sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Sisustamista nollabudjetilla

Lapsonen on lähdössä syksyllä opiskelemaan läheiselle paikkakunnalle. Hän palasi kesän alussa Suomeen vuoden kestäneestä vapaaehtoistyöstä. Elämän- ja työkokemusta kertyi vuoden aikana rutkasti mutta opiskelukassaa ei, joten nyt tavoitteena on kerätä ensimmäisen oman asunnon sisustus ja kaikki tarvittavat kilkkeet mahdollisimman pienellä budjetilla.

Tuleva opiskelija yrittää omia takana näkyvät  puu-
laatikot säilytyskalusteekseen, not gonna happen...
Hameen nappilista pääsi kivasti koristamaan
tuolin taustaa.


Saa nähdä kelpaako (ja mahtuuko edes) tämä nollabudjetilla toteutettu farkkunojatuoli mukaan opiskelijaboksiin. Tuolin runko oli ihan kohtuullisessa kunnossa, mutta päälliset vaativat uusimista vuosien leikkimökissä säilyttämisen jäljiltä.  Alun perin tuoli on tainnut päätyä meidän leikkimökkiin  anoppilasta.


Leikkimökkituoli oli aikalailla nuhjuisessa kunnossa


Kasarimuodin ehdoton helmi; tiukasti vyötäröltä alas nilkkoihin asti ulottuva runsaslaskoksinen farkkuhame pääsi uusiokäyttöön ja riittikin mukavasti verhoiluun. Hameessa oli kangasta kilokaupalla ja sitä jäi vielä rutkasti ylikin siltä varalta, että nojatuolille löytyisi jostain sopiva päällystettävä rahi.. Puuosat hiottiin ja käsiteltiin purkin pohjallisella mehiläsvahaa.
Saa nähdä miten pienenä opiskelijaasunnon varustelubudjetti pystytään pitämään, vai lähteekö tyttärellä (tai äidillä) jossain kohtaa mopo käsistä… Joka tapauksessa tähän `projektiin` liittyen tullaan meillä vielä tekemään yhtä jos toista tuunausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti