maanantai 18. syyskuuta 2017

Nokipainanta


Tulin vain nopeasti huikkaamaan kivasta syksyisestä tekniikasta, mihin törmäsin Lumisiivet -blogissa. Nimittäin nokipainannasta. 


Syksyllä olisi kiva ikuistaa kauniita lehtiä painamalla niitä paperille, kartongille tai kankaalle. Pullo- tai kangasvärejä käyttämällä lopputulos muistuttaa kuitenkin useimmiten päiväkotiaskarteluja kuin kaunista herbaariota.

Noella painamalla lehden muoto, rakenne ja yksityiskohdat toistuvat niin tarkasti, että herkän kaunis painojälki on sellaisenaan kehystämisvalmis. Tai käytettävissä vaikka kutsu- tai paikkakorttien materiaaliksi.

Siispä nokeamaan.

Painamisessa tarvittavaa nokea saa näppärästi kun levittää hieman ruokaöljyä kaakelilaatan pinnalle. Tämän jälkeen laattaa kuumennetaan kynttilän liekissä, jolloin öljytty pinta mustuu.


Lehdet sitten  sivellään tai tuputetaan alapuolelta tällä noella. Noettu lehti painetaan halutulle alustalle, esimerkiksi kartongille tai vaikka kirjan sivulle. Myös vanerille  voi nokipainaa. Tässä vaiheessa kannattaa panna lehden päälle pala talous- tai leivinpaperia ja silitellä varovasti lehteä alustaansa.  Noen joukossa on sen verran öljyä, että noki imeytyy  painoalustana käytettyyn materiaaliin eikä tahraa tai leviä.

Tästä se lähtee; lehtiherbaarion koostaminen. 


14 kommenttia:

  1. No tätä täytyy kokeilla, tämmöisestä tekniikasta en ole kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukavaa puuhaa, vielä kun kävisi hankkimassa kauniita pohjapapereita..

      Poista
  2. Kiva, kun innostuit tekniikasta. Mullakin kesän kokeilu oli ensimmäinen. Nokipainanta oli kyllä innostavaa ja työn jälki kaunista. Lehtiherbaario kuulostaa loistavalle👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, lumisiivet on ihan mahtava inspiraatio- ja ideapankki. Mitenkä en ole ollut kirjautuneena lukijana.. luulin olevani. Noh, nyt asia korjattu.

      Poista
    2. Kiitos sulle! Niinhän se menee, että puolin ja toisin niitä ideoita jaellaan. Mutta kiva kuulla, että olet saanut mun blogista inspiraatiota. Ja mukava, kun linkitit mun nokipainanta postauksen tähän sun juttuun.

      Poista
  3. Hyvännäköistä jälkeä. Pitääkin pistää idea korvan taakse :) Mukavaa syksyn jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva idea :) Noitahan voisi kokeilla itsekin tehdä :) Kiitos ideasta ja kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten hauska idea ja upea tuo lehtikuva! Kauniisti tulee lehdenpinta tuolla tavalla esiin:) Mukavaa alkanutta syksyä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti todellakin toistaa koko lehden rakenteen. Mukavaa syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  6. Aivan loistavaa! Olen pitkään kaivannut kasviaiheisia kuvia seinälle, mutta liikkeestä en ole niitä hennonut ostaa. Tässä taisikin löytyä ongelmaani ratkaisu, kiitos! <3

    VastaaPoista