tiistai 16. helmikuuta 2016

Samppanjaleidi ja muita kosmopoliitteja suomalaisia + arvonta




Come to Finland on suomalainen yritys, joka valmistaa vanhoihin matkailujulisteisiin pohjautuvia design-tuotteita. Kuten niin monessa muussakin hyvässä asiassa, spontaani sattuma synnytti idean joka muuntui intohimoiseksi tekemiseksi. Come to Finland (CTF) sai alkunsa perustajansa Magnus Londenin ajatuksesta kerätä talteen ja kirjaksi suomalaisia matkailujulisteita. Inspiraationa toimi Jorma Suhosen Samppanjaleidi vuodelta 1939.  Come to Finland – julisteita & matkoja 1851-1965 –kirja ilmestyikin vuonna 2007.



Sittemmin Come to Finland on laajentanut toimintaansa autenttisiin suomalaisiin matkailujulisteisiin perustuvien design- ja sisustustuotteiden sekä käyttöesineiden valmistamiseen ja myymiseen.  CTF:ssä siis jatkojalostetaan olemassa olevaa (mutta osittain jo unohduksiin painumassa ollutta) kulttuuriperintöä kaupallisesti elinvoimaisiksi tuotteiksi.  Tuotteet tehdään suomalaiskansallisesti paperista ja puusta.



Itse pidän ihan suunnattomasti siitä, että historiaa hyödynnetään ja yhdistetään nykypäivään eikä pidetä tiukasti omassa museot & tutkijat –karsinassaan. Ihan mahtavaa, että tätä historiallista julisteaineistoa tuodaan historiaa harrastamattomillekin ihmisille tutuksi raikkaalla, innovatiivisella ja modernilla tavalla. Hyvä CTF!


Suomesta, rakkaudella


Suomalaisen julistetaiteen ja käyttögrafiikan ensiaskeleet liittyvät ajallisesti yhteen Suomen taiteen kultakauteen ja kansallisuusaatteen voimistumiseen. Suomi-neidon vaiheet ja eri aikakausien taidesuuntaukset peilautuvat myöhempinäkin aikoina julistegrafiikassa.
Monien vuosikymmenien ajan matkailuyritykset, kaupungit ja kohteet käyttivät julisteita ainoana mainoskanavanaan. Koska käyttögrafiikan tekemiseen ei pitkään aikaan ollut omaa koulutettua ammattikuntaansa, suunnittelivat monet taiteilijat julisteita lisätuloja hankkiakseen.


Julistetaiteen avulla pieni pohjoinen maa teki itseään maailmalla tunnetuksi ja houkutteli matkailijoita läheltä ja kaukaa. Julisteiden Suomi tarjosi eksotiikkaa ja villejä seikkailuja `off the Beaten Track` mutta myös romantiikkaa, loistokasta elämää ja kosmopoliittisuutta.


Kuitenkin viimeistään 60-luvulla valokuvat alkoivat korvata grafiikkaa ja ajan saatossa julisteiden merkitys viestinnässä väheni. Valitettavan usein käyttögrafiikan kohtalona oli päätyä roskakoriin tai varaston uumeniin ilman asianmukaista arkistointia.
Nämä nyt talteen kerätyt matkailujulisteet kertovat tarinaa Suomen pitkästä matkasta matkakohteena aina tuntemattomasta suuriruhtinaskunnasta romantiikan luvatuksi maaksi, ja pidemmällekin.


Riemuhuuto paratiisista


CTF:n uusimpana aluevaltauksena on näyttelyn tuottaminen. Lappeenrannasta käynnistyi tammikuussa `Riemuhuuto paratiisista` näyttelyn parivuotinen Suomen kierros. Näyttely kertoo mainosjulisteiden avulla tarinoita Suomen pitkästä matkasta tuntemattomasta Venäjän alaisuudessa olleesta suuriruhtinaskunnasta romantiikan luvatuksi maaksi. Näyttely kiertää tänä vuonna Lappeenrannan jälkeen vielä Pietarsaareen, Rovaniemelle ja Ouluun. Ensi vuonna tähän aikaan näyttely aukeaa Helsingin Kansallismuseossa.


Arvonta


Sain Come to Finlandin verkkokaupasta   paketillisen elävää historiaa arvottavaksi Vintagentissa. Jaoin  tuotteet neljään eri kokonaisuuteen, jotka arvon osallistujien kesken.


1. Suomalaisesta koivusta tehdyt puiset muumikortit. 2. Konepesunkestävä Turku-tarjotin, koivua. 3. Muistikirjat, 2 kpl.
 4. 3 kpl koivusta tehtyjä Vintage-kortteja.


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen vaikkapa omasta mielestäsi Suomen paras matkailukohde, tällä saat yhden arvan. Kaksi arpaa saat jos olet lukijani tai liityt nyt sellaiseksi.
Kolmannen arvan saat jakamalla arvonnan omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Kaikki viimeistään tiistaina 23.helmikuuta kommentoivat ovat mukana tuotteiden arvonnassa.

Kerro kommentissa monellako mahdollisuudella (1-3) olet mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä lisää mieluusti sähköpostiosoitteesi tai tule ensi viikolla tarkistamaan oletko voittajien joukossa.


Onnea arvontaan!

Tunnelmakuvat ovat peräisin Come to Finlandin Suomi on intohimoa + designia -esitteestä



66 kommenttia:

  1. Upea idea tuo hyödyntää mennyttä historiaa uuteen käyttöön. Hienoa!! Suomen paras matkakohde on Suomi !Jo lukijana olen siis mukana 2 arvalla ja kyllä se olisi kiva voittaa muistoja suomesta :)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä Suomen paras matkailukohde on Lappeenranta, niin kaunista! <3 Mukana yhdellä arvalla. Ja apua en kestä kuinka ihanat palkinnot! :)

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tampereen likkana sanon tietysti, että Tampere. :) Mutta tykkään myös Turusta ja Raumasta. Eikä pääkaupungissakaan vikaa ole. :)
    Kahdella mukaan näin hienojen palkintojen arvonnassa!
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä arvalla mukana ja Naantali on kiva kesäkohde.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Oulu on lempikaupunkini.

    yksi arpa.

    terveys1(a)wippies.fi

    VastaaPoista
  6. Olipa hankala valita, mutta Fiskars ja Bilnäs kiinnostavat matkakohteina ehkä eniten. Olen mukana 3 arvalla.

    VastaaPoista
  7. HennaJenniin
    Yksi arpa, sanoisin, että Puolanka, kesällä sekä talvella.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Yksi lempparilomistani Suomessa oli Saimaalla, joten vastaan sen :) Norppiakin tuli oppaan seurassa nähtyä :) Kiinnostava yritys!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Suomessa on hirveästi upeita maisemia ja historiaakin löytyy. Niitä ei vain osata/ole rahaa mainostaa. Meilläkin täällä kauvattalla on upeita mansikkamaita , sääksjärvi , jussin kivi jonka alla pakoili ukkeli pyssymiehiä.... 2 arvalla panos tuolle no:4
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kuopio on oikein kiinnostava matkailupaikka.

    Mukana kolmella arvalla.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Huomasin blogisi Blogit.fi sivuilla ja ihastuin. Liityin lukijaksesi. Lähellä Tamperetta asuvana pidän Tamperetta kauneimpana kaupunkina, tosin Turku ja Porvoo ovat myös upeita. Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana. Hämeelinna on kiva matkailupaikka. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana kun kommentoin ja jaoin Kirjassa. Osoite on matti.viikate@luukku.com

    Hyvä matkakohde Suomessa on lappi, mutta itse tykkään ajella koko maassa.

    VastaaPoista
  14. Savonlinna; upea järvimaisema ja mahtava Olavinlinna.
    takso@luukku.com

    VastaaPoista
  15. 1 arpa

    Tankavaaran kultakylä

    ttee4910@gmail.com

    VastaaPoista
  16. En osallistu arvontaan. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukaan. Savonlinnan seutu on aivan upea ja Saimaan seutu yleensä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Airiina
    Lempipaikkani voisi olla vaikkapa Imatra, jossa olen viihtynyt oikein hyvin. Hyvät hiihtoladut.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  19. Lappi on hieno ja koettava ainakin kerran elämässä :D
    yhdellä arvalla mukana
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Helsingissä on paljon ihania ja hienoja paikkoja :)

    VastaaPoista
  21. Upeita tuotteita, mahtavaa! :) Oma lempparikohde on Naantali muumimaailmoineen.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kalajoki, Savonlinna, Joensuu ja Ylläs ovat kivoja. Yhdellä mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Voi, en mä osaa ainakaan yhtä lempparia valita! Mennään mielummin TOP 3:lla: Kuusamo (karhunkierros), Ylläs ja yhtenä isona Kainuu. :)

    suuntanaoikis@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Peppinen
    Yhdellä arvalla, Nauvon saaristoa on kaunista vaikka purjehtien.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  26. Tampere! Finlayssonin vanha tehdasalue on hieno ja tekemistä riittää.
    milliz@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Kesällä Hanko ja talvella Ylläs. Osallistun yhdellä arvalla. 0458051229@netti.fi.
    Nimimerkki "King of the Jungle"

    VastaaPoista
  28. Salla Naruska, yhdellä mukaan
    moona.kissa@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Tampere. Muumiko.rtit oli hienot

    VastaaPoista
  30. montakin paikkaa olis suomes hyviä matkailukohteita. helsinki on aina sellanen.

    VastaaPoista
  31. Onpas aivan ihania juttuja CTF:llä! Ei pysty sanomaan lempipaikkaa, kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja on niin paljon. Pohjanmaan rannikko, Karjalan vaarat, Saimaan ympäristö, ruukkialueet...Mukana arvonnassa kahdella lipulla :)

    VastaaPoista
  32. Kaksi arpaa. Tampere :)

    VastaaPoista
  33. Paras kohde on järvi-Suomen alue. Minulla on japanilaisia ja korealaisia ystäviä, jotka ovat jokainen olleet vaikuttuneimpia kesäisestä järvimaisemasta, saunomisesta ja maaseudun rauhallisuudesta. Kaupungit ja muut hömpötykset ovat niin nähty.

    VastaaPoista
  34. Kaikki muu käy matkailumielessä paitsi 60- luvun lähiöt.

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana.
    Helsinki on mielestäni paras matkailukohde Suomessa

    tarja.korhonen@maxinetti.fi

    VastaaPoista
  36. Kyllä Koli on mielestäni ykkönen! Sieltä löytyy upeita maisemia, luonnonrauhaa ja oppaat ovat kielitaitoisia. Mukana yhdellä arvalla.

    tpptuuli724@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Hauskoja tuotteita, en ole näistä aiemmin kuullutkaan. Vedän kotiin päin ja sanon, että Suomen viehättävin matkakohde on Lappi. Varsinkin käsivarren alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanomani, että lunastan kaksi arpaa :)

      Poista
  38. Kaksi arpaa ja Aulanko
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä mukana!Naantali on kyllä kesällä aika ihana....

    VastaaPoista
  40. Helsinki,paljon tekemistä ja katseltavaa.yhdellä arvalla mukana.maarit68@windowslive.com

    VastaaPoista
  41. Turku, historiaa vaikka muille jakaa
    mac@sci.fi

    VastaaPoista
  42. Saaristo on Suomen parhautta. Mukana lukijan kahdella. flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  43. Aloin oikeasti miettimään parasta matkailukohdetta ja vastaan että Koli, sillä on nostalginen historia matkailukohteena ja Kolin maisemat ovat kansallinen aarre. Yhdellä arvalla osallistun; hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  44. Pitää mainostaa omaa asuinmiljöötäni, eli Kauttuan Ruukinpuistoa :). Yksi arpa

    VastaaPoista
  45. Koli on yksi hienoista nähtävyyksistä. Yhdellä arvalla mukana. zarahol (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Come to Finlandin tuotteet ovat ihania! Ja Suomi on täynnä upeita kohteita. Turku, Helsinki, Näsijärven seutu, Porvoo, Naantali, Koli, Lappi, saaristo.. Suosikkien lista on pitkä!
    Mukana yhdellä arvalla lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
  47. 2 arpaa
    Luonto Suomessa, järvet, saaristo. Paljon katsottavaa!

    Oonjustiina@gmail. com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana. Kesä-suosikkejani ovat ainakin Tampere, Turku ja Koli.
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Turku on kaunis ja monipuolinen.
    Yhdellä arvalla mukana.
    lmattss@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Ihania tuotteita. Ehdottomasti mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukaan yhdellä arvalla! Kotimaan matkailu on jäänyt vähiin, ennemmin katson muiden kommenteista vinkkejä kuin itse vinkkailen ;)
    sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukaan yhdellä arvalla! Kotimaan matkailu on jäänyt vähiin, ennemmin katson muiden kommenteista vinkkejä kuin itse vinkkailen ;)
    sari.lamminpaa(a)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kiitos verkkokaupan esittelystä, enpä olisi tiennyt tästäkään. Rakastan keräillä vanhoja postikortteja ja niitä onkin kertynyt vuosikymmenien varrelta monta mlaatikollista. Harmi ettei näyttely tule Kuopioon. Kahdella arvalla mukaan. Me matkailemme kesäisin joko Pohjois-Karjalassa tai Lapissa. Koli on ihana paikka, kun vaarat ovat lähtemättömissä sielustani. Suomessa on uskomattoman paljon nähtävää, kaupungit eivät niinkään kiinnosta vaan luonnon matkakohteet, kansallispuistot, lintujen bongauskohteet ym. Länsirannikolla Tankarin majakkasaari myös jäi mieleeni.
    nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Turku & Naantali ovat ihania matkailukohteita :) Lukijana kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Turku & Naantali ovat ihania matkailukohteita :) Lukijana kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Oulu on mukava kesäkaupunki :) Yhdellä arvalla mukana.
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Oulu,Toripolliisi, meri ja Ainolan puisto
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Parhaat paikat löytyy turistirysien ulkopuolelta. Kauniita siltoja, luonnon muovaamia erikoisuuksia (vaikkapa Heiluva kivi), muinaisia asutuspaikkoja (LIIKISTÖN MUINAISMUISTOALUE). Jokaisesta kunnasta löytyy jotain tutkittavaa, joten kahta kertaa ei tarvitse samassa kohteessa käydä, ainakaan meidän vauhdillamme, vielä on paaaljooooon näkemättä.
    yhdellä arvalla
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  59. Suosittelen Helvetinjärven kansallispuistoa, jossa voi nauttia ihanista rotkomaisemista. Pienemmille riittää luontopolussa jo haastetta sekä Helvetinkolussa, mutta isommat lapset saa mukaan harrastamaan geokätköilyä. Kaikille maistuu nuotiolla käristetyt makkarat ja tikkupullat ja meille vanhemmille nokipannussa keitetty kahvi.
    Yksi arpa.
    - Liinuzka -
    kulta.kukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukana. Imatra ja Saimaan rannat on kyllä vierailemisen arvoiset kesällä. Toinen suosikkini on Oulu
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Saaristot ja tunturit mieleenpainuvimpia matkailukohteita.
    2 arpaa osallistuu

    VastaaPoista
  62. Kahdella arvalla olen mukana. Naantali ja Turku on kauniita ja kompakteja kaupunkeja
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  63. 2 arpaa (blogger-lukija)
    Pakko sanoa Lappi, vaikka onkin melkoisen laaja käsite :)
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista