perjantai 9. syyskuuta 2016

DIY, puulaatikko muovin kierrätystä varten


Kotitalouksien muovipakkausten kierrätys käynnistyi viimein vuoden 2016 alussa. Vähitellen olemassa olevia kierrätyspisteitä ollaan  täydentämässä muovipakkausten keräyksellä. Parhaillaan muovipakkausten kierrätyspisteitä on noin 500, tiheimmin pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa.

Pakkausmuovikeräykseen kuuluvat sellaiset muovipakkaukset, jotka alun perinkin ovat olleet jonkun tuotteen pakkauksia. Muovikeräykseen toimitettavat pakkaukset pitää tyhjentää ja tarvittaessa puhdistaa. Hyvä kriteeri puhtaudelle on, että pakkausjätettä voi sellaisenaan säilyttää vaikka pitempiaikaisesti kotona. Pakkausten tulee olla myös kuivia. PVC-pakkauksia ei saa pistää keräysastiaan. PVC-muovin tunnistaa merkistä, jossa kolmion sisällä on numero 3.  Korkit ja kannet pitää irrottaa ja pistää keräysastiaan erikseen eikä erilaisia muovipurkkeja saa laittaa sisäkkäin.



Muovipakkausten kierrätysverkosto kasvaa siis kaiken aikaa, ja meidänkin kauppareissun varrella oleva kierrätyspiste on nyt laajentunut myös muovipakkauksien kierrätykseen. 


Eli tämä tarkoitti aktiivisen kierrättämisen laajenemista myös omassa keittiössä. Jätevaunun kierrätyssankoihin on turha kuvitellakaan mahduttavansa muovipakkauksia edes tiheällä tyhjennysvälillä. Niinpä keittiöön oli tarve saada jokin muu tapa varastoida kierrätykseen lähdössä olevaan muovipakkausjätettä. 

Kierrätyspuusta nikkaroitu puulaatikko ennen pintakäsittelyä.

Poika nikkaroi tätä tarkoitusta varten kierrätyslaudasta yksinkertaisen puulaatikon, jonka minä varustin teemaan sopivalla tekstillä (tekstinsiirrosta ohjetta täällä)  ja vanhensin etikka-teräsvilla –sekoituksella (puunvanhennuksesta ohjetta täällä). Olisi vaan pitänyt ensin vanhentaa puu ja vasta sen jälkeen siirtää teksti, nyt tekstin pohjalla oleva puu näyttää harmittavan eri väriselle.




Muovipakkausten hyödyntämisestä vastaa tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy. Ohjeet muovinkierrätykseen ovat heidän sivuiltaan.


PS. Jos nyt olisin uusimassa keittiötä, niin haluaisin sokkeliin sijoitettavan ja pelkällä jalan kärjen  napsautuksella auki pomppaavan kierrätyslaatikon. Onkohan sellaisia jonkun keittiövalmistajien kaappivalikoimissa?

8 kommenttia:

  1. Täytyykin kipaista katsomassa joko meillekin olisi tuo muovinkeräyspiste tullut.. jos, niin ajankohtaiseksi tulee meillekkin nikkaroida vastaavanlaiseen tarkoitukseen sopiva laatikko.. Eli komea on teitin laatikko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovinkeräyspisteitä tulee nyt vauhdilla lisää. Aikamoinen työstäminen oman päänupin ja toimintatapojen kanssa nyt, että muistaa huuhdella ja lajitella erikseen...

      Poista
  2. Ai ei saa laittaa sisäkkäin? Se oli uutta minulle. Ja vaikeuttaa muovien säilytystä keittiössä. Toistaiseksi kerään muovit metalliseen roskaämpäriin, joka ei ole kovin suuri, jo yksi broilerirasia täyttää sen melkein kokonaan, joten olen pakannut muovipakkauksia sisäkkäin saadakseni edes jotain mahtumaan.
    PS. Kierrätysmuoveja, joissa on kolmion sisällä numero 6, voi käyttää kutistemuovina. Olen yrittänyt etsiä niitä jo monta kuukautta, mutta vasta pari viikkoa sitten löytyi ensimmäinen (sushirasia), jota aion testata kunhan ehdin, ja jos onnistuu hyvin, niin etsintä tulee jatkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan sitä sisäkkäin säilöä kotonaan, mutta pitää purkaa yksittäisiksi kun tuuppaa keräyspisteeseen. Näissä on kuulemma koneellinen erottelu ja kone tunnistaa muovilajin, siksi yksittäin, että jos kuitenkin ovat eri muovilajeja.
      Pakko oli vähän tutkia; tuota kutosmerkintäistä muovia ei ole kai kaikkein suositeltavin muovilaatu elintarvikkeille ettei siis mikään ihme että ei tule helpolla vastaan.

      Poista
    2. Ilmeisesti käytetään mm leivosrasioihin, niitä nyt ei ole tullut ostettua

      Poista
    3. Kierrätysaskartelu; mikä ihana syy syödä leivoksia.

      Poista
    4. Juuri kun pääsin sanomasta että en ole oikein löytänyt 6-muovia, niin johan alkoi löytyä. Siivotessani viikonlopun koulutuksen tarjoilujen jälkiä, huomasin numeron 6 sekä kertakäyttömukeissa että smetana-purkin pohjassa

      Poista
  3. Hyvä idea tuo laatikko ja lopputuloskin mainio :)Kannatan kierrätystä ja hyvä että muovinkeräyspisteitäkin alkaa tulemaan. Liisa

    VastaaPoista