Pihakeinun uusi ilme

Viime vuonna näihin aikoihin takapihan sateelta-suojaan viritelmät olivat sitä luokkaa, että saa kiittää onneaan etteivät naapurit tehneet ilmoitusta ympäristörikoksesta.  

Viime vuotinen viritys, Ei puutarhaesteetikoille..

Alkukesän aikana puinen pihakeinu uudistui perusteellisesti. Vanha väri tummui monta astetta syvemmäksi Supi-saunavahalla käsiteltynä. Nuhruisten patjojen suojana toiminut 70-luvun  retromakuupussi korvaantui vitosen kirppiskankaalla tehdyillä istuintyynyjen uudelleenverhoilulla. 

Runko maalattuna..

Pressun sijaan pihakeinua suojaa nyt sateelta katos, joka on ommeltu vettä hylkivästä markiisikankaasta. 

Vettä hylkivä ja homesuojattu markiisikangas katoksena. 

Kiitos siskolle ompelutöistä ja anteeksipyyntö naapureille vielä siitä viime vuotisesta virityksestä.. Eipä ollut isokaan projekti, miten tätä ei tullut aikaisemmin tehtyä?

mun lontoo

Tiesin alkuvuoden olevan rankka rutistus, joten varasimme hyvissä ajoin juhannukselle piipahdusmatkan Lontooseen. Vaan enpä silloin vielä tiennyt miten surullisissa ja väsyneissä tunnelmissa tulisinkaan matkaan lähtemään. Perheessämme on kulunut kevät eletty parasta toivoen ja pahinta peläten. Vaikka sitä miten luuli henkisesti valmistautuneensa myös siihen pahimpaan mahdolliseen, silti elämän arvaamattomuus pääsi yllättämään. Isäni taistelu sairautta vastaan näytti sujuvan, mutta tautia pahemmaksi vastustajaksi osoittautuikin hoitojen aiheuttama rasitus uupuneelle sydämelle.

Alakuloisissa tunnelmissa lähdimme siis matkalle kaupunkiin, joka on ollut suuri suosikkini jo yli 30 vuoden ajan. Lontoo on ihka ensimmäisestä teininä tekemästäni matkasta lähtien ollut kaupunki jonka tunnen omakseni ja jossa viihdyn ja jonka joskus-niin-rasittavaakin ominaisluonnetta olen mielestäni oppinut ymmärtämään ja sietämään. Ihan samalla tavoin kuin missä tahansa pitkässä liitossa ne piirteet mihin ensin ihastuu, alkavat jossain kohtaa suunnattomasti ärsyttää mutta ajan myötä niiden kanssa elämiseen tottuu. Näin on mielestäni minulla käynyt yhteiselossani Lontoon kanssa.

Vaan entäpä tällä kertaa? Brexit-kohmeloon heräävä suurkaupunki ei ensi alkuun tuntunut millään lailla vanhalle tutulle Lontoolleni. Kaupunki tuntui heijastavan takaisin omia tunnetilojani. Liikenneruuhkat ärsyttivät, bussit kulkivat miten sattui, likaisuus sattui silmään enemmän kuin koskaan ennen eikä ihmisten eriarvoisuuden ilmenemille voinut ummistaa silmiään. Hotellikin osoittautui epäsiisteimmäksi ever, vaikka monenlaisessa murjussa on ennenkin sentään yövytty.  Huomasin miettiväni, että miten ihmeessä niin tolkuttoman monet ihmiset haluavat rakentaa elämänsä tänne .

Mutta päivän pärisemisen jälkeen Lontoo kuitenkin osoitti jälleen kerran mistä se oikeasti onkaan tehty. Osuin lauantaina London Pride -viikon huipentavan kulkueen reitille. Tungos, meteli ja puomeilla suljetut kadut eivät haitanneet yhtään kun Lontoo näyttäytyi parhaimmillaan eli spontaanina, elävänä, iloisena ja ennakkoluulottomana. Kaikki se positiivinen energia sai tuntemaan, että hyviäkin asioita tässä maailmassa sentään  vielä tapahtuu.  

On se vaan niin helkkarin rento kaupunki.

Vaikka kuvissa näyttäytyykin kaikki mahdolliset sateenkaaren värit, osallistun tällä postauksella Pieni Lintu  –blogin pinkkiin kuvahaasteeseen.

proud of  my London

Telakalle toviksi & Lontoon vinkkejä, anyone?

Vintagentti telakoituu joksikin aikaa ja palaa kun siltä taas alkaa tuntua. Muutaman viikon päästä ehkä, ei kuitenkaan kuukausien... yksi matka tuossa lähiviikkoina ainakin on ensin tiedossa.

Kuva Flickr. Lisenssi CC BY 2.0

Nimittäin Lontooseen. Olen käynyt viimeksi vuosi sitten toukokuussa. Onko tuoreita vinkkejä? Oxford Street ja keskustan hulabaloo kierretään varmuudella kaukaa ja nähtävyydet on kaikki nähty jo monasti. Jotain ihan uutta? Saatetaan muuten `paremman tekemisen` puutteessa päätyä tanssimaan Hyde Parkiin ruotsalaisten juhannussalon ympärille... Wimbledonkin alkaa, pääseeköhän sinne alueelle ihan vain hengailemaan..?

Dekkariviikko 6.-12.kesäkuuta

Flickr.com

Olen sitä sukupolvea, joka olen tutustunut dekkarigenreen sen perinteisimmässä muodossaan. Eli sellaisessa, missä on ruumis, johtolankoja, etsivä tai innokas amatöörietsivä sekä paha roisto joka saa palkkansa. Agatha Christie oli tietysti genren kuningatar.  Olen lukenut varmaan kaikki Agathan suomeksi julkaistut dekkarit, suurimman osan moneen kertaan, useimmat varmaan kesäaikaan kallionkolossa tai mökillä fikkarin valossa. Kaikki kunnia Agatha-rouvan kirjallisille kyvyille, mutta suosikkidekkaristini hän ei ole. 

Flickr.com

Suosikkisalapoliisini on Nero Wolfe, orkideoita rakastava herkkusuu, jota William Conrad esitti 1980-luvun televisiosarjassa. Rex Stout kirjoitti ensimmäisen Nero Wolfe-kirjan vuonna 1934. Neljänkymmenen vuoden aikana Nero Wolfe esiintyi lähes 50 kirjassa. Vuosien varrella Nero Wolfen ja Archie Goodwinin hahmot eivät vanhene lainkaan. Televisiosarjan vaikutuksesta sijoitan mielessäni ensisijaisesti Nero Wolfen 70-luvun New Yorkiin, mutta kirjoista saan voimakkaita 50-luvun mielikuvia.

Flickr.com

Flickr.com

Nero Wolfe-kirjoissa on vaan yksi huono puoli, se sama kuin on viisikko-kirjoissakin. Niitä lukiessa tulee aina nälkä. Nero Wolfe –kirjoissa herkutellaan kulinaristisilla ruuilla, joita Fritz Brenner työnantajalleen ja aina-nälkäiselle Archielle kokkaa. Kirjojen resepteistä on koottu oma keittokirjansakin, mutta minun lienee turhaa metsästää sitä käsiini, voipi mennä pahemman kerran osaamisalueen ohi.

Ei osoitetta > ei pankkitiliä?

Olisiko pankkimaailman aika päivittää esikuviaan?

Minulla on vielä muistissa aika jolloin me kaikki tässä yhteiskunnassa osallistuimme tukitoimiin, joilla  pelastettiin pankkeja oman holtittoman liiketoimintansa seurauksilta.  Samanaikaisesti pankit surutta kyykyttivät omia asiakkaitaan; nyhtivät irti luotonsaajilta mitä saivat ja siinä samalla ajoivat pelastuskelpoisiakin yrityksiä ja yksityishenkilöitä konkurssiin ja velkakierteeseen. Mitään suuren suurta muutosta ajattelutavassa en ole pankkimaailmassa havainnut näiden aikojen jälkeenkään. Kaikesta finanssialan lisääntyneestä valvonnasta huolimatta suhtaudun siis edelleen kovasti skeptisesti pankkimaailman moraaliin.

Ja näköjään syystä.

Suomessa on voimassa luottolaitoslaki, jonka perusteella asiakkaalla on oikeus peruspankkipalveluihin. Peruspankkipalveluihin katsotaan siis käyttötili ja maksukortti, ei edes verkkopankkitunnuksia. `Talletuspankki saa kieltäytyä tavanomaisen talletustilin avaamisesta ja tilin käyttöön tarkoitetun välineen myöntämisestä taikka maksupalvelua koskevan toimeksiannon hoitamisesta vain, jos kieltäytymiselle on painava peruste. Perusteen tulee liittyä asiakkaaseen tai hänen aiempaan käyttäytymiseensä taikka siihen, ettei asiakassuhteelle ilmeisesti ole todellista tarvetta. Kieltäytymisen peruste on ilmoitettava asiakkaalle.` (Tämä on suora sitaatti lakitekstistä).

Nähtävästi jotkut isot pankit tulkitsevat painavaksi perusteeksi sen, että asiakkaalla ei ole asuntoa vaan poste restante osoite. Ja vaikka saisi peruspankkipalvelut on pankilla oikeus kieltäytyä antamasta niiden käyttöön verkkopankkitunnuksia.  Itse en osaa edes kuvitella miten hankalaa elämä ja viranomaisten kanssa asioiminen olisikaan ilman mahdollisuutta tunnistautua pankkitunnuksilla. Vaan monelle suomalaiselle se on täyttä todellisuutta.

Samaan aikaan erään ison oranssin pääkonttorin viestintäosastolla on sorvattu arvot, jonka mukaan kyseinen pankki on  `ihmistä varten, ja aito välittäminen ihmisistä - niin asiakkaista kuin työyhteisön jäsenistä - on lähtökohta toiminnalle. Meitä on helppo ja miellyttävä lähestyä, meillä ihminen kohdataan arvokkaana ja tasavertaisena yksilönä. Ihmisen arvostus näkyy kaikessa toiminnassa. Toimimme esimerkillisenä ja eettisesti vastuullisena yrityksenä.`

 Voi yhden kerran, aina ei arvot ja käytäntö kohtaa.

 

Saako klassikkoja tuunata miten haluaa?

Tori.fi palstalla annettiin kaksi Annansilmät-aitan  rottinkista simpukkatuolia. Tuolit olivat jääneet talveksi ulos säiden armoille. Rakenne oli tuoleissa täysin kunnossa, mutta pinta oli muuttunut hilseilevän harmaaksi. Pesu juuriharjalla ja mäntysuovalla ei auttanut lainkaan. 

En halunnut tällä kertaa uudistaa kalusteiden pintaa sillä helpoimmalla tavalla eli spray-maalaamalla vaan suunnittelin käsitteleväni tuolit eläväpintaisiksi tummalla saunavahalla.

Näin siis suunnittelin, kunnes jo heti ensimmäisten pensselinvetojen myötä valkeni tuolien rakenteen moninaiset liitokset ja risteilevät solminnat… Tarve muuttaa suunnitelman kävi ilmeisen selväksi, ja niin vaan ratkaisuksi osoittautui jälleen kerran musta spray-maali.

Ennen - jälkeen

Nanosekunnin ajan mietin, että teenkö tässä nyt kauniille klassikoille vääryyttä. Ajatus häipyi mielestä yhtä nopeaan kuin oli tullutkin. Esineen arvo on siinä mitä se antaa omistajalleen ja nämä tuolit ovat nyt meidän näköiset ja meille sopivat. Piste.

PS. Ovat muuten järettömän mukavat istua. 

Nyt saa syystä herkutella..

Betoni taitaa (edelleen) olla tämän hetken trendikkäin sisustusmateriaali. Aina vaan uusia käyttökohteita ja –tapoja tuntuu tulevan vastaan koko ajan. Ja mitä muut edellä, sitä hitaasti trendeille lämpeävä vintagenttikin perässä..  Siispä sementtiä sekoittamaan.

Haaveilen kyllä omin käsin betonista valetuista ulkokalusteista, mutta kykenin pitämään maltin mukana ja harjoittelemaan vähän pienemmän mittakaavan työllä. Aloitin kokeilut valamalla kynttilänjalkoja, niitähän ei ole koskaan liikaa, vai…? 

Koska en käsitä mitään erilaista sementtilaaduista, sekoitussuhteista, ilmakuplien poistamisesta, kuivumisajoista tai muotin poistamisista en lähtenyt uhraamaan kokeilulle silikonivuokiani ja perintötarjottimia vaan etsin sopivaa muottia ihan vaan kurkkaamalla jääkaappiin. Sieltä siis ponnistaa tämän esineen design.

Tykkään lopputuloksesta sen verran paljon, että näitähän voisi tehdä kokonaisen sarjan vaikka ruokapöydän kattauksissa käytettäväksi. Ei tässä kai siis muu auta kuin alkaa oikein urakalla käyttämään kermavaahtoa. Jos oikein ison kulhollisen keittäisi vaikka raparperikiisseliä, niin varmaan seuraava kermavaahtopurkki tyhjenisi mukavasti..

PS. Anteeksi käsitteiden leveäperäinen käyttö, en ole koskaan hahmottanut että miten sementti ja betoni eroavat toisistaan. Onkohan sementti vähän krouvimpi versio betonista, vai toisinpäin?