I do I do I do & arvonta

Jos tulit tänne luullen, että nyt puhutaan häistä tai naimisiin menemisestä, niin pyörrä äkkiä ympäri. Tuleekin romantiikan sijaan annos arkista raatorealismia. 

Otsikko viittaa lukemattomiin erilaisiin to do –listauksiini. Niitä on kirjoitettuna papereille, tietokoneelle, liitutaululle, kalenteriin, puhelimeen, omaan mieleen…  Löytyy opiskelutöiden listaa palautuspäiväjärjestyksessä ja suuruusjärjestyksessä, on kotitöiden listaa, tuunauslistaa, blogiaiheiden listaa, remppalistaa, kirjojen TBR-listaa  ja  `olis-kiva-joskus ehtiä..` –listaa. Yhteistä näille kaikille listauksille on, että samassa ajassa kun listan laatii, sieltä ehkä jo tekisi jonkun homman pois, jos vaan pistäisi tehden. Nyt aika kuluu tekemisen suunnittelemiseen ja suunnittelemisen tekemiseen. Teen ja teen mutta mistään ei oikein tule sen valmiimpaa.

Tiedän jo, että omalla kohdallani kiire on paras motivoija. Vasta kun tehtävälista aiheuttaa lukiessa hyperventilaatiota, sitten alkaa tapahtua. Mutta miksi sen pitää olla näin, argh. Eikö sitä ihminen voisi viisastua ja oppia paremmin varautumaan kaikkeen siihen minkä tietää ajallaan tulevan. Voisiko sitä oppia tutkailemaan kalenteria kuluvaa viikkoa pidemmälle.

Juuri nyt eletään opintojen kohdalla niitä hetkiä, jolloin tehtävälista aiheuttaa jo melkoista puhinaa. Ei tässä auta kuin ruveta kunnolla paiskimaan hommia..

.. Pitää varmaan vaan ensin tehdä lista voimalauseista, joilla pitää motivaatiota yllä. 

Arvonta 29.4. – 7.5.

 Motivaatiolauseiden parhaimmistoa on omasta mielestäni II maailmansodan aikainen `We can do it`  juliste. Jos julisteen historia kiinnostaa, niin kurkkaa täältä postaus aiheesta. 

Yhteistyössä Suuli.comin kanssa Vintagentissa arvotaan nyt metallinen We can do it – kalenterikortti.

Voit osallistua kalenterin arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen jonkin lauseen, ajatelman tai sitaatin joka sinua motivoi ja voimaannuttaa tarvitessasi, tällä lunastat itsellesi yhden arvan.

Kaksi arpaa saat jos olet lukijani tai sellaiseksi nyt liityt.

Kolmannen arvan saat jakamalla arvontakuvan omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Kaikki viimeistään 7.toukokuuta kommentoivat ovat mukana arvonnassa.

Kerro kommentissa monellako mahdollisuudella (1-3) olet mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä keksi itsellesi jokin nimimerkki. Lisää mieluusti myös sähköpostiosoitteesi tai tule myöhemmin tarkistamaan osoittanut juuri sinun suuntaasi.

Onnea arvontaan!

Tuunattua ruokaa; hernekeittopihvit

Kaikilla varmaan on päiviä jolloin ei millään meinaa keksiä, että mitähän sitä taas tänään syötäisiin. Meillä semmoinen päivä oli eilen. Kaupassa käydessä ei päässä liikkunut yhtään ajatusta; mitään ei tehnyt mieli syödä - saatikka kokata. Tulin kaupasta kotiin kassissa vain litra maitoa ja pari purkkia hernekeittoa.

Miten uudistaa purkkihernekeittoa? 

Lautasellinen keittoa ei kuitenkaan houkuttanut, joten päädyin miettimään miten purkkihernekeittoa voisi tuunata jollain lailla uudenlaiseksi.

Aloin rakentaa hernekeitosta jauhelihamurekkeen tapaista massaa. Sekoitin joukkoon pari kananmunaa,  runsaalla kädellä korppujauhoa, murennettua fetajuustoa sekä suolaa, pippuria ja reilusti sinappia. Otin massasta lusikalla kokkareita, jotka tiputin vielä korppujauhoon kierimään, nostin kasan pannulle ja litistin pihviksi. Yllättävän hyvin massa pysyi kasassa paistaessa.

Pihvit olivat ihan maukkaita, tosin ehkä olivat ennemminkin lisukkeita kuin pääruokaa. Eivät hernekeittopihvit kuitenkaan mitään makujen sinfoniaa olleet; ehkä olisi kaivannut vierelleen vaikka jonkin kylmän kastikkeen, tsatsikia tms. Mutta yhtäkaikki; edullista ja uudenlaista arkiruokaa tässä nyt syntyi.

DIY; Yrttiseinä kuormalavasta

Opiskelija-asunnon parvekkeelle toivottiin kukkapöytää / -hyllykköä tai ruukkupuutarhaa. Tilaaja oli jo aikaisemmin ilmoittanut, ettei parveketta kalustettaisi millään kuormalavavirityksillä, vaan oikeilla, huonekaluiksi jo alun perin tarkoitetuilla parvekekalusteilla.        

Niin, saahan sitä ihminen toivoa, toteutus onkin sitten aina ihan toinen juttu.

Toteutus tapahtui nollabudjetilla. Kaivelin varastosta pikkuruisen kuormalavan ja purkinpohjalliset liitutaulumaalia sekä pinotexia. Kuormalava on kuormalava, siksipä päätin itsepintaisesti olla poistamatta yhtään naulaa ja hiomatta yhtään maaliläiskää. Lopputulos saa olla oikein kunnolla krouvi.

 

Tästä lähdettiin

Tähän tultiin

Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä istutuskoloista laatikot naulaamalla vaneria pohjiksi. Mutta kun valmiit yrttipurkit upposivat koloihin täydellisesti ja löytyipä koloihin pari täsmälleen oikean kokoista lasipurkkiakin, niin jäi sitten pohjat tekemättä.

Vaan kuinkas sitten kävikään?  Ei kelvannut yrttiseinä opiskelijan parvekkeelle; oli kuulemma liian iso, raskas, tumma, naulainen ja tikkuinen. Sen sijaan päätyi meille nojailemaan rennosti talon seinää vasten. Ihan hyvä, että kasvit on koloissa omissa purkeissaan koska ensi yöksi on taidettu luvata lunta eteläistä Suomea myöten. Pitänee nostaa yrtit sisälle suojaan.

#WhoMadeMyClothes

24.huhtikuuta eli ensi sunnuntaina vietetään Vaatevallankumousta. Vaatevallankumouksessa ihmiset eri puolilla maailmaa näyttävät, että haluamme vaateteollisuudelta lisää vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Liike sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun yli 1000 ompelutehtaan työntekijää kuoli Rana Plaza tehdasrakennuksen romahduksessa Bangladeshissa 24.huhtikuuta 2013.

Vaatevallankumousviikon aikana meidät kuluttajat haastetaan kysymään vaateteollisuudelta, että kuka on tehnyt minun vaatteeni. Voit osallistua pukemalla viikon aikana jokin vaate nurinpäin päällesi, ottamalla itsestäsi kuvan ja jakamalla sen jossain mediassa hashtagilla #WhoMadeMyClothes. Lähetä myös kuva vaatteesi merkille ja koeta saada vastaus että kuka vaatteen on tehnyt ja missä olosuhteissa.

Ei rytkyille, kertakäyttömuodille ja ihmisoikeuksien polkemiselle! Iso kyllä laadulle, kestävämmälle kulutukselle ja eettisille toimijoille.

#vaatevallankumous, #WhoMadeMyClothes

Kuva minun nurinpäin käännetystä vaatekappaleestani on tässä. Vaatteen tuotelapusta (jota en muuten ollut aiemmin edes lukenut) selviää, että treenihupparini on tehty Myanmarissa ja että 1 % Stormbergin liikevaihdosta käytetään humanitaarisiin ja yhteiskunnallisesti hyödyllisiin hankkeisiin. Lapussa lukee vielä että ” Think twice, Reuse, Recycle, Care for the future”.

Stormberg on yrityksenä hyvin mielenkiintoinen, se on tehnyt ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisesta toiminnastaan selkeän markkinointistrategian itselleen.  Ja hyvä näin; ainakin yrityksen sivuilla toiminnan eettiset periaatteet on esitelty hyvin käytännöllisellä tasolla, ei ainoastaan ympäripyöreinä lupauksina.

Kirjoitin viime kuussa täällä miten erään ison turkulaisen yrityksen takapihan roskalava oli täynnä käyttökelpoista materiaalia.  Järjettömän tuhlaamisen ärsyttämänä minä (monen muun tavoin) kirjoitin yrityksen fb-sivuille aika kipakkaa palautetta asiasta. Jos ei asia ärsyttänyt suunnattomasti jo ennestään, niin meinasi mennä suuttumuksen puolelle kun yritys lakonisesti vastasi, että he aina toimivat kierrätyksen huomioiden.    Ai!? Juurihan tässä on toimittu toisin.  

Yrityksen reaktio on malliesimerkki kaikille itse teossa  kiinnijääneille; kiistä kaikki, väitä pontevasti mustaa valkoiseksi, älä selittele yhtään enempää. Vaan kyllä kuluttaja, ärsyttäväkin sellainen, ansaitsisi paremman vastauksen. Ei tule kyseinen yritys saamaan minua enää koskaan asiakkaakseen.

DIY; String hylly

Minulla on eteisessä tietokonepöytänä vanhasta polkusingeristä tehty taso. Haluan käyttää kunnollisen kokoista näyttöä ja `oikeaa` näppistä ja hiirtä jotka yhdistän läppäriini.  Kun kerran puhutaan kirjekuoren kokoisesta pöydästä, on läppäri siis vienyt sen vähäisenkin tilan mitä työskentelylle olisi käytettävissä. 

Tarvitsin siis ehdottomasti pienen kevyen hyllykön tietokonepöytäni yläpuolelle. Jonnekin mielen sopukoihin painunut muistijälki The Little Village –blogissa toteutetusta hyllyköstä tuli mieleen kun törmäsin String Pocket –hyllyn mainokseen. Hyllylevyt kävin kaivamassa autotallimme ehtymättömältä `tätäkin-voi-joskus-johonkin-tarvita –osastolta. Ne ovat pari vuotta sitten vanhempieni keittiöremontin yhteydessä  puretusta keittiökaapista. Hyllyn sivut ovat astiankuivatuskaapin ritilöitä; toinen löytyi omasta varastosta saman keittiöremontin peruilta, toinen piti käydä hankkimassa rautakaupasta. Hyllyt asettuvat ritilöille kulmarautojen avulla.

Nyt minulla siis on hylly läppärille ja kulloinkin aktiivisimmassa käsittelyssä oleville opiskelukirjoille. Lopputulos ei ehkä tule kuitenkaan pysymään ihan tämänlaisena. Haluan leventää hyllykön niin leveäksi kuin se tuohon tilaan mahtuu olemaan. Olisikohan sinne autotalliin tullut varastoitua leveämpiäkin keittiökaappeja, vai pitääköhän ihan investoida pariin metriin liimapuuta.  

Jos tarkkaan katsoo, niin jonkinmoista alintajuntaista piiloviestintää on muuten nähtävissä noista kuvista ; nostin hyllylle ensimmäisen kirjapinon mikä eteeni osui ja eikös sieltä paista silmiin teksti `Hyvä aviomies`. Ei hullumpi tosiaan, sen suuremmin mukisematta näpersi hääpäivän kunniaksi  hyllykköä kuivauskaapin ritilöistä.  Lupasin että juhlistamme päivää vähän paremmalla ruualla jahka hylly vaan ensin valmistuu. Että voikaan grilliltä haetut makkaraperunat maistua joskus tosi hyvälle! 

Kana, kalkkuna vai kottarainen?

Kaisa Haatanen Meikkipussin pohjalta

Alan olla siinä iässä, jolloin poskilihakset kireänä yhä useammin toistellaan iän olevan pelkkä numero. Onneksi sentään aikuisuuden määrite on omien vuosikymmenieni aikana muuttunut; enää ei tarvitse ikääntyä siten kuin edelliset sukupolvet ikääntyivät. Maailma on sallivampi ja vapaampi, eikä meistä osaa enää rahtuakaan kiinnosta mitä toiset ajattelevat elämästämme ja valinnoistamme. Elämänkaaren normatiivisuus pienenee kuin `pyy maailmanlopun edessä`.  

Kirjassaan Meikkipussin pohjalta Kaisa Haatanen tiivistää asian että; ”viisikymmentä on uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja kaikkein parhaina kukaan ei mieti mikä”.

Ikä ei siis enää määritä meitä entisen lailla. Siitä huolimatta, joka kerta kun kuulen termin `riemuvuosi`, tajuan miten kaukana toisistaan sanat riemu ja vanheneminen ovatkaan minun todellisuudessani.

Työskentelen paljon alalla, jossa asiakkaat eivät kainostele kysyä ikääni. Tunnustan tässä nyt usein tahallaan muistavani luvun väärin tai vastaavani hyvin epämääräisin laskutoimituslausekkein (`no kun teidän kaikkien ikä lasketaan yhteen ja sitten siitä vähennetään tän rakennuksen ikä, niin suurin piirtein sen ikäinen mä olen”).

Ikäni kysyjät ovat sitä ikäluokkaa, että he vielä konkretisoivat luvun näyttämällä sen sormillaan. Vaikka unohtaisin iästäni vuosia niin paljon kuin kulloinkin vaan kehtaan, on lopputulos viitottuna kuitenkin kuin helkkarin hyvä väittely jossain latinokulttuurissa. Sen verran vilkkaasti kädet ilmassa heiluvat.

Kalkkunakirjallisuus on keski-ikäisen chick littiä

En ole koskaan oikein päässyt sisälle chick lit –kirjallisuuteen. Minä taisin jo lainailla kirjastosta vauvanhoito-oppaita siinä kohtaa kun tätä genreä käynnisteltiin. Haatasen Meikkipussin pohjalta –kirja määrittää mitä tulee chick litin jälkeen, nimittäin kalkkunakirjallisuus eli turkey lit.  Miksi kalkkuna?  Noh, kalkkunalla vartalo on jo isompi kuin kanalla, heltat roikkuvat - ja  kalkkunaa halutaan vain kerran vuodessa. Turkey litin myötä chick litin viihteellinen eskapismi vaihtuu raatorealismiin.

Chick litissä yleensä juuri ja juuri itsenäistynyt nainen tavoittelee haluamaansa, toistaen samalla perinteistä naisen mallia siinä määrin kuin se itselle sopii. Päähenkilö keskittyy omaan itseensä, tuntee tuotemerkit ja rakastaa shoppailua, vaikka luottokortti vingahtaisikin. Chick lit –kirjallisuutta leimaa itsekeskeisyys ja kulutuskeskeisyys. Naimisiinkin pitäisi päästä, pian.  Yleensä päähenkilö pitää myös juhlimisesta ja saattaa joutua kommelluksiin juotuaan liikaa. Sankaritar kuitenkin asennoituu elämään optimistisesti, eivätkä vastoinkäymiset masenna häntä kuin hetkeksi.

****

 Chick litissä nuori nainen siis tavoittelee ja saa juuri sen miehen, ammatin ja elämän jonka haluaa. Kalkkunakirjallisuuden salainen missio voisi olla saada lukija haluamaan sitä miestä, ammattia ja elämää jonka on jo saanut.

****

Takakannessaan Meikkupussin pohjalta –kirja määritellään salaviisaaksi viihderomaaniksi. Kirja käsitteleekin keski-ikäisen naisen sielunelämää mustalla huumorilla ja melkoisella annoksella itseironiaa. Vaikka kirja on samanaikaisesti kepeän karu ja karun kevyt, jättää se ainakin minulle päällimmäiseksi tunnetilaksi keveyden. 

Haave pitkävartisista saappaista jää ehkä ikuisesti haaveeksi, kokomerkintä XL on enää korkeintaan M, verkkokaupoista on turha yrittää ostaa itselleen vaatteita eikä raha edelleenkään tee onnelliseksi (mutta väliaikainen raha tekee hetkellisesti valtavan onnelliseksi). En ehkä koskaan tule perennaikäiseksi, mutta vanhenevan naisen näkymättömyyden olen minäkin jo hetkittäin havainnut. Silti varovasti testailen josko Haatasen loppusanat Meikkipussin pohjalta  -kirjasta sopisivat tämänkin kottaraisen ajatusmaailmaan.

”Olen aika hyvä juuri tällaisena. Olen aika hyvässä iässä. Olen aika etuoikeutettu. Tärkeintä ovat illuusio vapaudesta, aavistus rakkaudesta, luottamus läheisiin ja ohikiitävät onnenhetket.”

Kaisa Haatanen Meikkipussin pohjalta

Johnny Kniga, 2015.

Huhtikuu makrotexhaaste

Eteläisen Suomen huhtikuu ♥♥♥♥. 

Ei mulla muuta, menen takaisin pihalle..

Pieni Lintu -blogin  tämän viikon makrotex haaste on huhtikuu, käy linkistä katsomassa muiden haasteeseen osallistuvien huhtikuisia kuvia.