keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

DIY; patinoitunutta kultapintaa

Tästäkö se perikunta sitten tappelee?




Muinainen esiäitini palveli Ranskan aurinkokuninkaan hovissa Versaillesissa ja sai Ludvig XIV:lle  suorittamistaan henkilökohtaisista palveluksista palkkiona  kultaisen peilin, joka on sittemmin kulkenut suvun suurena aarteena sukupolvelta toiselle… tai siis ostin kirppiksen halpapöydästä eurolla mintunvihreän muovipeilin jonka surutta uhrasin `köyhän kulta` -kokeilulle. Olen tehnyt lasiesineisiin köyhänhopeointia (tästä siihen postaukseen) sumuttamalla maalattavan lasipinnan ensin etikan ja veden sekoituksella  ja sitten kromimaalilla päälle. 

Aiempi köyhän hopea -kokeilu

Tästä lähdettiin muokkaamaan perintöesinettä
Mietin voisiko sama metodi toimia muovin ja kultamaalin yhdistelmässä. Ja toimihan se, tavallaan. 

Tähän päädyttiin

Päädyin vaihtamaan järjestystä, eli spreijasin  kehyksen ensin kultamaalilla, ja heti perään sumutin etikan ja veden sekoitusta maalatulle pinnalle.  Annoin maalin kuivahtaa hetken ja sitten varovasti taputtelin nukkaamattomalla kankaalla kuplat alas.  Sisäinen kemistini päättelee, että etikka antaa tuon tumman värin kuplakohtiin, eli vähemmän etikkainen seos saattaisi vähentää värivaihteluja lopputuloksessa.

Heti sumuttamisen jälkeen, jolloin
tummentumia ei vielä ollut näkyvissä.
On lopputulos  parempi kuin tasainen kultaspray, joka näytti täysin muoviselta, mutta ei tämä nyt ihan vielä ole sitä mitä tavoittelin. Sen verran pitää  olla tekemisistään ylpeä, että nostin peilin seinälle. Vähän on takaraivossa kuitenkin semmoinen epäilys, että kun perikuntani kriittisin jäsen näkee peilin, hän painokkaasti kehottaa palauttamaan sen pikimiten takaisin aurinkokuninkaalle.

10 kommenttia:

  1. Kyllä siitä hyvä tuli! Hyvä tuo alkuteksti muinaisuudesta 👑 jonka tarina sitten kääntyi tiputtaen maanpinnalle ;) alkoi mielikuvitus laukkaamaan. Hyvä idea käyttää etikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikka kyllä monipuolinen tuote, meidän taloudessa pitäisi varmaan suosiolla siirtää ruokakaapista remppa&siivous tuotteiden joukkoon..

      Poista
  2. Tai sitten se kriittisin perikunnan jäsen kähveltää peilin opiskelukämppänsä seinälle?
    P.S. Mulla olis yks tuunausta kaipaava peili, tosin maalilla siitä ei kuninkaallista saa, olisko ideoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida vielä osata arvostaa patinaa esineen ominaisuutena. Pistä peilistä kuvaa...

      Poista
  3. Alkuteksti sai minutkin johonkin historiaan, hih ;) Kiva lopputulos!

    VastaaPoista