sunnuntai 1. toukokuuta 2016

`Minä toivon kaikkea hyvää` tuunattu kaappi


Vuosia erään hämyisän navetan vintissä rauhaiseloa viettänyt viilusenkki joutui heti päivänvaloon päädyttyään kovan globalisaation kouriin. Toimenpidelistalla oli nimittäin vax, dc-fix ja washi.



En ole ihan vilpittömän innostunut dc-fixauksesta näiden vanhojen huonekalujen kohdalla. Kun tiedän pinnan olevan muovia, niin silloin näen pinnan muovisena, ei auta. Parhaimmillaan fixattu pinta on varmaan silloin, kun ei edes yritetä jäljitellä jotain muuta materiaalia mahdollisimman uskottavasti vaan annetaan ylpeästi näkyä että muoviahan tässä ollaan.


Toisaalta en myöskään käsitä vimmattua tarvetta pitää vanhat esineet prikulleen muuttumattomina. Aika muuttuu, muuttukoot esineet mukana siinä määrin, että pysyvät käyttäjälleen mieluisina.



`Tää on ihan sun omaksi parhaaksesi, toivottavasti ymmärrät` kuiskin kuitenkin mielessäni kun liimailin muovista puujäljitelmäkalvoa lipaston huonokuntoiseen pintaan.  


Ja kun kerran jo oltiin ulkona omalta mukavuusalueelta, niin oltiin sitä sitten kunnolla. Senkki sai vielä washiteipillä tekstiraidat kylkiinsä. Ostin teipin heräteostoksena lähikaupan kassatiskiltä. Tekstinauhassa lukee;

 HARMONY, MAGIC, WISH, DREAM, LOVE, CALM, PEACE, HOPE, JOY.

 

Jaiks, isoja sanoja kaikki. Ansaitsisivat esiintyä arvoisissaan yhteyksissä, eikä pelkästään sohvatyynyjen ja seinätarrojen tyhjinä sisustussanoina. Vaan siinä tuo isojen sanojen lista nyt kaapin kyljessä kuitenkin kiertää.


Ja hyvä että kiertää, toivottavasti osuu usein silmiin ja päätyy ajatuksiin. Aloitan ensi viikolla opintoihin liittyvän työharjoittelun, jossa olen kaikin mahdollisin tavoin ulkona omalta mukavuusalueeltani. Jos listaan vielä lisää sanan RELAX niin sehän käy suoraan tiivistetyksi ohjenuoraksi seuraavien parin kuukauden toiminnalle.


Peace, man. See ya.. varmaan vähän harvemmin, kiirettä pitää.

PS. Levylautasella on Fats Dominon When the Saints go marching in.

10 kommenttia:

  1. Tuli älyttömän hieno. Ymmärrän tuon fiiliksen "tää on sun omaksi parhaaksi", mutta jopa nuo tekstit ovat nykyään jo mukavan vintage. :)

    Hauskaa vappupäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kuitenkin rajusti uudistettuna käytössä kuin käyttämättömällä vintillä, niinhän se on.

      Poista
  2. Siis VAU! Ihan huikean hieno muutos.
    Aurinkoista vappupäivää!

    VastaaPoista
  3. Hei tässähän on asennetta! Kiva muutos ja nää on turvallisia muutoksia; jos joskus haluaa palauttaa entisellensä nii teipit vaan veks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, helppo uudistaa uudistukset halutessa toiseen kuosiin.

      Poista
  4. Hyvinhän tuo dc-fix tuohon sopii! Puunvärinen olisi ollut liikaa, musta juuri sopivan samanlainen ja erilainen yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kokeilla näin, mutta jatkossa taidan palailla taas purkki & pensseli -tyyppisiin ratkaisuihin.

      Poista