maanantai 23. heinäkuuta 2018

"Pikkuinen turisti hyppeli näin..."




Etsimme keväällä itsellemme rantalomaa. Kreikka houkutti, mutta  sopivan (= edullisen & `aidosti paikallisen`) kohteen löytäminen oli täyttä tuskaa. Olemme perheen kanssa lomailleet Kreikassa sekä omatoimisesti että valmismatkoilla. Varsinaisella  pidemmällä  `saarihyppelyllä`  olemme olleet kerran. Suosikkisaariani Kreikassa ovat Skiathos, Sifnos, Folegandros, Antiparos ja tietysti kuvankaunis Santorini.



Varta vasten keskelle-ei-mitään rakennettuun lomaresorttiin päätyminen ei kiinnostanut, se olisi kyllä rantaloman pahin painajainen.  Kreetalle olisi ollut paljon tarjontaa, mutta viime vuotisen valmismatkan perusteella tiesin, etten ehdottomasti halunnut sinne uudelleen.  Anteeksi vaan Kreeta-intoilijat, mutta ainakin saaren pohjoispuolelle sijoittuvat matkatoimistojen valikoimissa olevat kohteet ovat minusta melkoisen valjuja.

Myös Rodokselle oli paljon edullisia matkoja tarjolla.  Minulla oli Rodosta kohtaan suuria ennakkoluuloja, joten ensin sivuutin kohteen kokonaan. Mielikuvani taisivat perustua  lapsuudestani Risto Jarvan Loma-elokuvaan, jota en muuten ole koskaan edes katsonut. Epäilin  paikan olevan yhtä suurta suomibaaria, lihapullia ja kilometrien pituisia aurinkovarjorivistöjä jättikokoisten 70-lukulaisten hotellirakennusten edessä. Superedulliset lentoliput Rodokselle kuitenkin houkuttivat antamaan saarelle mahdollisuuden. Päädyimme siis varaamaan pelkät lennot ja jättämään loput päätökset paikan päälle.  

Symillä satamassa
Etukäteen varasimme ainoastaan lauttaliput ja majoituksen pariksi ensimmäiseksi päiväksi läheiselle Symin saarelle, joka on monelle Rodoksen kävijälle tuttu retkikohde. Päiväturistien poistuttua saari hiljenee rauhalliseen illanviettoon. Varsinaiset bilepaikat puuttuvat kokonaan, siksi varmaan saari houkuttaa nuorten reppureissaajien sijaan eniten purjehtijoita ja luksusveneilijöitä. Uima-allashotellit puuttuvat saarelta myös kokonaan, uimarannoille pääsee parhaiten taksiveneellä, bussilla tai kävellen. Kiipeämällä satamasta noin 400 porrasaskelmaa ylöspäin päätyy yläkylään, jossa elämä on vielä satama-aluettakin verkkaisempaa.  
 
Symillä yläkaupungissa


Siirtyminen takaisin Rodokselle jo parin leppoisan Symillä vietetyn päivän jälkeen vähän harmitti. Helteen uuvuttamina eivät pitkän siirtymät oikein houkutelleet, joten päädyimme vähän laiskasti majoittumaan  Rodoksen kaupunkiin. Viettäisimme ensin pari päivää vanhan kaupungin muurien sisäpuolella ja siirtyisimme sitten viimeisiksi päiviksi uima-altaalliselle hotellille rannan läheisyyteen. 

Rodoksen vanhan kaupungin rappiotunnelmaa

Vaikka Rodos yllättikin positiivisesti, ei se ihan rakkautta ensi silmäyksellä kuitenkaan ollut. Muurien ympäröimä vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde mutta myös melkoinen turistihelvetti matkamuistokauppoineen, suomea suoltavine sisäänheittäjineen ja jättikokoisine olutsaappaineen.  Syrjäisellä kujalla sijaitseva hotelli oli kyllä mielenkiintoinen kokemus lasilattioineen ja kattoterasseineen. Päivät retkeilimme bussilla ulos kaupungista, iltaisin etsimme jalkapallon seuraamiseen sopivan kuppilan.  Paikanvalinnan tärkeimpänä kriteerinä oli, että olutta ei tarjoiltaisi niistä hölmöistä lasisaappaista.. rajasi muuten valinnanvaraa melkoisesti.

Ellin ranta, tuulinen ranta, Faliraki..

Melko uuvuttavan vanhan kaupungin oleskelun jälkeen viimeinen hotellietappi Ellin rannan läheisyydessä osoittautui helteillä erinomaiseksi valinnaksi. Pari täydellistä päivää uima-altaalla oleilua, rannalla kävelyä, ostoksia ja jalkapalloa kisakatsomoissa. Ihan `perusturistina` olemista  siis. Helppo ja edullinen turistielämä varmistettiin kuittaamalla ruokailut useimmiten parin euron pita gyrosilla. Kahvitkin haettiin mäkkäristä. Iltaisin istuttiin rannalla ihailemassa auringonlaskua.

Kehtaankohan tunnustaakaan, että mm. Petaloudesin perhoslaakso ja Lindoksen kaupunki jäivät vierailematta, enkä edes käynyt Ellin rannalla uimassa, joten onpahan syitä matkustaa Rodokselle joskus uudelleenkin.
 
Esimerkki Kreikan saariston monipuolisista lauttayhteyksistä

Ei viikon matkalla kolmessa eri paikassa majoittuminen siirtymineen välttämättä vastaa kaikkien käsitystä rentouttavasta lomasta, mutta meille se sopii hyvin.  Juju on myös pakkaustaidoissa; matkatavarat pitää pitää minimissä. Rinkka tai reppu on pyörällistä matkalaukkua näppärämpi.

Tiedostan olevani matkustajana hetkittäin kaikkea muuta kuin rento; stressaan välillä kovastikin, jos seuraava majoitus on varaamatta ja suunnitelmat ihan levällään. Silti aina on katto pään päälle järjestynyt. Siihen luotan myös nyt kun huomenna startataan tyttären kanssa pienelle road-tripille Kööpenhaminaan. Teltta ja makuupussit pakataan varoiksi mukaan. Vai pitäisiköhän sittenkin etsiä majoitus valmiiksi, hmm..

#saarihyppely #rodos #kreikka #roadtrip

4 kommenttia:

  1. Mukava loma teillä ollut ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Hauska matkakertomus :) Ihan nauratti tuo sinun mainitsemasi olutkenkä. Minä tilasin vanhassa kaupungissa miehelleni ison oluen, jotta pääsisin rauhassa shoppailemaan. No sieltä tulikin tosi ISO olutkenkä, 2 litraa. Rodos on ihan kiva paikka käydä silloin tällöin. Aurinkoista viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos yllätti kyllä monipuolisuudellaan. Hyvää viikonloppua!

      Poista