lauantai 25. elokuuta 2018

Maalasinko itseni nurkkaan..



Olen monesti aikaisemminkin tuskaillut värin valitsemisen kanssa maalatessa. Sitä kun on mielessä joku mielikuva ja tunnelma mielessään, mutta jotenkin sitten hatara mielikuva pitäisi vielä kyetä muuttamaan yhdeksi yksittäiseksi värivalinnaksi.  Puhumattakaan samanaikaisesta kokonaisuuden handlaamisesta, kun pikkuhiljaa seinä kerrallaan uudistaa pintoja.

Olohuoneen (kiistämättä) räikeän punainen tehosteseinä alkoi kesän kuumuudessa kyllästyttämään ihan toden teolla. Viimeinen tikki värin vaihdolle oli valkoisen sohvan vaihtuminen harmaaseen.  Siis pois pois punainen ja jotain rauhallisempaa tilalle. Halusin seinän kuitenkin tummaksi koska maalarinvalkoinen ja pastellisävyt eivät ole minun juttuni tippaakaan.   
 
Tämä värimaailma alkoi olla liikaa.. 
Silti, vieläkään ei ole ihan väritöntä..


Tykkään, kun väreillä on nimet. Lähdin maalikauppaan  ostamaan petroolin väristä maalipurkkia. Minun mielikuvani petroolista ei kuitenkaan ollut  ihan yhteneväinen  Tikkurilan väen kanssa, joten astetta syvempi ja sinisempi  petrooli löytyi Teknoksen  (T1451) värikartalta.  



Seinä on nyt maalattu ja näyttää omissa silmissäni  upealle.  Perhe tosin huomautti, että ihan mikä tahansa munakoiso-terrakotta-savi-viikuna-punajuuri- yms   näyttäisi verenpunaisen valtakauden jälkeen hyvälle.



No, yksi seinä on nyt siis maalattu ja lopputulos mieleinen. Ei kun seuraavia värivalintoja kohti. Olohuoneen muut seinät ja viereinen ruokahuone kaipaavat myös uusia pintoja.  Mutta mitä ihmettä voi yhdistää näin tummaan väriin? En keksi kuin jotain maalarinvalkoista ja beigeä.  Päärynä?  Vaahtokarkki? Samppanja? Apua, sittenkin  laama…   Nälkä ja janokin tässä tulee valitessa.  Ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan.


21 kommenttia:

  1. Tykkään, vaikka itse tyydyn kotona haalean vaaleaan. Maalasin mökillä muutaman huonekalun vaahtokarkilla. Väri on paljon vaaleampi kuin tuossa kuvassa. Se ei ehkä sopisi viereisiin huoneisiin. Ehdotan päärynää tai samppanjaa.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis väri tuo sininen ja ikkunanpuitteet korostuvat hienosti sitä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ikkkunanpuitteiden korostuminen vähän yllätti, puhdas valkoinen siis sisällytettävä kokonaissuunnitelmaan.

      Poista
  3. Todella hyvältä näyttää tuo petroolin värinen seinä. Aika vaikea valita sopivaa seuralaista värille. Mä ehkä kallistuisin johonkin vaalean harmaaseen, mutta se riippuu niin teidän kalusteista ja muusta värityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ole helppoa edetä tuosta... Onneksi sisustuksesta löytyy varmaan kaikkia mahdollisia värejä, ja värisilmä on kehittynyt sietämään vähän oudompiakin yhdistelmiä.

      Poista
  4. Kaunis väri onkin. Tykkäsin kyllä tuosta punaisestakin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo punainen oli kyllä kiva aikansa, mutta nyt tuli kyllääntymisaste vastaan.

      Poista
  5. :D Repesin tuolla verenpunaiselle valtakaudelle...

    Kauniin värin onnistuit tilalle valitsemaan: tunnelma on rauhallisempi ja se sopii hyvin uuteen sohvaan. Jotain vaalea ottasin kyllä sen kaveriksi, jottei mene liian raskaaksi. Joskus olen kuullut, että maalarinvalkoiset seinät ovat ammattisisustajien kauhu, mutta niillä meillä mennään, koska huonekalut ovat kovin värikkäitä. Esim. olohuoneen suuri kulmasohva on lähellä sitä verenpunaista ja hallitsee olemuksellaan ja värillään koko kotia... :) Tämä ratkaisu on toiminut ainakin meillä, mutta toki nämä ovat niitä kuuluisia makukysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johonkin vaaleaan itsekin kallistumassa, beigeen tai harmaaseen kallistuvaa (kyllä nyt on perhe ihmeissään, eivät usko, että kykenen valitsemaan jotain vaaleaa, ans kattoo miten käy..)

      Poista
  6. Wau! Todella upea tunnelma nyt tuolla värityksellä! Samppanja voisi olla vinha väriyhdistelmä tuon sinisen kanssa! Minunkin on pitänyt päättää ruokailutilan tehosteseinän väri, mutta en vain uskalla ja osaa päättää, sillä maalattavaan seinään osuu yleensä valo eli pelkään, että tila pimenee liikaa, jos valitsen liian tumman sävyn. Liian vaalea tehostesävy taas ei jotenkin ajatuksena tunnu miltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole helppoa tämä värisuunnittelu.. itsekin mieluusti laittaisin voimakkaita värejä, mutta kun ei tuota luonnonvaloa ihan tulvimalla tule sisälle, niin pimeäksihän se lopputuloksen tekee.

      Poista
  7. Upean syvä petrooli! Jotenkin tuo vaahtokarkki näyttäisi minusta sen rinnalla herkulliselta! Tai ehkä vain ajattelen vaahtokarkkeja ylipäätään. :)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten kaunis sävy ja tyylikäs olohuone!

    VastaaPoista
  9. Petrooli on upea väri. Se kiehtoo läpi vuosien aina omalla tavallaan. Kaikki värit tuossa "liuskassa" ovat kauniita, mutta kokonaisuus ratkaisee, mihin kallistua. Vaahtokarkin syrjäyttäisin kyllä ekana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahtokarkki taitaa kyllä minullakin olla jo hylätty vaihtoehto :)

      Poista
  10. Upea lopputulos. Pidin kyllä alkuperäisestäkin.

    VastaaPoista
  11. Punaisessa ei ole mitään vikaa - terkkuja perheelle ;) Olen juuri ripustamassa verenpunaista ryijyä olkkarin seinälle lohenpunaisen tuliterän sohvan kaveriksi.

    Mutta oikein kaunis on punaisen syrjäyttänyt värikin.

    VastaaPoista
  12. Meillä on keittiö Tikkurilan samppanjalla maalattu ja on kyllä hyvin keltainen, ei mikään neutraali sävy siis. Me tosin haluttiin sellainen haalea, valoisa, mutta lämmin keltainen, eli sinne aivan nappivalinta. Mutta jos on tarkoitus etsiä neutraalia, vain hiukan johonkin suuntaan taitettua sävyä tuon sinisen viereen, niin en suosittele samppanjaa valitsemaan. :)

    Mihin sävyyn päädyit lopulta?

    VastaaPoista