perjantai 19. helmikuuta 2016

Valmistautumista parvekekauteen + arvontamuistutus


Vaikka keli ei vielä houkuttelekaan miettimään ulkoilmaelämää,  aloin silti jo varovasti valmistautua parvekekauden alkuun. Viime kesänä parvekkeelle päätyi sekalainen kokoelma erilaisia ulkokalusteita, eikä kokonaisuus houkutellut ketään viettämään siellä aikaa. Koska meillä on hyvä yhteys keittiöstä suoraan ulos, ruoanlaitto ja ulkona syöminen tapahtuu takapihan terassilla. Parvekkeelle voisi siis tehdä tänä vuonna jotain ihan muuta ja hylätä kokonaan perinteiset tuolit + pöytä ratkaisut. Parveke ei ole lasitettu, mutta sisäänvedetty. 


Varastossa on ollut kasa sohvatyynyjä odottamassa lattiatyynyiksi muuntamista ja ensimmäinen valmistui siis nyt. Sen verran kuitenkin lattiatyynyt joutuvat parvekkeella sään armoille, etten tohdi virkata päällyksiä langasta vaan teen ne pienistä räsymatoista. Itse tekeminen on maailman helpointa; isolla neulalla ja kalastajalangalla kursii matosta sohvatyynylle päällisen hetkessä. 

Lattiatyynyn alla näkyvä matto on viime viikonlopun löytö SPR:n konttitavaratalosta Turussa. Matosta tuli olohuoneeseen jotenkin sellainen arvokkaan kulttuurikodin fiilis. Hykertelin tyytyväisyyttäni, kunnes tajusin että anopillahan taisi joskus muinoin olla samanlainen matto olohuoneessaan. Hitsit, täytyy varmaan vaihtaa matto keittiöön, nimittäin sitä anoppi ei olisi ikimaailmassa tehnyt. Ero se on pienikin ero. 


Vielä ehtii muuten hyvin osallistua Come to Finland –tuotteiden arvontaan , KLIK. Viimeistään tiistaina kun käyt huikkaamassa osallistumisesi tuotteiden arvontaa, niin siten olet mukana. 



Huomasin muuten, että minullahan onkin viisi palkintoa arvottavaksi, eikä neljä. Itse samppanjaleidi oli unohtunut kokonaan, hups.

2 kommenttia:

  1. Vitsit, olispa se kevät täällä jo pian! Hauska idea tuo mattohommeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa huoltamista, voi riisua tyynyn päältä pois ja ottaa mattopyykille mukaan. Parvekekelejä odotellaan jo..

      Poista