Hae tästä blogista

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Tuunattua ruokaa; hernekeittopihvit



Kaikilla varmaan on päiviä jolloin ei millään meinaa keksiä, että mitähän sitä taas tänään syötäisiin. Meillä semmoinen päivä oli eilen. Kaupassa käydessä ei päässä liikkunut yhtään ajatusta; mitään ei tehnyt mieli syödä - saatikka kokata. Tulin kaupasta kotiin kassissa vain litra maitoa ja pari purkkia hernekeittoa. Lautasellinen keittoa ei kuitenkaan houkuttanut, joten päädyin miettimään miten purkkihernistä voisi tuunata jollain lailla uudenlaiseksi.



Aloin rakentaa hernekeitosta jauhelihamurekkeen tapaista massaa. Sekoitin joukkoon pari kananmunaa,  runsaalla kädellä korppujauhoa, murennettua fetajuustoa sekä suolaa, pippuria ja reilusti sinappia. Otin massasta lusikalla kokkareita, jotka tiputin vielä korppujauhoon kierimään, nostin kasan pannulle ja litistin pihviksi. Yllättävän hyvin massa pysyi kasassa paistaessa.




Pihvit olivat ihan maukkaita, tosin ehkä olivat ennemminkin lisukkeita kuin pääruokaa. Eivät hernekeittopihvit kuitenkaan mitään makujen sinfoniaa olleet; ehkä olisi kaivannut vierelleen vaikka jonkin kylmän kastikkeen, tsatsikia tms. Mutta yhtäkaikki; edullista ja uudenlaista arkiruokaa tässä nyt syntyi.

5 kommenttia:

  1. Jossain telkku ohjelmassa kans isä teki lapsilleen hernekeitosta pihviä.
    Itse en kyllä ollut aikaisemmin törmännytkää.
    En taida edes uskaltaa kokeilla. Hernari, ku ei muutenkaan oo mun lempparia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten et taida myöskään syttyä levittämään purkkihernekeittoa leivän päälle maksamakkaran tavoin ;) Eipä silti, ei minunkaan lemppariani.

      Poista
  2. Taidan kuitenkin syödä keiton keittona,vaikka kiva onkin kokeilla uusia juttuja. Mä teen tuollaisena päivänä risottoa,se on helppoa,riisiä, pakastevihanneksia ja jauhelihaa, tulee pian eikä onneksi tarvi rasittua :)Tosin en olekaan mikään kokki,en edes keittäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit juuri ratkaista meidän huomisen ruokalistan, kiitos!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kokeilu! Hernekeiton jämistä voisi hyvinkin syntyä lähes kasvispihvejä! Jos ois vielä sekaan perunamuussia vähän tai porkkanaraastetta ja jotain juuston känttyrää...

    VastaaPoista