Hae tästä blogista

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Sunt o haastettu - lähdeks föli?


Nimittäin tekemään Helmet-kirjastojen vuoden 2017 lukuhaastetta. Lukuhaaste koostuu 50 erilaisesta tavasta valita uutta luettavaa. Lukuhaasteen tavoitteena on innostaa osallistujaa etsimään uusia näkökulmia kirjallisuuteen.  Vintagentin etusivulla on välilehti mistä pääsee seuraamaan miten haaste minun kohdallani etenee. Sen lisäksi ajattelin aina täyden kympin kohdalla lyhyesti esitellä täyttyneet haastekohdat. Eka kymppi haasteesta  on nyt taputeltu:

4 Kirja lisää hyvinvointiasi; Elizabeth Gilbert – Big Magic, uskalla elää luovasti.

Takakannen teksti lupaa ilon ja ihmeiden täyteistä kirjaa luovaan elämään pyrkivälle. Noh, ehkä en ihan ihmeitä kokenut, mutta muutamia hyviä oivalluksia kylläkin. Kuten sen, että pelottomuus ei ole rohkeutta, rohkeutta on se, kun tekee jotain vaikka pelkää. Elämä ilman pelkoa olisi lyhyt, mieletön ja typerä. 

Vähän lukukokemusta häiritsee, että jenkkityyliin Gilbertille tuntuu olevan tärkeää luomisprosessin ja luovuuden valjastaminen  jonkin tuotteen tai yrityksen synnyttämiseksi. Luovuus ei siis ole hänelle sellaisenaan tavoiteltava olotila, vaan pelkkä väline matkalla tavoitteeseen.


6 Kirjassa on monta kertojaa;  Juha Itkonen – Kohti

Perhe on ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä itsekkyyden muoto” . Kohti  kertoo Ansaksen hajanaisen perheen jäsenten pyrkimyksistä  löytää uudelleen yhteys toisiinsa. Näkökulma vaihtelee isän, pojan ja tyttären välillä. Kirja ei synnyttänyt minussa mitään isoja tunteita, ja nyt kun lukemisesta on aikaa jo yli kuukausi täytyy vähän pinnistellä lukukokemuksen mieleen palauttamisessa.


16 Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja; Andri Snaer Magnason - Tarina sinisestä planeetasta

Kirja on mielikuvitusseikkailu planeetasta, jossa asuu vain huolettomia lapsia.  Vaan eräänä päivänä rauha rikkoutuu, kun ikiaikoihin ensimmäinen aikuinen saapuu planeetalla. Tarjolla on ihan uusia seikkailuja ja ilonpitoa, mutta mihin hintaan? Lasten koko maailma joutuu uhan alle.

Kirjassa on hieno tarina ja kaunista kieltä, mutta myös paljon isoja tai pelottavia asioita.  Lapsen kanssa tätä kirjaa lukiessa on syytä varautua keskustelevalla lukuotteella.



20 Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö;  Kristine Barnett - Ihmeellinen mieli

Meistä jokainen kaipaa tukea ja kiitosta. Kun annat lapsesi kehittyä siinä  missä hän on etevä, vaikeatkin asiat kääntyvät voitoksi. Ruoki lapsen vahvuuksia”.  Kirja on vahvuuspedagogiikkaa puhtaimmillaan. Tämä perussanoma hukkuu hetkittäin pojan erityislahjakkuuden korostumisen alle. Olisiko kirja jäänyt syntymättä ilman pojan poikkeuksellista matemaattista lahjakkuutta? Olisiko tarina  kiinnostanut  jos poika olisikin taistelun kautta selvinnyt  `vain`  normaalista koulusta. Kakku jää siis kuorrutuksen varjoon. Paikoin tarinassa on minusta myös epäuskottavuuksia, voiko todellakin Yhdysvalloissa(kaan) olla parivuotiaalle autistiselle lapselle tarjolla erilaista terapiaa ja kuntoutusta useita tunteja joka päivä?

Ai niin, jos Jacobin sisaruksista jompikumpi joskus kirjoittaa omaelämänkerrallisen teoksen lapsuudestaan, haluan ehdottomasti lukea sen.


27 Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja; Heli Laaksonen - Lähtisiks föli?

Kotipaikkakuntani mainitaan Heli Laaksosen Lähtisiks föli –kirjassa. Torilla tavataan siis.. Maantieteellisesti Laaksosen kirjassa liikutaan Varsinais-Suomen lisäksi ympäri Suomea ja vähän Euroopassakin. Henkisesti olen kuitenkin kotonani koko ajan; sekä kirjan kielessä ja kulttuurissa että Heli Laaksosen tavassa tehdä osuvia havaintoja.  Ihmisellä on ”myötäsyntyne palo tehdä kauneutt, närhä kirkkaut, kuulla puhet elämänkiarrost ja päästä itte sanoma ääne” . 

Kirjaa ei muuten (en minä ainakaan) millään kykene lukemaan ihan hiljaisuudessa. Välillä oli pakko päästä lukemaan joku juttu ääneen saman talouden sinisilmäiselle, vaan mahtoik maar mittä ymmärttä  ko on ruattinkiäline?

33 Kirja kertoo Intiasta;  Mikael Bergstrand - Delhin kauneimmat kädet
 
Tätä kirjaa en ehkä olisi omasta hyllystä (mistähän lienee sinne edes päätynyt?) valinnut luettavaksi ilman Helmet-haastetta. Vaan ei valinta huono ollut. Tosin odotin jotain Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen tyyppistä kirjaa, mutta  sain kirjan keski-ikäisen miehen elämänmuutoksesta. Ihan ok! Lukemisen yllättävää antia oli sivuloikka Bollywood-maailmaan; oli pakko youtubettaa Intian suurimman bollywood-tähden eli Shahruk Khanin esiintymisiä. Göran Borgin tarina jatkuu kirjassa Sumua Darjeelingissa – ja teetä.


39 Ikääntymisestä kertova kirja; Will Schwalbe -Elämän mittainen lukupiiri

"Lukeminen ei ole tekemisen vastakohta - vaan kuolemisen"  sanoo parantumatonta syopää sairastava Mary Ann pojalleen.  Sairauden edetessä heille muodostuu oma kahden hengen lukupiiri, jossa luetaan ja keskustellaan kuolemattomista, syvän muistijäljen piirtäneistä kirjoista.  Lukupiirin sijaan itse käyttäisin ehkä sanaa kirjavinkkausrinki.  Jotenkin jäin kirjassa kaipaamaan sitä oivallusta, että itse lukeminen ei ollut tärkeintä vaan se miten kirjat toimivat äidin ja pojan yhteisten kokemusten lähteenä.  Jäin myös kaipaamaan edes pientä rosoisuutta. Kirja piirtää kovasti seesteisen kuvan sairaudesta, luopumisista ja kuoleman lähestymisestä.


41 Kirjan kannessa on eläin; James Bowen - Bobin joulu

Olen kirjoittanut katukatti Bobista ennenkin (täällä) eikä Bobin joulu tuonut  tarinaan mitään uutta. Käsitän kyllä miksi kustantaja on päättänyt tämän kirjan julkaista, mutta olisiko pitänyt kuitenkin vähän enemmän miettiä, että lukija saa uuden kirjan myötä tarinaan jotain uutta näkökulmaa. Bobin joulua vaivaa sama vika kuin kantakirjaa; kirjoitetaan sisäsiistiä kissasöpöilyä  ja unohdetaan mahdollisuus nostaa esille vähän raadollisempiakin asioita. Sitä paitsi; tuliko Bob-ilmiö hyödynnettyä liiankin kanssa kun tänä talvena julkaistu elokuva ei olekaan tavoittanut odotettuja katsojamääriä. Suomessakaan elokuva ei pääse teatterilevitykseen vaan ilmestyy keväällä suoraan DVD:llä.


42 Esikoisteos;  Rachel Joyce -Harold Fryn odottamaton toivioretki

Siinä missä Schwalben kirjassa kuolemaa lähestytään kirja kädessä, lähdetään  tässä kirjassa kävellen kuolemaa kohti.  Lopputulos on molemmissa sama (apua, paljastinko liikaa..), mutta Rachel Joycen hurmaavassa kirjassa Harold Fryn matka on muutakin kuin maileissa mitattavissa. Haasteen tähänastinen helmi!





47 Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit; Satu Rämö - Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.

"Jos on kiinnostunut luonnon henkiolennoista, on perimmältään kiinnostunut luonnosta ja hyvyydestä" .  Tämä kirja täyttyisi kevyesti useammankin haastekohdan kriteerit kuin vain kahden. Kirja kertoo suomalaisesta naisesta (45), en etukäteen tiedä juuri mitään islantilaisuudesta (48),  tästä on kirjablogeissa  kovasti kohuttu ja kehuttu  (2), islantilaisen luonnon kuvailu on kirjassa oleellisessa (sivu)osassa (5), naimisiinkin kirjassa mennään (38) ja tämän kirjan lukemista olen suunnitellut pitkään (43). Suunnittelisin varmaan edelleenkin, ellei käyttämäni vaski-kirjastot olisi poistaneet varausmaksut. Hurraa ja kiitos!! 


Lähde; Flickr.com

2 kommenttia:

  1. Ihan huippua kun lähdit mukaan tähän! Ja olet kyllä hyvin saanut rasteja ruutuun. Täytyykin itse tehdä katsaus tilanteeseen nyt vikkonlopun aikana. Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän rastien keräämiseen tulee himo. Nyt on kijroija luettavana pinoksi asti. Haaste toimii siis hyvin. Viikonloppuja!

      Poista