Hae tästä blogista

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Hyppelihiirikin sen tietää


`Eihän se ole niin lukkoon lyöty, 
mikä on turhaa, 
ja mistä on hyöty`
-Hyppelihiiri myökki-pyökkimetsässä




Thorbjørn Egnerin Kardemumman kaupungissa asustavat Kolme iloista rosvoa ovat lastenkirjallisuuden ikisuosikkini. Norjalaisen lastenkirjailijan muu tuotanto sen sijaan on minulle vieraampaa enkä ole lainkaan tutustunut myökki-pyökkimetsässä asustavaan Hyppelihiireen.  



Suden silmukat  –blogista bongaamani hiiren viisas sitaatti tuli mieleen yhden vuotuisen perinteeni kohdalla. Huomaan nimittäin omena-ajan lähestyessä joka vuosi marmattavani sitä älytöntä, joka on istuttanut pihallemme koristeomenapuun. Muuten samat jutut – ainoana erona `oikeaan` omenapuuhun, että hedelmät eivät ole syötäviä.



Vaan hyödytön se ei ole tämäkään puu . Omenoita saa ostettua kaupastakin, mutta mistä muualta sitä saisi näin kaunista materiaalia piha-askarteluun. Pikkuomenat olivat juuri sopivan kokoisia tökittäväksi oasis-pohjaan. Ulko-oveen en rohjennut kranssia ripustaa, täällä kun välillä paiskotaan ovea melkoisesti..




Toinen yllätys minkä puutarha tarjosi oli vanha viinirypäleköynnös. Köynnös on kitunut talon seinustalla jo kohta parikymmentä vuotta. Olin aikapäiviä sitten luovuttanut sen suhteen, vaan niinpä innostui kituva köynnös ensimmäistä kertaa kasvattamaan rypäleitä. 



Pitäisiköhän kaivaa viinintekovälineet esille?  Ihanko oikeasti ne rypäleet pitää survoa paljain jaloin sinne tynnyriin ?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Roskalavalöydön ansaittu toinen mahdollisuus


Välillä vähän kateellisena seuraan vierestä mitä kaikkea vilkkaammalla-dyykkaus-alueella (lue; pk-seutu) asuva siskoni kierrätyspalstoilta ja roskalavoilta pelastaakaan. Tämän 60-lukulaisen jakkaran potentiaali olisi saattanut minulta jäädä huomaamatta. Vaan ei jäänyt siskoltani!

Ennen; Risa. Käyttökelvoton. Hylky
Pahvinen istuinosa korvaantui pellavalangasta tehdyllä punoksella ja kolot kaunistuivat puunapeilla, nekin kaikki roskalavalta löydettyjä.. Jakkaran kunnostukseen tarvitut materiaalit oli säilötty odottamaan sopivaa tarvetta. Useimmille jemmaan laitetuille asioille löytyy ajan myötä käyttötarve, kunhan vain on kärsivällinen. Nykyiset siivousfilosofiat yrittävät muuta markkinoida, mutta kauan eläköön kaikenlaiset jemmat ja joskus-sitten varastot!
  

Kaunis esine vältti siis kaatopaikkakohtalon ja sai uuden elämän sekä arvoistansa kohtelua.  On aina jotenkin erityisen hienoa kun luova ihminen näkee esineelle muitakin ulottuvuuksia kuin sen ilmeisimmän eli tässä kohtaa siis käyttökelvottomuuden. Konmarin tapaiset ajattelumallit kun tuntuvat näkevän esineessä vain yhden ulottuvuuden; niissä se on joko – tai.


Olen koittanut miettiä, että mikä minua  konmari –hypetyksessä niin kovasti nyppii.  Ärsyyntyminen taitaa kulminoitua tuohon `tuottaako tämä esine minulle iloa` -kysymyksen hokemiseen.  Järjetöntä!  Eikö elämässä konmarin oppien mukaan ole lainkaan aikaulottuvuutta, eletäänkö vain tässä ja nyt? Opettaako konmari olemaan tekemättä kompromisseja tai näkemättä vaivaa?  Saattaako `konmarittaminen` johtaa esineiden aina vain lyhyempiin elinkaariin ja kiihtyvään tavaroiden läpimarssiin kodeissa? Minne on hävinnyt ajatus toisista mahdollisuuksista, kasvusta ja muutoksesta? Pitääkö minulle kelvata vain paras? Konmaria on kritisoitu, että se käytännöllisyyden tekosyyllä yllyttää kertakäyttökuluttamiseen.  Nykyisessä raivaustrendissä on siis varjopuolensa, vaikka tuohan se mukavasti vilskettä kierrätyspalstoille ja roskalavoille...



Kaikki ei kuitenkaan voi olla aina täydellistä, hyvää ja kaunista. `Tuottaako tämä minulle iloa` kysymyksen mukaan toimimalla saattaisi tästäkin taloudesta lähteä juuri nytkin yhtä jos toista poistoon. Useina päivinä tähän joukkoon todennäköisesti saattaisi päätyä myös aviomies, huonoina päivinä ehkä lapsetkin.


Jälkeen; Helmi

Ajattelen kuitenkin, että olen vastuussa huolehtimaan niistä asioista, esineistä ja ihmisistä mitkä minun hoteisiini ovat päätyneet. Silloinkin kun ne hetkellisesti eivät tuota minulle kauheasti iloa.  Onneksi esineiden kohdalla muutoksen avaimet ovat omissa käsissä, niitä kun voi muuttaa itselleen mieluisammaksi. Tai sitten voi vain antaa ajan kulua ja toivoa, että esine alkaa miellyttää tai tulee ajan kanssa tarpeelliseksi. Ja onneksi on ullakko, jonne voi säilöä ne asiat ja esineet jotka juuri tällä hetkellä eivät ole suosikkejani tai minulle tarpeellisia. Niiden esineiden ja asioiden kohdalla, joille minulla ei enää ole tarvetta, vastuuseeni kuuluu jatkosijoituksen miettiminen.




Olen tällä viikolla iloinnut myös parista koulukaluston lipastosta jotka viimein sain kotiutettua mökiltä ruokailuhuoneeseemme.  Aikanaan ne eivät herättäneet minussa minkäänlaisia tunteita ja siksi päätyivätkin aika krouveihin olosuhteisiin.  Yhtä hyvin ne olisivat saattaneet joutua mökkisaunan pesään. Varsinkin jos silloin olisi lähdetty kyselemään, että tuottavatko ne kenellekään erityisesti iloa. Minulla kesti 15 vuotta tajuta näiden lipastojen kauneus, mutta onneksi edes nyt.  Hyvä kun olivat säilyneet!


Trendit vaihtuvat kaiken aikaa ja sitä myötä myös omat mieltymykset muuttuvat entistä nopeampaan tahtiin. Otin juuri käyttöön 70-luvun Ruska-astiastoa, joka vielä pari vuotta sitten tuntui maailman rumimmalle. Nyt se on uusi käyttösuosikkini, kiitos varastotilan jossa se sai säilyä yli huonojen vuosiensa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

DIY; penkki puun ympärille ja kurkistus penkin alle


Saunasuojalla käsitelty penkki

Takapihallamme kasvaa valtavan kokoinen tammi. Puu varjostaa pihaa melkoisesti ja rajoittaa tilankäyttöäkin. Silti se on ihan pihan parhautta. Varsinkin syksyisin; tammi kun pudottaa lehtensä yleensä vasta pihan viimeisenä puuna. Kaunista puuta korostamaan on joitain vuosia sitten nikkaroitu kuusikulmainen penkki.  Tämä meidän penkki on nikkaroitu ihan `oman pään mukaan`, mutta esimerkiksi Suomelan sivuilla on hyvät ja yksityiskohtaiset ohjeet vastaavanlaisen hexagonin rakentamiseen.

Penkki alkuperäisessä, käsittelemättömässä, kuosissaan
Penkki pintakäsiteltynä
Penkki on jostain syystä ollut tähän asti aika vähäisellä käytöllä; käsittelemättömästä raakalankuista tehty istumapinta kun ei ihan hirveästi houkuttanut. Pari vuotta pihalla oltuaan se alkoi myös jo vähän vihertyä ja sammaloitua. Viimein tällä viikolla sain penkin käsiteltyä kun keinun uudistukseen käytettyä mustaa saunasuojaa riitti siveltäväksi tähänkin pintaan. Huomaan jo kuvittelevani miten penkille katetut taukokahvit muuttavat syksyisen haravoimisrumban jotenkin vähemmän sietämättömäksi? Saahan sitä toivoa...

Keitä kaikkia täällä oikein asuukaan



Samalla kun maalailin penkinjalkoja, tulin kurkistaneeksi tammen juurelle. Ja sieltähän penkin altahan paljastui jonkun koti. Olisiko keijun vai sittenkin menninkäisen? Mene ja tiedä, asukas ei näyttäytynyt. 


Sen sijaan pihamaalla on niitäkin koteja, joiden asukkaat näyttäytyvät. Kivetyksien keskelle on yhtäkkiä ilmestynyt muurahaispesä ja ampparit puolestaan on perustaneet kotinsa terassin alle. Keijut ja menninkäiset saavat mieluusti asustaa tällä tontilla, mutta murkkujen ja amppareiden kanssa aloitetaan muuttotaistelu heti ensi töikseen viikon alussa.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Lontoo on kahvikaupunki

Still on my fourties, barely.. Tämänkertainen kantakahvila Queenswaylla.

Lähimmän kahvilan löytääkseen ei Lontoossa tarvitse koskaan kovinkaan montaa askelta ottaa. Katukuvassa näkyvin lienee Seattlesta 70-luvulla maailmanvalloituksensa aloittanut Starbucks. Yhtiö lainasi nimensä Moby Dick –romaanin Pequod-laivan ensimmäiseltä perämieheltä ja logokin esittää samaisesta kirjasta langennutta merenneitoa eli seireeniä nimeltään Melusina.


Oma suosikkini ketjukahviloista Starbucks ei ole, vaikka äkillisen tauon tarpeeseen se kelpaa paremman puutteessa ihan hyvin.


Pret A Manger puolestaan on briteistä lähtöisin oleva ketju, joka painottuu muita kahvilaketjuja enemmän ruokaan take away ruokaan.  Itse vähän vieroksun Pret A Mangereita kahvittelupaikkana . Ne kun tuntuvat olevan enemmän bisnesporukan liikkuvan lounaan hakupaikkoja. Ovat siis vähän turhan tehokkaita ja kliinisiä kaltaiseni kiireettömän turistin hengailukahviloiksi.

Kuvalähde: www.costa.co.uk/press

Costa perustettiin Starbucksin kanssa samana vuonna ja se on maailman toiseksi suurin kahvilaketju. Kotinurkillaan saarivaltiossa se taitaa olla nykyään suurin ja suosituin. Se on myös isoista kahviketjuista nopeimmassa kasvussa. Costan kahviloita pidetään Starbucksia aikuisempaan makuun sopivina ja ne ovat sisustukseltaan ja tyyliltään enemmän mannereurooppalaisia.


Caffe Nero on suurista kahvilaketjuista nuorin ja oma henkilökohtainen suosikkini. Kahvilat ovat italiahenkisiä ja houkuttavat pidempäänkin istuskelemiseen.  Tosin Lontoossa kahvilat ovat vasta viime vuosina muuttuneet yhä enemmän manner-euroopalaiseen tapaan kohtaamispaikoiksi, britit kun ovat perinteisesti tottuneet tapaamaan ystäviään pubeissa.

Mitä sitten kahvilassa tulee tilattua? Koska näitä kahvilakäyntejä tulee matkalla ollessa tehtyä lukuisia päivässä, ei mikään matkabudjetti millään salli kaikkien tarjolla olevien kahvi-ihanuuksien maistelua. Siksi valitsen  useimmiten amerikkalaisen, joka on kai periaatteessa tuplaespresso kuumalla vedellä laimennettuna tai sitten perusfiltterikahvin. Lontoon isoilla kahviketjuilla on valikoimissaan myös flat white, joka ymmärtääkseni on lattea hieman lyhyempi ja tiiviimpi espresson ja höyrytetyn maidon sekoitus.  Loppujen lopuksi kahvilakäynneissä on ihan yhdentekevää mitä sitä tilaa, kunhan saa annoksen kofeiinia ja hetken lepuutuksen jaloilleen. 

Ja kahvin kanssa jotain pientä makeaa... Raakaruoka- ja terveystrendi näkyy erityisesti kakkutarjonnassa.

On se vaan jännä juttu huomata, miten usein matkalla ollessa iso osa toiminnasta ja ajatuksista pyörii syömisen, juomisen, unen laadun ja vessakäyntien ympärillä. Suhteettoman suuri osa ajasta kuluu siis Maslowin tarvehierarkian parilla alimmalla tasolla. On turhaa yrittää innostua huikeimmastakaan museovisiitistä jos ajatuksissa pyörii vain, että missä on lähin (siisti) vessa. Tai iltapäiväteellä tarjotut minileivät eivät paljon lohduta jos jostain otsan tienoilta viestitään, että nyt tarvitaan kahvia ja äkkiä sittenkin! Eivätkä katumuoti, graffitien bongaus tai kaupunkiarkkitehtuuri jaksa kiinnostaa yhtään sillä hetkellä kun nälkäisenä ihmettelee, että mihin ne kaikki kivan näköiset ruokapaikat nyt hävisivät.

Jos riittävän usein käy lepuuttamassa jalkojaan kahviloissa, voi ruuan kanssa sitten keskittyäkin kokonaan katuruokailuun.


Ai niin, erityisesti jos tykkäät ottaa kahvin mukaan, niin mietipä valmiiksi itsellesi helposti tavauskelpoinen nimi mukiin kirjoitettavaksi. Itse olen muodostanut itselleni helppotajuisen kahvilanimen tiputtanut omasta perisuomalaisesta nimestäni pari kirjainta pois. Tai sitten vaan yrität tavata oman nimesi ja huvittelet pitämällä kirjaa kuinka monella eri tavalla väärin se voidaankaan kirjoittaa. Kyyniset kielet väittävät, että kahviketjuissa saatetaan tahallaan kirjoittaa nimi mukiin hieman väärin. Väärä nimi -kuvia kun jaetaan somessa ahkeraan ja samalla tuote saa julkisuutta...

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Se on vaan huonekalu..



Facebookin kierrätys- ja tuunauspalstoilla käydään säännöllisin välein aika kovasanaistakin keskustelua puisten huonekalujen ylenpalttisesta maalaamisesta. Erityisesti valkoinen maali tuntuu olevan joillekin punainen vaate. Kun esittelet valkoisella maalilla käsitellyn huonekalun saat aivan varmasti kehuja ja tykkäyksiä. Melko varmasti saat myös kommentin jossa suorasanaisesti ilmaistaan kyseisen huonekalun olevan nyt täydellisesti pilatun. Supertrendikkäällä kalkkimaalilla maalaaminen tuntuu parhaillaan olevan vastaavanlainen juttu eli asia, josta ollaan myös jyrkästi montaa mieltä.


Itse olen sitä mieltä, että omille huonekaluilleen voi tehdä ihan mitä lystää eikä lupaa tarvitse pyydellä keneltäkään. Hitsit, ne ovat vain huonekaluja ja jos tilkalla maalia kalusteelle tulee jatkoaikaa, niin antaa mennä vaan!  Ja  jos lopputulos alkaa nyppiä, niin sitten vaan tuunataan uudestaan... 

Paljon huonompi vaihtoehtohan on, että kaikenlaiset mummolan kaapistot ja perintöpöydät heivataan eteenpäin, kun ne eivät enää omaa silmää miellytä tai muuhun tyyliin istu. Se on riskinä jos niihin ei uskalleta kajota kun pelätään kalusteen arvon alenemaa tai `ajan patinan` hukkaamista.

Katumusharjoitus



En ole valkoisen maalin ja shabby chic –sisustustyylin kaikkein ylin ystävä, mutta kyllä vaan täältäkin taloudesta löytyy yhtä jos toista valkoisella maalilla tuunattua kalustetta.  Yksi sellainen on yöpöytänä toiminut koulukaluston vanha lokerikko. Sen kaunis puupinta tuli äkkipäissään jo vuosia sitten sutaistua valkoiseksi. Hätäiseen tehty maalaus on harmittanut jo pitkään, joten nyt oli aika testata olisiko lokerikko enää pelastettavissa tai muuten uudistettavissa.
 
Tämmöinen on joskus tullut tuunattua, miksi ihmeessä..

Taisin olla ensimmäistä kertaa poistamassa maalia sellaiselta pinnalta, jossa ei auta antaa vaan hiomakoneen soida. Geelimäistä maalinpoistoainetta oli kuitenkin helppo käyttää, kunhan unohtaa suositukset n. 15-30 minuutin vaikutusajasta. Vasta yli tunnin muhimisajan jälkeen alkoi maali kunnolla irrota. Geeliä piti myös raatsia käyttää reilusti, mihinkä sitä säästämäänkään, en aio vastaavaa katumusharjoitusta  minkään muun tuunaamani kalusteen kanssa tehdä.
 
Sisuksista tuli laiskalla sekoittamisella kivasti `shabby black`

Lokerikkojen putsaaminen oli kuitenkin kertakaikkisen liikaa, pelkkä ajatuskin uuvutti. Ne saivat siis uuden maalipinnan. `Tavallinen` musta ei houkuttanut, joten sekoitin joukkoon tilkan valkoista maalia. Jätin ihan tahallani värit kunnolla sekoittamatta, jolloin pintaan tuli kiva raitaefekti. Raidat näkyy vain ihan läheltä katsottuna.




Lokerikko päätyy seuraavan kalustevalssin yhteydessä ruokailuhuoneeseen, mutta saa nyt toistaiseksi vielä jatkaa yöpöytänä.  Pöydän päällä on viikonlopun peräkonttikirppikseltä löytynyt pöytävalo. Sen verran raakaa puuhaa tuo maalinpoisto oli, että toivottavasti tämänlaisia virhearviointeja ei kovin usein tapahdu.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Entä heinäkuu?


Kesästä kun puhutaan niin aina muistetaan hehkuttaa kesäkuun valoisia aamuja ja elokuun lämpimiä iltoja. Entäpä heinäkuu, mitä sille jää? Pitkät, laiskat vapaapäivät? 

 Ohessa kuvakokoelmaa heinäkuisen Turun varhaisesta aamusta. Varhaisaamuinen pyöräily hiljalleen heräilevässä kaupungissa (paremman puutteessa Turkukin siis käy) on omalla kesätekemisten must-do -listallani jäätelötötteröitä, kesäterassilla käyntiä tai vaikka talviturkin heittoakin korkeammalla sijoituksella. 

Done! Lipsahti tänä vuonna heinäkuun puolelle, mutta hyvin heinäkuukin vielä edusti kuulaiden kesäaamujen parhautta.  Lisää heinäkuisia kuvia voi käydä katselemassa Pieni Lintu -blogin Heinäkuu-makrohaasteesta.



tiistai 12. heinäkuuta 2016

Katse peräpeiliin ja patsaskaappari hoi!


Meinasi päästä Vintagentin ensimmäinen vuosipäivä livahtamaan huomaamatta ohi. Vuodessa on tullut tehtyä kaikenlaista; osa onnistunutta, osa vähemmän.. Jotkut tekemiset ja kuvat tekisi mieli poistaa kokonaan, joitain tekisi mieli tehdä parannetusti uudelleen.

Valoa ja varjoja: 
Kastehelmi meets aarikka,
lasipullon katkaisu,
köyhäinhopeaa
ja lyhty laminoiduista serveteistä
Design hackerina:
Pingispallolamppuja
`String Pocket` keittiöremontin ylijäämistä
Kapteeninpeili
`Oivallinen` tapa käyttää pois dc-fixin jämät
Postauksia on vintagentissa ollut keskimäärin kolme viikossa eli puolitoista sataa menee juuri rikki. Parhaina päivinä kävijöitä on ollut monia tuhansia, hiljaisimpina päivinä sisko, äiti ja pari muuta. Muistan edelleen lämpimän läikähdyksen sydämessä kun sain blogiini ihka ensimmäisen kommentin, kiitos TiiaKommentit on tämän jutun suola, yhtään kovin etikkaista kommenttia ei ole vuoden aikana vintagenttiin tullut. Suurin yllätys lieneekin ollut blogimaailman tiivis yhteisöllisyys.

Kuvittelin kirjoittavani enemmän populaarihistoriasta ja vähemmän DIY-juttuja; toisin kävi.. 

Luonnollista? 
Valkaistuja käpyjä
Tuikku munankuoressa
Kipsimuna
Suolan kasvatusta

Tässä on kuvien alle koottuna linkkejä joihinkin vuoden aikana tehtyihin projekteihin, kokeiluihin ja tuunauksiin. Ei kun seuraavia merkkipaaluja kohti, yhtä hallitsemattomasti kuin tähänkin asti..

Pientä kivaa..
Isosti ristipistoja
Asukastaulun uusi tehtävä
Pussukkasodankäyntiä
Kasvitauluja
Muovipusseista sulattamalla materiaalia ompeluun
Voiko desimittoja olla liikaa..
Pussitehtaan tuotekehittelyä
Vasaralla ja pensselillä..
Yrttiseinä kuormalavasta
Kuvansiirtoa ja `kalkkimaalausta`
Valoa ikkunasta
Ulkolyhtytehtailua
Pinnatuolin uusi elämä
Kuormalavatrendissä mukana
Nuo ylimmäisessä kuvassa (ja vintagentin tunnuksessa) näkyvät lapsoset ovat muuten vuoden aikana kadonneet maailmalle. Patsasystävykset hiihtelivät kadun varressa olevan kukkapurkissani istutusten joukossa kunnes heidät oli siitä kaapattu jonkun ohikulkijan mukaan. Tilalle oli jätetty vanhat,  virttyneet ja reikäiset villasukat. Kiitos vaan, olisin mieluummin pitänyt patsaani, mutta toivottavasti saivat hyvän kodin jossain.. Villasukkia en lähtenyt paikkaamaan, tunnustan heittäneeni pois. Vaihtokauppa takaisinpäin ei siis enää onnistu, mutta kahvit lupaan tarjota jos patsaskaappari tulee katumapäälle ja palauttaa patsaslapset.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kesän ekat



Pieni Lintu –blogin  tämänviikkoinen makrotex-haasteen aihe on loma. Minullahan taisi olla semmoinen tällä viikolla; palkaton harjoittelu loppui viime kuun lopussa, töitä ei ollut sovittuna tähän viikkoon eikä päässä liikkunut ajatustakaan opiskella mitään tai tehdä rästejä. Täytti siis lomailun kriteerit mennen tullen. 

Tehokas lomaviikko tuotti monta `ekaa kerta tänä kesänä` -juttua.



Ulkona nukkuminen ja luonnonvesissä uiminen ovat loman vieton parhautta, mutta ne molemmat puuttuvat vielä kokonaan tältä suvelta. Ensi viikko menee työn teossa, lomalle palaillaan taas kuun lopulla, ehkä silloin...