Olen sitä sukupolvea, joka olen tutustunut
dekkarigenreen sen perinteisimmässä muodossaan. Eli sellaisessa, missä on
ruumis, johtolankoja, etsivä tai innokas amatöörietsivä sekä paha roisto joka saa palkkansa. Agatha Christie oli
tietysti genren kuningatar. Olen lukenut
varmaan kaikki Agathan suomeksi julkaistut dekkarit, suurimman osan moneen kertaan, useimmat varmaan kesäaikaan kallionkolossa tai mökillä fikkarin valossa. Kaikki kunnia
Agatha-rouvan kirjallisille kyvyille, mutta suosikkidekkaristini hän ei ole.
Suosikkisalapoliisini on Nero Wolfe, orkideoita rakastava herkkusuu, jota
William Conrad esitti 1980-luvun televisiosarjassa. Rex Stout kirjoitti
ensimmäisen Nero Wolfe-kirjan vuonna 1934. Neljänkymmenen vuoden aikana Nero
Wolfe esiintyi lähes 50 kirjassa. Vuosien varrella Nero Wolfen ja Archie
Goodwinin hahmot eivät vanhene lainkaan. Televisiosarjan vaikutuksesta sijoitan
mielessäni ensisijaisesti Nero Wolfen 70-luvun New Yorkiin, mutta kirjoista saan
voimakkaita 50-luvun mielikuvia.
Nero Wolfe-kirjoissa on vaan yksi huono puoli, se sama
kuin on viisikko-kirjoissakin. Niitä lukiessa tulee aina nälkä. Nero Wolfe –kirjoissa
herkutellaan kulinaristisilla ruuilla, joita Fritz Brenner työnantajalleen ja
aina-nälkäiselle Archielle kokkaa. Kirjojen resepteistä on koottu oma keittokirjansakin,
mutta minun lienee turhaa metsästää sitä käsiini, voipi mennä pahemman kerran osaamisalueen
ohi.
Onpa upeita, vanhoja kansikuvia. :) En ole lukenut Wolfe-tarinoita lainkaan ja pitäisi kyllä koettaa korjata tämä puute. Luettavaa näköjään riittää vähäksi aikaa. :D
VastaaPoistaOlen lukenut Nero Wolfea niin kauan sitten ja niin vähän että oikeastaan olen tutustunut vasta
VastaaPoistanyt italialaisen TV-sarjan myötä. Se on sekä kiinnostava että hauska. Sattumalta olen hiljattain
ihastunut myös orkideoihin, kun sain mini-sellaisen yhdeltä opiskelijaltani. Ehkäpä lainaan noita
dekkareita faijalta kun seuraavan kerran käyn Tampereella :)