Olen monesti miettinyt, mitä
kaikkea kivaa sitä voisikaan askarrella kahviloiden puisista kahvinsekoitustikuista.
Parin viikon takaisella Lontoon matkalla
ohjeistin miehen ja tyttären joka kerta kahvilla käydessämme ottamaan mutta jättämään
käyttämättä sekoitustikun kahvinsa kera. Kummeksuen, mutta kuuliaisesti toimivat
pyydetysti ja niinpä Lontoon matkan
lähes ainoana tuliaisina kotiutuikin melkoinen kasa eri kahviloiden puutikkuja.
En ole mitenkään erityisen
henkinen tai millään lailla `valaistunut` ihminen enkä ole koskaan tuntenut
mitenkään omakseni ajatusta vetovoiman laista.
Siinähän on periaatteessa kyse uskosta, että maailmankaikkeus toimittaa
elämäämme asioita, joita me sinne ajatuksillamme tilaamme. Kun tarpeeksi vahvasti ja toistuvasti ajattelee
jotain haluamaansa asiaa sekä visualisoi mielessään toivomaansa lopputulosta,
niin universumi toimittaa tilauksen perille että napsista vaan. Muistaakseni sinkkuelämässä oli jakso, jossa
Charlotte koetti positiivisten ajatusten voimalla löytää itselleen aviomiehen.
Kun universumilta sitten jäi pikatilaus toimittamatta perille, totesi elämäntapavalmentaja
tylysti, ettei Charlotten tahtotila ja ajatukset olleet riittävän positiiviset
universumin kuultavaksi. Ihan oli oma vika,
että pysyi edelleen sinkkuna.
Vetovoiman lain mukaan
hyville ihmisille siis tapahtuu hyviä asioita. Elämän huonot asiat olet itse
aiheuttanut itsellesi negatiivisilla ajatuksillasi tai epäuskolla. Pelkkää potaskaa
siis, mutta aika yleistä ajattelua monissa elämäntaito-oppaissa. Eikä pelkästään
jossain kaukana jenkkilässä, kyllä tämänlaiselle
ajattelumallille löytyy Suomessakin
markkinoita.
Noh, olipa vetovoiman laista
mitä mieltä tahansa, niin ehkä minä sitten vaan yhdistin lontoolaiseen
kahvilakulttuuriin (täällä siitä muuten aiempi postaus) niin paljon myönteistä
ajattelua, että universumi päätti muistaa minua pienellä lahjalla. Matkamme
aikana nimittäin peräti kaksi lukulistallani olevaa blogia (Kaikki Paketissa ja Romuaarteeni) postasivat puutikuista
tehdyn tähden ohjeet. Siispä näitä
tähtiohjeita mukaillen tein itselleni kahvitikuista tähdet. Tikut riittivät
juuri kahteen hieman erikokoiseen tähteen.
Ajattelin ensin ripustaa tähdet
ikkunaan tai laittaa pöytäkoristeeksi, mutta toistaiseksi tähdet päätyivät
ruokahuoneen seinäkoristeeksi. Tämän askartelun hinta oli melkoisen pyöreät o
euroa (jos nyt ei niitä lukuisia
kahvilakäyntejä lasketa mukaan, ja eihän niitä nyt tietysti lasketa).
PS. Jos oikein tarkkaan
katsoo, niin ylemmän tähden yksi keskitikuista on selvästi tummempi kuin muut. Ihan itse
unohdin oman sääntöni ja yhden kerran (!) hajamielisyyksissäni hämmentelin tikulla kahviani.
Oi miten hienot tähdet! Hups..tuo tummentunut tikku, vaikka en minä sitä kyllä edes huomannut kun vasta sitten kun siitä mainitsit:) Leppoisaa itsenäisyyspäivän iltaa♥
VastaaPoistaKiitos! Hyvää viikonloppua.
PoistaHienot tähdet kierrätysteemalla ♥️ Hyvää itsenäisyyspäivää ♥️
VastaaPoistaKiitos Liisa, hyvää viikonloppua!
PoistaTäällä on myöskin tehty näitä tähtiä, mukavaa puuhaa. Ja, on ollut mukava kun koululaisetkin olen saanut mukaan askarteluun.
VastaaPoistaIhanaa joulunodotusta!
Oli kyllä kivaa puuhaa. Mukavaa joulunalusaikaa Kaisa!
PoistaEn minäkään usko sokeasti näihin hyvä elämä -oppeihin ja saarnamiehiin, kaikenlaisiin elämäntaitovalmentajiin. Ihminen on loppujen lopuksi aika raadollinen olento ja ei ole paremmaksi muuttunut vuosisatojen saatossa, vaikka uskonnot ja muut opettajat ovat yrittäneet paasata parannuksesta. Oman edun tavoittelu vain lisääntyy hyvinvointiyhteiskunnassa. Jouluna kadutaan suurimpia syntejä ja lahjoitetaan almuja hyväntekeväisyyteen.
VastaaPoistaTähti on kaunis eikä liian pramea.
Niin totta, ei ihmisluonto kauheasti ole ajan myötä jalostunut. Ja olen samaa mieltä siitä, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu vain lisääntyy, meidän aikamme korostaa sitä huolestuttavalla tavalla.
PoistaKauniit ja kun sinulla vielä on noin kauniin syvän värinen seinä, niin ehdottomasti hyvä ripustuspaikka. Puun sävy ja kevyet koristeet sopivat tuohon ihan älyttömän hyvin!
VastaaPoistaKiitos, tykkään itsekin tuosta seinän värin ja puun yhdistelmästä.
PoistaAdventtikynttiläpurkkisikin näyttävät hyviltä :) puutähti sopii hyvin teemaan.
VastaaPoistaKiitos, adventtikynttilät ovat sähkömiehenteipillä päällystetyt tomaattipyreepurkit joissa on koristehiekkaa sisällä.
Poista