Hae tästä blogista

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hillo vs mantelimassa vai sittenkin Nutellapulla?



Tykkään laittaa ruokaa. Ohjeen voi ehkä lukea mutta sen jälkeen sen voikin sitten aikalailla unohtaa. Mitään en mittaa tai punnitse ja samalla nimellä kulkeva ruokalaji harvemmin maistuu meillä kahta kertaa ihan samanlaiselle.

Vaan entäpä leivonta; Siinä sitten poistunkin ihan kunnolla omalta mukavuusalueeltani. Mittaaminen ja punnitseminen ja kaikki ne vaiheet ja taikinan kohottaminen….ei lainkaan lempipuuhaani.

Tänään oli päivä joka olisi pitänyt käyttää tehokkaasti opintorästien tekemiseen. Ja kuten niin monesti ennenkin, silloin kun olisi pakollista tekemistä, kaikenlainen korvaava toiminta hiipii mieleen. Tänään iski pakkomielle leipomiseen. Eikä minkä tahansa, vaan laskiaispullien.




Oikeassa laskiaispullassa kuuluu olla mantelimassaa. Pulla hillolla on hillopulla; ihan hyvä mutta ei mikään laskiaispulla. 

Erilaiset nutella-leivonnaiset ovat viime aikoina olleet kovasti trendikkäitä ja ainakin Ruotsissa nutella-laskiaispulla on ollut kova hitti tänä vuonna. Pitihän sitä siis kokeilla kun kotona ei ollut mantelimassaa. Eli yksinkertaisuudessaan kermavaahtoon sekoitetaan pari lusikallista nutellaa. Hyvää oli! Tosin vielä parempaa olisi ollut jos olisi lisännyt myös nokareen mantelimassaa. 


Ja kun pullat valmistuivat niin nopeasti (pakasteesta, kröhöm) niin leivoin myös focaccian. Eihän tämä leipominen nyt niin kamalan hankalaa olekaan….



Osallistun tällä postauksella Pienen Linnun `mukavuusalueen ulkopuolella -makrotex-haasteeseen.

33 kommenttia:

  1. Leipominen on juttu sisänsä. Ei siinäkään aina tarvitse kaikkea mittailla. Näppituntumalla usein leivon.
    Laskiaispulla mantelimassalla on minunkin suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on joku koulun köksän tunneilta opittu henkinen este, että pitäisi muka olla niin tarkka mittaamisessa. Taidan kokeilla viikonloppuna laskiaispullien tekoa ihan alusta asti itse..

      Poista
  2. Mantelimassa, juu kiitos tännekin - hilloa EI! :D Tota nutellaa on pitänyt kokeilla, mutta on jäänyt. Eli sekö siis sekoitetaan kermavaahtoon eikä laiteta nokaretta ja vaahto päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä sekoitin kermavaahtoon vatkaamisvaiheessa. Aika pienestäkin määrästä tulee jo kivasti vaahtoon makua.

      Poista
  3. Kyllä, hillopulla on hillopulla ja laskiaispullassa on mantelimassaa. Laskiaispullani haen kuitenkin kaupasta, sillä yhtä tai kahta pullaa on vaikea leipoa ja housujen vyötärö ei veny koko pellilliseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai kaupan pullapitkosta siivu(ja) ja siihen päälle mantelimassaa ja trööttäkermavaahtoa :)

      Poista
  4. Kiva lukea ettei leipominen ole kaikille lempparipuuhaa :)
    Sinulla onkin monipuolista täällä,jäänkin lukemaan ideoitasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, aikamoista sillisalaattia on tarjolla .. :)

      Poista
  5. Mantelimassa ja hih vielä erikseen eli pulla ja mantelimassasiivu ja niillä mennään. :) Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
  6. Kyllähän sitä vielä leipoo (noin kerran vuodessa), mutta (laskiais)pullien saaminen pyöreäksi... Miten ihmeessa se onnistuu :) En vaan kertakaikkiaan osaa pyörittää niitä, joten yleensä vaihtoehto on korvapuustit tai kaupan pakastepullat (Rainbow). Mantelimassa on aivan ihanaa, mutta hillokin kelpaa.
    Mukavia leipomisia!
    Pitäisiköhän itsekin yrittää pyöritellä laskiaispullat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tasapainon löytäminen, että ei leviä pitkin peltiä pikkuleiväksi muttei ole kuitenkaan ole pallopeleihin sopiva, onkin se suurin haaste pullanleivonnassa.

      Poista
  7. Niin tuttua tuollaiset korvaavat toiminnot, miten niitä aina löytääkään ja niin paljon ;)

    Rakastan laskiaispullia, mantelimassa on must!

    Aika upeasti ainakin kuvien puolesta kävit mukavuusalueen ulkopuolella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla korvaavat toiminnot tuttuja, seuraavaksi varmaan alan siivota kaappeja, argh.

      Poista
  8. Hieno leivontapäivä! Minä en kyllä mielelläni mantelimassaa syö. Laitan kyllä pullataikinaan mantelijauhetta mehevöittämään pullia (eli ei kuivu ihan niin nopeasti). Minun mielestä leivontaan ja ruoanlaittoon kuuluu just se säveltäminen. Tosin lapset pyytää, et tee äiti ihan tavallisia lettuja eikä mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testata tuo mantelijauhe-vinkki. Sekun on aika turhauttavaa, että sen kerran kun pullaa leipoo niin tuotokset olisi syötävä kaikki melkein kertaistumalla..

      Poista
  9. Laskiaispullasi näyttää herkullisilta, oikein kaakaon kera. En muista milloin oisin kaakaota viimeks juonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaakao meni perheen teinille, jolle mikään makeusyhdistelmä ei taida olla liikaa... Kaakao on meillä ihan ykkönen talvella retkijuomana; maistuu vielä haalennuttuaankin hyvälle, toisin kuin kahvi, jonka pitää olla juodessa kuumaa.

      Poista
  10. Täällä ilmoittautuu yksi poikkeus, laskiaispulla hillolla! Ehdottomasti! Leivonta, minusta oikein mukavaa puuhaa enkä yleensä pahemmin mittaile, riippuu tietysti mitä on tekemässä. Ja aina ei vo onnistua, sen olen huomannut useammin kuin kerran.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, kaikilla meillä on omat omituisuutemme. Sallittakoon hilloversiollakin herkuttelu ;)

      Poista
  11. Minä taas mieluummin leivon kuin laitan ruokaa, hih. Ehkä vähän liikaakin meinaan välillä innostua tekemään jotain herkku juustokakkuja yms...ja ruoaksi sitten vaan aina niitä samoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunissa paistettava juustokakku on minun ainoa leivontabravuurini. Se ei ole epäonnistunut koskaan, vaikka vähän ohjetta tuunaankin. Hitsit, tuleekohan tästäkin päivästä leivontapäivä ..

      Poista
  12. Itse teen molempia, sekä mantelimassalla että hillolla. Saa sitten valita mielialan mukaan, kumman syö.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin perheestä löytyy molempien vaihtoehtojen ehdottomia kannattajia, valinnanvaraa pitää olla :)

      Poista
  13. Mantelimassa, ehdottomasti. Hauskaa, tämä on Suuri Kysymys, joka jakaa Suomen kansaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vähän on laskiaispullaan tullut variaatioita; toisin kuin esimerkiksi runebergin torttuun, josta tunnutaan kehittelevän alati uusia versioita.

      Poista
  14. Ihanan herkullisen näköisiä! Ja mantelimassa, ehdottomasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan mantelimassaa vaikka raastaa korvapuustin täytteeksi, täytyypä alkaa googlettamaan mihin kaikkeen muuhun tuota herkkua voisikaan leivonnassa käyttää..

      Poista
  15. Leivon mielummin, kuin laitan ruokaa. Laskiaispullien kanssa olen kaikkiruokainen. ;D Lämpöinen ja herkullinen pullakuvakollaasi, nam! Ei kyllä focacciakaan hullummalta näytä; itseasiassa on sangen houkuttelevan näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Focaccan kanssa ei voi epäonnistua. Rasvaa ja suolaahan siinä on rutkasti, mutta niin on makuakin. Täydellinen keittopäivän lisuke.

      Poista
  16. Herkkullisen näköisiä laskiaspullia olet leiponut ja kauniit kuvat ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullisia olivat, eivät ehtineet pitkään pöydällä vanheta vaan hävisivät samantein..

      Poista
  17. Mie en osaa päättää kummasta tykkäisin enemmän hillosta vai mantelimassasta. Täällä myös samanlainen kokkailija. Mutu tuntumalla nakkelen aineksia ja sit jännätään miltä lopputulos maistuu. Ensimmäiseltä ammatiltani olen kondiittori joten leipominen tulee jostain tuolta takaraivo peränurkilta.

    VastaaPoista