tiistai 15. joulukuuta 2020

DIY; tähti puutikuista





Erilaisia puisia tähtiä tuntuu vilahtelevan joulun ajan kuvissa aika lailla. Pari joulua sitten innostuin askartelemaan kahvinsekoitustikuista koottuja tikkutähtiä (niistä tähdistä lisää tarinaa täällä). Ne silloiset puutähdet olivat todella helppotekoisia ja kivan herkkiä ikkuna- tai seinäkoristeena. Niin keveitä, että olivat ikkunassa lähes huomaamattomat. Ehkä siksi ovatkin saaneet roikkua meillä esillä kesät-talvet.

Tämän joulun DIY-projekti; uudet puutähdet ikkunoihin. Jep, pitää laskea vielä hivenen alemmas..


Keväällä tuli aikamoinen ilouutinen kaikille tuunaajille ja erityisesti nukkekotiharrastajille, kun monikäyttöiset puutikut palasivat Bilteman valikoimiin.  Puutikut ovat kokoa noin 260 x 15 mm. Tikut myydään kolmen kilon pusseissa.

Kiitos Biltema, kun palautitte puutikut valikoimaan askartelijoiden iloksi.


Siispä tämän joulun DIY-suunnitelma oli tehdä ikkunoihin puutähdet astetta isommista tikuista. Tähden kokoamisessa ei kahvinsekoitustikuista koottujen tähtien lay-out käynyt päinsä, koska nämä Bilteman tikut ovat sen verran paksuja, että tähden keskiöön olisi tullut liikaa syvyyttä. Siksi toteutustavaksi valikoitui viisisakarainen avoin tähti. Kokosin tähdet kuumaliimalla, puuliimakin olisi varmaan toiminut ihan yhtä hyvin. Kokoamisvaiheessa saa käsi olla aika vakaa, että tähti pysyy kuosissaan. Apuna olisi tietysti voinut käyttää myös pyykkipoikia.

Kahvinsekoitustikuista tehty puutähti (Katso täältä lisäkuvia)


Bilteman puutikut on valmistettu ylijäämäpuusta, joten koko ja ulkonäkö saattaa vaihdella pussin sisällä jonkin verran.  Kolmen kilon pussillinen puutikkuja maksoi muistaakseni jotain plus/miinus seitsemän euroa (itse ostin ja maksoin tikut, kehun kyseistä tuotetta silkasta tuunaajan ilosta).

Kahvinsekoitustikuista tehdyt puutähdet saivat uuden sijoituspaikan keittiön ikkunasta

PS. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin koriste-aiheiseen makrotex-haasteeseen. Käy katsomassa täällä miten muut ovat aihetta käsitelleet.
 


10 kommenttia:

  1. The stars are gorgeous - what a clever and beautiful idea.

    VastaaPoista
  2. Ovat ne kauniita! Ja saa todellakin olla vakaa käsi, kun noita kokoaa. Ei onnistuisi minulta!

    VastaaPoista
  3. Yksinkertainen on monesti kauneinta! Puutikkutähtesi ovat aivan ihania.

    VastaaPoista
  4. Täytyypä katsoa noita tikkuja Biltemassa kun käy seuraavaksi, uskon että noista meidän askartelija poikakin keksisi tehdä vaikka mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä tosi monikäyttöisiä, olen nähnyt mm. upean kalanruotokuvioidun lipaston...

      Poista