Kuva Flick. Lisenssi |
Maalaus jossa pieni kettuterrieri istuu ja kuuntelee
keskittyneesti fonografin torvesta kuuluvaa isäntänsä ääntä on meille
useimmille tuttu. Maalaus muodostaa yhden maailman tunnetuimman ja
rakastetuimman tuotemerkin. Nipper-logo ilmestyi ensi kerran ilmoituksessa
vuonna 1900.
Vuonna 1898 Francis Barraud maalasi kuvan koirasta
kuuntelemassa fonografista kuuluvaa isäntänsä ääntä. Itse koira, Nipper oli
kuollut kolme vuotta aiemmin, vuonna 1895. Joidenkin lähteiden mukaan Nipper
oli kettuterrieri, joidenkin toisten lähteiden mukaan siinä oli sekoitus
pittbullia ja rottaterrieriä. Nimensä se oli saanut taipumuksestaan purra
vieraita. Barraudin veli Mark oli ottanut koiran talteen kadulta ja tämän
kuoleman jälkeen se siirtyi Francis Barraudille.
Kuva Flickr.com. |
Helmikuussa 1899 Barraud rekisteröi maalauksen ja
esitteli sen fonografin kehittäneelle Edison-Bell yhtiölle, mutta siellä ei
oltu kuvasta kiinnostuneita; ”koirat eivät kuuntele fonografia”. Fonografi on eräänlainen nauhurin edeltäjä
jolla käyttäjä itse kykeni tallentamaan puhetta äänikiekoille.
Tässä kuvassa Nipper vielä kuuntelee fonografista kuuluvaa isäntänsä ääntä. Kuva Flickr.com |
Joitain kuukausi myöhemmin Francis Barraud vieraili
The Gramophone Companyssa tarkoituksenaan lainata gramofonin torvea
maalatakseen sellaisen alkuperäisen torven tilalle. Tarkoituksena oli maalausta
modernisoimalla parantaa sen myytävyyttä. Johtaja William Barry Owen ehdotti
koko masiinan korvaamista gramofonilla, jolloin yhtiö ostaisi kuvan. Kauppahinnaksi
sovittiin 100 puntaa. Modifioitu kuva päätyi Victor ja HMV-recordsin, HMV
musiikkikauppojen ja RCA:n tuotemerkiksi ja loppu onkin tuotemerkkihistoriaa. HMV:lle
maalaus antoi siis myös nimen.
Kas, kuuntelulaite muuttunut gramofoniksi? Kuva Flickr.com |
Francis Barraud kertoo kuuluisan maalauksensa
syntyneen mielijohteesta. Nipperillä oli ollut tapana hämmentyä fonogafista
ääniä kuullessaan. Vaikka Nipper edustaa maalauksessa lemmikin hellyttävää lojaaliutta
omistajalleen, eli se kaikkea muuta kuin rauhallista koiran elämää. Nipper rakasti
näykkiä ihmisiä nilkoista, ei koskaan kaihtanut kunnon koiratappeluja, jahtasi
mieluusti rottia ja tappoi lukuisia kuninkaallisen perheen fasaaneja Richmond
Parkissa. Nipper eli siis todellista koiranelämää 1800-luvun lopun Lontoossa. Nipper
on haudattu pieneen puistoon lounais-Lontooseen. Sittemmin puiston päälle on
rakennettu Lloydsin konttori.
Suloinen, kiltti pehmoNipper. Kuva Flickr.com |
HMV hyödyntää Nipperin rekisteröityä imagoa kaikenlaisessa
bisneksessä ulottuen aina leluista kahviloihin. Vuonna 2011 HMV arvioi
aineettomien omaisuuseriensä (siis nimi ja logo) arvoksi 78 miljoonaa dollaria.
Nipperin jälleenmyyntiarvoa laskee se, että kyseessä on isolta osin kuihtuvan
liiketoiminnan ala. Tullaanko Nipper jatkossa näkemään musiikkifestivaalien
tunnuksissa ja konserttihallien nimissä vai yhä enemmän petivaatteissa ja virtuaalipelien
hahmona?
Kuva Flickr.com |
Alkuperäinen maalaus on esillä EMI:n (yksi maailman suurimmista
levy-yhtiöistä ja The Gramophone Companyn jatkaja) pääkonttorissa.
PS. Törmäsin joululahjavinkkiin koiranomistajalle...ihanko oikeesti ?!?
Rakastan tuota kuvaa ja toki on pari peltipurkkiakin aiheesta. :) Kivaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaMukavaa viikkoa, Tiia!
Poista