keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Färiä fällyyn femmalla - tekstiilinvärjäys




Sain lahjaksi kalastajanlangasta virkatun päiväpeitteen. Saantihetkellä vielä varmistelin, että on ihan ok jos päädyn `färjäämään fällyn`.   Peitto oli paikoin aika kellastunut ja siinä oli pari sitkeää tahraa. 


Ja kun sitten tahrat eivät pesussa kadonneet, oli päätös värinvaihdosta helppo tehdä.



Muistikuvani tekstiilien värjäämisestä olivat jostain viime vuosituhannelta, jolloin konevärjäykseen tarvittiin desikaupalla suolaa, kiehuvaa vettä ja kaikenlaisia poppakonsteja. Arkoja tekstiilejä ei parantunut edes kokeilla värjätä. Vaan toisin on nyt; tekstiiliväri sisältää väri- ja kiinnitysaineen sekä suolan kaikki samassa pussissa. Pussin suu leikataan vain auki ja laitetaan pesukoneen rumpuun. Pesulämmöksi riittää 30 astetta joten vähän arempiakin materiaaleja,  kuten silkkiä ja viskoosia, onnistuu värjätä pesukoneessa. Värjäyksen jälkeen värjättävä tekstiili pyöräytetään pesukoneessa vielä uudelleen normaalilla pesuohjelmalla.

Värivalikoimaa tekstiiliväreissä riittää ja jos  yllätyksistä tykkää niin halutessaan voi saman tuotemerkin värejä sekoitella keskenäänkin.  



 Kalastajalanka on 100% puuvillaa joten se imee väriä itseensä hyvin. Käytin tämän värjäämiseen ainoastaan yhden tekstiiliväripakkauksen mutta lopputulos on ainakin omiin silmiini ihan riittävän musta.

Päiväpeite on inahduksen verran liian lyhyt toimiakseen parisängyn päiväpeitteenä, mutta kesäiseksi torkkupeitoksi sohvalle se on juuri sopivan kokoinen.




Ai juu, mää fuskasin vähän tosa otsikosa.. kyl se färi makso yhen koliko verran enemmä ku femman eli seittemän euroo siihe kyl kulus.

13 kommenttia:

  1. Peitto sai lisää käyttöikää!Värikin on trendikäs,joten onnistunut sisustusilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta eri muodoissaan tuntuukin meillä sisustuksessa lisääntyvän melkoisella vauhdilla parhaillaan.

      Poista
  2. Tulipa kaunis.

    Ihanaa Juhannusta Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Euro sinne tai tänne, onnistunut lopputulos. Minäkin luulin, että tarvitaan suolaa ym. En ole ryhtynyt värjäyspuuhiin, ettei mene koko pesukone pilalle. Nyt voin värjätä, kun sopiva projekti osuu kohdalle. Oikein hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmuuden vuoski pyöritin vielä seuraavat pari koneellista tummaa pyykkiä.. Hyvää juhannusta myös sinulle!

      Poista
  4. Todella kaunis lopputulos! Ei värjääminen siis aina olekaan hankalaa ;)

    Muistan, kun joskus värjättiin vaatteita. Tein mustaa värjäystä ja kurkkasin kattilaan, jolloin pitkä vaalea tukkani valahti "dippikastikkeeseen". Tulipa siitä sitten mustaksi dipatut latvat monen sentin mitalta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi ns. perusvärejä on valmiina all-in-one -pakkauksina, mutta jos haluaa jotain vähän erikoisempaa väriä, täytyy niissä ostaa väriaine ja lisukkeet erikseen.
      Heh, liukuvärjätyt hiukset ...

      Poista
  5. Onpas värjääminen mutkatonta nykyään! Torkkupeitosta tuli kyllä ihana, ja mahtavaa, että jonkun kädennäyte sai noin jatkoelämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi taidan pyöräyttää kaikki mustuneet ja pikkaisen kärvähtäneet pannulaput ja patakintaat mustiksi; pääsevät nekin jatkoajalle.

      Poista
  6. Näyttää tyylikkäältä mustanakin :) Näköjään värjäysaineet ovat kehittyneet, taisin käyttää Nitoria viimeksi v. 2013

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värivalikoima on tainnut parissa vuodessa laajentua myös melkoisesti.

      Poista
  7. Kiitos, nyt on ideasi innoittamana munnoni minulle virkkaamat päiväpeitto ja muutama pitsiliina sekä äitini antama kiikkutuolin pitsipeitto otettu kaapista ja koristamassa olohuonetta :)

    VastaaPoista