujen uustuotanto. Pahvitettujen kasvitaulujen ja paperisten julisteiden lisäksi tuttuja kasvikuvia löytyy painettuna postikortteihin, kaitaliinoihin ja vuodevaatteisiin.  Tuotteita myy Taito myymälöiden yhteinen verkkokauppa taitoshop.fi.



Itse ostin verkkokaupasta Raita-opetustaulun paperisena kaitaliinana. Koska sama taulu toistuu kaitaliinan molemmissa päissä, katkaisin liinan keskeltä kahtia. Kiinnitin niittipyssyllä (hyvä on, mies kiinnitti koska niittipyssy ON pelottava työkalu) rimanpätkät pätkäistyn paperiliinan molempiin päihin ja kas, näin kasvoi kasviaiheisten opetustaulujen kokoelma jälleen yhdellä. Ripustusta varten niitattiin vielä nahkanarun pätkä ylärimaan. 

Paperinen kaitaliina. Kuva lainattu Taitoshop.fi verkkokaupasta
Harmi, että näitä paperisia kaitaliinoja ei ole verkkokaupan valikoimissa muuta kuin tämä Raita. Valmiissa julisteissa onkin sitten valikoimaa kunnolla. Liinan hinta oli verkkokaupassa 6,90 mutta periaatteessa käytin siitä vain puolet, tai siis yhdestä liinasta tulisi kaksi taulua. Riman pätkät olivat jotain hukkapaloja eli kustannusta opetustaululle syntyi alle 3,5 euroa.



PS. Niin joo, oli pakko vähän selvittää tuota raitaa. Se on siis pensas- tai puumaisesti kasvava pajukasveihin kuuluva kasvi. En osaa sanoa tunnistaisinko moista puuta/pensasta/kasvia nähdessäni ja erottaisinko tavallisesta pajusta. Tai siis onko ne edes eri kasveja? Missähän olen mahtanut olla sillä tunnilla kun  opettaja varastosta kasvitauluja luokkaan kantoi….

PS2. Ei ole mikään yhteistyöpostaus, ihan vaan kivoja tuotteita mukavassa verkkokaupassa. 

6 kommenttia:

  1. Taulusta tuli aivan ihanan näköinen, kekseliäs toteutus pikkubudjetilla! Luulen, että tätä idistä tullaan kopioimaan useammankin kerran :)

    VastaaPoista
  2. Nuo mustapohjaiset kasvitaulut ovat hurjan kauniita! Hieno toteutus jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mustapohjaisuus on kyllä se, mikä tekee näistä kasvitauluista aina vaan yhtä paljon silmää miellyttäviä.

      Poista
  3. Ihana. Ja olen samaa mieltä, niittipyssy ON pelottava! :D

    VastaaPoista
  4. Niittipyssy pelottava....... Hieno kasvitaulu though, allekirjoittanut olisi tosin askarrellut tuon ihan itse sillä pelottavalla niittipyssyllä. Käytän usein myös pistosahaa ja jopa pöytäsirkkeliä, kyllä pelottaa!!! :D :D :D

    VastaaPoista