sunnuntai 20. joulukuuta 2015

..joulu on kakskytä tuntia vaan..


Huomasin tällä viikolla, että eduskunnassa päätettiin kauppojen aukiolojen vapauttamisesta ensi vuoden alusta lähtien.  Mihin ihmeen tarpeeseen, sitä en kyllä itse millään käsitä. Aihe jäi isosti pohdituttamaan, kun huomasin lähikauppamme tämän joulun aukioloajat. Elintarvikehuoltomme on turvattu aattona neljään asti ja heti joulupäivänä pääsee taas kokemaan ostamisen iloa heti kahdestatoista iltakymmeneen. Oikeesti??!!!


Ymmärrän, että nyky-yhteiskunnassa osan meistä täytyy työskennellä pyhinäkin tehdäkseen ja turvatakseen meidän muiden joulunviettoa. Sairaaloissa, hoitokodeissa, laitoksissa vietetään myös joulua, mahdollisuuksien mukaan. Mutta se, että kaupan joulu on lyhimmillään vain 20 tuntia on suoraan sanottuna ihan uskomattoman tyhmää. Siippa osti vääränlaista sinappia  ja nyt on joulu menossa pilalle? Ei muistettu käydä kaupassa ja nyt on ruoka loppu?  Yllätysvieraita oven takana eikä tarjottavaa talossa? Ylitsepääsemätön inspiraatio alkaa kokeilla uusia ruokalajeja? Tarve alkaa valmistella pääsiäistä ajoissa?



Iso osa joulun viehätyksestä on rakentunut sille, että on vähän pakotetusti irti omista rutiineistaan ja ehkä samalla omalta mukavuusalueeltaankin. Ei se huono juttu voi olla, että perhe `joutuu` silloin tällöin viettämään aikaa ihan keskenään, ilman harrastuksia, kavereita ja rästitöitä mihin paeta. 


Ainoa syy jolla minä voisin kuvitella joutuvani kauppakäynnille joulupäivänä olisi, että päätyisin viettämään joulua paikkaan josta ei löytyisi yhtään kortti- tai lautapeliä jolla aikaa kuluttaa.  Sekin syy on hyvin epätodennäköinen, kävisin sitten vaikka naapurista lainaamassa.

Olen tällä viikolla kummastellut myös tämän joulun ehdottomasti kummallisinta sisustusesinettä.


Varmaan vastauksena ilmastonmuutokselle ja surkeille talvikeleille Kodin Anttila myy muovikuusta joka tupruttaa lunta. Oikeesti???!! Tarkoitettu varmaan sille jolla on jo kaikkea, mutta kun ne lumet pitää saada kiertämään, niin kuusen alle on viritetty sateenvarjo. Paratkoon. 

Hintaa tällä joulun tosihifistelijöiden toiveiden täyttymyksellä oli pitkälti yli 100 euroa. Se jolla moiseen kuuseen on varaa ja halua sijoittaa, voisi sijoittaa vielä kympin vaikka Protect our Winters Finlandin (POW) jäsenmaksuun.


Olinko nyt vähän ilkeä? No, koetan olla kiltimpi sitten jouluna, kyllä parikymmentä tuntia jotenkin kilttinä kestää..

6 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta postauksesta.
    Rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  2. No ensi vuonna se sitten on enää korkeintaan 10 tuntia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko tässä markkinarakoa opaskirjalle; Nopea ja tehokas jouluun hiljentyminen for dummies..

      Poista
  3. Hienoa tekstiä! Kaikkea uskmatonta sitä onkin, niin kuin tuo tupruttava kuusi :) oli pakko nauraa..mutta hyvää, leppoisaa ja rauhaisaa joulun aikaa!
    Kiva kun olit käynyt vierasila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on kyllä vielä jäänyt tuotekehittely kesken..... ;)
      Mukavaa joulua!!

      Poista