Hae tästä blogista

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Ruth Hogan; Kadonneiden tavaroiden vartija



Käytän kirjablogeja oman lukukokemukseni syventämiseen. Luettuani tai lukiessani kirjaa etsin arvioita ja luen muiden tulkintoja teoksesta. Kirjablogeja lukiessani löydänkin vahvistusta omille ajatuksilleni kirjasta ja bongaan sellaisia näkökulmia mitä en itse ehkä lukiessani tajunnutkaan ajatella.  Luen mieluummin nimenomaan henkilökohtaisia lukukokemuksia välittäviä blogiarvioita kuin ns. neutraalimpaan arviointiin pyrkiviä kulttuuritoimitusten kirja-arvosteluja.

Usein löydän kirjablogeista myös täysin erilaisia lukukokemuksia kyseessä olevasta kirjasta. Osa kehuu, osa kritisoi; mutta silti tunnistan, että samasta kirjasta puhutaan, vaikka vastaanotto ja lukukokemus voikin erota omastani melkoisesti.

Nyt kuitenkin kirjablogit pettivät minut isosti. Luin (itseasiassa kuuntelin, mutta sillä ei liene asian kannalta merkitystä) viime viikolla ilmestyneen Ruth Hoganin kirjan Kadonneiden tavaroiden vartija.

Kaikki kirjablogien arvostelut, jotka kirjasta löysin, oli kirjoitettu kustantajalta saadun ennakkokappaleen perusteella. Kaikki lukemani arviot kirjasta olivat myös poikkeuksettoman kehuvia. En tiedä vaikuttiko asiaan enemmän samaan aikaan eletty joulun aika, jolloin lahjakirjaa oli luettu vaiko kustantajan lähettämä mainossuklaalevy, mutta kirjasta kirjoittaneet kokivat teoksen tunnelmalliseksi, lämpöiseksi, herttaiseksi brittielämän kuvaukseksi, jossa häivähtää juuri sopiva annos tummempiakin elämän sävyjä. Sanaleikit kuvataan nokkeliksi ja kekseliäiksi ja juonen käänteet hyvin yhteen punotuksi.  Kirjan hahmoja kehutaan liikuttaviksi ja viisaiksi, elämän kolhimiksi mutta aidoiksi.

Ja kaikkea kanssa!  Kirjan hahmot ovat kuin suoraan ”näin kirjoitan romanttista hömppää”  klishee-kokoelmasta. Yhteenkään hahmoista en kiinny enkä samaistu, saatikka ymmärrä motiivejaan.  Myöskään miljöön kuvaus ei ole minusta erityisen onnistunutta; en saa mitenkään kuviteltua itseäni Lontoon liepeille ruusuntuoksuiseen brittipuutarhaan.

Tarinan pätkät on kudottu näennäisesti yhteen, ilman mitään kunnollista syytä tai tarkoitusta. Sanaleikit ovat vaivaannuttavia, tai sitten suomennos ei ole onnistunutta. Ainoastaan kustantajaveljensä dissaaman Portia-siskon klassikkokirjoilla leikittelevä kirjailijanura on ainoa asia, mikä kirjassa edes hitusen huvittaa.  Kansi ja taustateksti olivat lupauksia herättävää, mutta kirja osoittautui silkaksi sisällöttömäksi kikkailuksi. Vähän kyllä ihmetyttää ja melkein hävettää, että miksi minä en lämpene yhtään tälle kirjalle, josta kaikki muut tuntuvat löytävän niin paljon hyvää. Voinkohan syyttää märkää ja mustaa tammikuuta?

Pettymyksestä huolimatta sijoitan kirjan Helmet 2020-lukuhaasteeseen kohtaan 49 eli vuonna 2020 julkaistu kirja.

Teos: Kadonneiden tavaroiden vartija
Tekijä: Ruth Hogan
Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Bazar

3 kommenttia:

  1. Hoganin The Keeper of Lost Things löytyi pukinkontista. Se ja saman kirjoittajan The Wisdom of Sally Red Shoes on minulla mukana reissussa. Jälkimmäisen olen lukenut. Nyt jännittää tämä toinen. Tähän saakka olen lukenut siitä pelkkää ylistystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin alkaa jännittää. Ihmettelen edelleen, ett miksi tämä kehuttu kirja minulla niin kovasti tökki..

      Poista
  2. Minä pohdin aloittaisinko tämän kirjan, mutta voi olla että nyt on pakko ainakin kurkata, jotta selviää mitä itse ajattelen. Jätän kirjat herkästi kesken, jos ei kirja nappaa otteeseensa.

    Minä luen aina kirjablogien arvostelut jälkikäteen. En halua, että mikään ennakko-odotus liikaa vaikuttaa lukukokemukseen. Mutta jälkikäteen on mielenkiintoista verrata kokemuksia. Luen yleensä ainakin parin kolmen bloggaajan mielipiteet.

    VastaaPoista