Hae tästä blogista

lauantai 8. elokuuta 2015

You´ll never walk alone





Tänään käynnistyi Valioliigan 2015/2016 kausi. Perheessämme seurataan jalkapalloa paljon, ja Liverpool on se ikuinen ykkösjoukkue. Itselleni lajin hienoudet eivät ihan täysin aukea ja jalkapallotietämykseni on aina silloin tällöin perheessä (hyväntahtoisen) vinoilun kohteena.
Vaikka lajituntemus joskus vähän ontuukin, silti Liverpoolin kannattajien kannatuslaulu `You´ll never walk alone` sykähdyttää minua joka kerta sen kuullessani. Myönnän; sykähdyttää  enemmän kuin maalit, tulokset ja tuuletukset.

You´ll never walk alone

Alun perin laulu sävellettiin vuonna 1945  Carousel-nimiseen musikaaliin. Vasta vuonna 1963 liverpoolilaisen Gerry and the Pacemakers –yhtyeen levytyksen myötä laulusta tuli hitti ja listaykkönen. Laulussa onkin muuten jotain perinjuurin 60-lukulaista, sovitus lienee aika erilainen kuin kappaleen alkuperäinen musikaalisovitus.  Yhtyeen suurin hitti on `Don´t let the sun catch you crying`.


Liverpool FC:n kannattajat alkoivat laulaa kappaletta peleissä ja eipä aikaakaan kun `You`ll never walk alone` alkoi kiinnittyä peruuttamattomasti joukkueeseen. Laulua on esitetty myös skottilaisen Celtic FC:n kannattajien joukossa ja aina silloin tällöin vieläkin kappaleen ”jalkapallo-omistajuudesta”  käydään keskustelua.  Väännön kääntymistä Liverpoolin hyväksi on edesauttanut tietysti myös Gerry and the Pacemakersin liverpoolilaisuus.  

Kappaleen on levyttänyt kymmenet eri artistit. Tunnetuimpia esittäjiä ovat olleet Frank Sinatra, Elvis Presley, Aretha Franklin, Ray Charles, Barbara Streisand, Louis Armstrong ja uusimpana tulokkaana Josh Groban. Liverpoolin joukkue levytti laulun vuonna 1975 ja vuonna 1985 siitä levytettiin hyväntekeväisyyssingle Brandfordin jalkapalloklubin katsomopalon uhrien hyväksi. 

When you walk through a storm
Hold your head up high
And don't be afraid of the dark
At the end of the storm
There's a golden sky
And the sweet silver song of a lark


Walk on through the wind
Walk on through the rain
Though your dreams be tossed and blown


Walk on walk on with hope in your heart
And you'll never walk alone
You'll never walk alone


When you walk through a storm
Hold your head up high
And don't be afraid of the dark
At the end of the storm
Is a golden sky
And the sweet silver song of the lark


Walk on through the wind
Walk on through the rain
Though your dreams be tossed and blown


Walk on walk on with hope in your heart
And you'll never walk alone


You'll never walk

You'll never walk
You'll never walk alone


(RICHARD RODGERS, OSCAR HAMMERSTEIN II )

Kuvat; https://www.flickr.com/photos/iembrace/5432875507/
https://www.flickr.com/photos/bradford_timeline/6515369887/
Creative Commons lisenssi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti