maanantai 31. lokakuuta 2016

Joululahja merenkulkijalle


Nämä sukat lähtevät meiltä Turun merimieskirkon kautta merelle, saattaapa pakettiin pujahtaa vähän salmiakkiakin...

Villasukka ei ole vain vaatekappale, vaan se viestii myös kodista, lämpimistä ajatuksista ja välittämisestä. Mikä voisikaan lämmittää tuulisella merellä jouluaattona enempää kuin lahjapaketista paljastuvat käsin neulotut villasukat?

Merimieskirkon organisoima lahjaperinne on odotettu, pidetty ja muistoja herättävä merenkulkijoiden keskuudessa. Useimmiten tuo lahja on se ainoa, jonka merenkulkija aattona merellä saa.

Niinpä Merimieskirkko tarjoa tänäkin vuonna mahdollisuuden antaa joulupaketteja ”tuntemattomille merenkulkijoille”. Merimieskirkon kotimaan toimipaikat sekä merimieskirkot Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa ja Saksassa ovat valmiina toimittamaan kotoisan joulun tunnelman heille, jotka viettävät joulunsa merellä.
 
Haluatko ohjeet sukkiin tai ankkurikuvioon? Linkki ohjeeseen löytyy merimieskirkon sivuilta. Kuvalähde; merimieskirkko.fi

Merimieskirkkopiiriläisten ja muiden merimieskirkkotyön tukijoiden sukkapuikot ja neulekutimet ovat heiluneet jo pitkin vuotta heidän neuloessaan paketteihin lämmintä asustetta. Konkarit tietävät, että laivaliikenteen aikataulujen vuoksi osa paketeista on hyvä olla merimieskirkoilla jo loka-marraskuussa, mutta lahjoja otetaan vastaan aina jouluun saakka. Myös yksittäiset ihmiset ympäri Suomen ovat löytäneet tämän keinon tuottaa hyvää joulumieltä.

Lahjapaketteja voi siis tuoda kaikille Merimieskirkon kotimaan toimipaikoille sekä suomalaisille merimieskirkoille Alankomaissa, Belgiassa, Iso-Britanniassa, Kreikassa ja Saksassa.

Paketteihin voi laittaa mukaan myös esim. kirjoja, makeisia, hanskat, lapaset, pelit jne. Paketin sijaan voi antaa myös rahalahjoituksen.  Kiinnostuitko? Voit lukea asiasta enemmän merimieskirkon omilta sivuilta, täältä.


(Lähde; merimieskirkko.fi)

2 kommenttia:

  1. Varmasti lämmittävät merimiesten mieltä ja varpaita..:)

    VastaaPoista
  2. Villasukat on ihania ja tarpeellisia. Muutamat ko sukat löytyvät meidänkin kaapista! :)

    VastaaPoista