Hae tästä blogista

maanantai 29. helmikuuta 2016

Ketä sormi osoittaa? + arvonta


Yhdysvaltalaisen kuvittaja-julistetaiteilija James Montgomery Flaggin `I want you for U.S. Army` on yksi maailman tunnetuimpia sotapropagandajulisteita ja nykyään myös erilaisina populaarikulttuurin tuotteina  laajalle levinnyt. Kuten kaikista todellisista kuvaikoneista, tästäkin löytyy sittemmin satoja erilaisia mainos- tai parodiatarkoituksessa tehtyjä versioita.



Mutta Flaggin näkemys värväysjulisteesta ei ollut ihan autenttisen ainutlaatuinen. Idea julisteeseen oli lainattu Alfred Leeten vuonna 1914 suunnittelemasta julisteesta, jossa brittien sotaministeri Herbert Kitchenerin terävä katse ja katsojaan suoraan osoittava sormi kutsuvat värväytymään Iso-Britannian armeijan palvelukseen. Omat sormella-osoittelu-julisteensa löytyvät lähes kaikkien maailmansodissa mukana olleiden maiden propaganda-aineistoista.

John Bull; kirjallisuudessa ja poliittisessa huumorissa Englannin kansan ja
kansanluonteen henkilöitymäksi muodostunut fiktiivinen hahmo, joka myös
värvättiin esiintymään sotapropagandassa.

I want you for U.S.Army - julkaistiin alun perin vuonna 1917, pian sen jälkeen kun Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan ensimmäisessä maailmansodassa.  Julisteesta painettiin 4 miljoonaa kopiota, jotka levitettiin kaikkialle ympäri Yhdysvaltoja. Vain muutamassa viikossa juliste tuli tutuksi käytännöllisesti katsoen kaikille kansalaisille ja värväyskampanja toimikin vallan hyvin. Jopa niin hyvin, että juliste pääsi uudelleen tositoimiin Yhdysvaltain liityttyä mukaan II maailmansotaan. Toisellakin kierroksella vaikutus oli vähintään yhtä tehokas. 



Presidentti Rooseveltin pyynnöstä James Montgomery Flagg  jatkoi propagandajulisteiden tekemistä koko II maailmansodan ajan. Sotapropagandan kehittyminen näkyy hyvin vuodelta 1945 peräisin olevassa Japanille kohdistetussa  `Sam strikes back` -julisteessa. Setä Samuli oli ikääntyessään muuttunut aikamoiseksi machomieheksi.

Arvonta 29.2 - 10.3.2016 




Populaarikulttuurin nostalgisia helmiä


Vintagentissa on elinaikanaan käsitelty populaarikulttuurin historiaa aina coca-cola pulloista sota-ajan propagandajulisteisiin, unohtamatta erilaisia populaareja suudelmia. Yhteistyössä Retroliike.fi:n kanssa arvotaan nyt ylemmässä kuvassa näkyvä kokoelma näihin postauksiin liittyviä nostalgia-tuotteita.  Palkinto koostuu siis kahdesta pastillirasiasta, magneetista ja avaimenperästä.



Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen mielestäsi ikimuistoisin tai ensimmäisenä mieleesi tuleva populaarikulttuurin tai tosielämän suudelma, tällä lunastat itsellesi yhden arvan. 

Kaksi arpaa saat jos olet lukijani tai sellaiseksi nyt liityt.

Kolmannen arvan saat jakamalla arvontakuvan omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Kaikki viimeistään torstaina 10.maaliskuuta kommentoivat ovat mukana nostalgiatuotteiden arvonnassa. 



Kerro kommentissa monellako mahdollisuudella (1-3) olet mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä keksi itsellesi jokin nimimerkki. Lisää mieluusti myös sähköpostiosoitteesi tai tule ensi viikon lopulla tarkistamaan onko setä Samulin sormi osoittanut juuri sinun suuntaasi.

Onnea arvontaan!



lauantai 27. helmikuuta 2016

DIY; pussitehtaalla

Säilytyspussukka rullaverhosta


Sellaiset DIY-ideat ja kierrätys ovat minun mieleeni, jossa valmista tulee hetkessä, materiaali on käden ulottuvilla eikä juuri saksia ihmeellisempiä työkaluja tarvita . Juuri sellainen on tänään vartissa   valmistunut säilytyspussukka.



Ekotorilla tuli vastaan valkoinen rullaverho ja muistin jossain kehutun rullaverhon materiaalin olevan sopivan jäykkää pussukoiden ja kangaskorien tekemiseen. Jo nopealla vilkaisulla ohjeita ja inspiraatiota löytyikin vaikka miten paljon. Projektila-blogin ruudutettujen pussukoiden innostamana päädyin  minäkin käsittelemään  pinnan kuviolliseksi. Tulostin sabloonan paperista, ja sitä avuksi käyttäen kuosittelin verhoon pikkuisen marokkohenkeä. 


Itse pussi syntyi ompelukoneella parissa minuutissa; pala verhoa kaksin kerroin ja  suora ommel kolmelle sivulle. Sen jälkeen pussi ympäri ja hep, valmista tuli!  




Seuraavaan pussiin taidan valita jonkun vähän kunnianhimoisemman kuvion, ja pari raidallistakin pussukkaa voisi tehdä.. Riittäisiköhän rullaverhosta materiaalia vielä yhden oikein suuren pussin tekemiseen. 

Aavistelen siis pussitehtailua tulevalla viikolla, etenkin kun delegoin sen vähäisenkin ompelukoneen käytön aviomiehelle. Jonain päivänä vielä opettelen käyttämään ompelukonetta, tänään ei ollut vielä se päivä..

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Suomineito päästä jalkoihin + Come to Finland –arvonnan voittajat


Osmo K. Oksasen Suksipoika. Sitaatti on  peräisin Magnus Londenin Julistemetsästäjä avautuu –haastattelusta Come to Finlandin verkkosivuilla.
Kyselin tuossa arvonnan yhteydessä Suomen parhaita matkailukohteita ja tulihan niitä ehdotuksia, tuttuja ja vieraampiakin.  Suomen ehkä vahvin matkailuvaltti eli Lappi taidettiin mainita kaikkein useimmin, vaan vahvaa kannatusta saivat myös saaristo ja rannikko-alueet sekä järvi-Suomi. Pohjois-Karjalan Koli mainittiin myös monessa kommentissa. Suurista kaupungeista Turku kiri vasta ihan viime hetkillä Tampereen ohi ja molemmat päihittivät täpärästi Helsingin.  Perinteisistä kesäkaupungeista  Naantali tuntui olevan  erityisessä suosiossa.


Vaan oma suosikkini melkein loisti poissaolollaan; vanhanajan matkailunostalgiaa tulvillaan oleva Hanko sai ainoastaan yhden maininnan, perin kummallista...


Come to Finland -tuotteiden arvonta on nyt suoritettu.  Osallistujia tuli ihan mukavasti, olin kovasti iloinen. Random.orgin satunnaisgeneraattorin avulla suoritetun 


Arvonnan voittajat ovat:



Jonna, ”King of the Jungle”, Esther Helmiä, Saya sekä Klaara. 

1.Jonna, 2. King of the Jungle, 3. Esther Helmiä, 4. Saya
sekä
5. Klaara

Onnea! Laittelen postia tulemaan pikimiten.
 
Juliste Työväen arkisto. Lisenssillä CC BY -NC -ND 4.0


Sen verran jännittävää tämä arpominen oli, että seuraava arvonta käynnistyykin heti ensi viikolla. Arvontapalkinto liittyy tämän kuvan aihepiiriin:


maanantai 22. helmikuuta 2016

Ehjän Suomen rikkinäiset rakentajat – henkiinjääneiden taakka

Evakkolapset kantamuksineen Vuoksenniskalla kesäkuussa 1944. Kuvaja Kauko Kivi. Lähde SA-Kuva.

En aio tehdä Vintagentista kirjablogia, enkä kirjoittaa tänne kirjoista joita luen opintoihin liittyen tai puhtaasti viihteenä. Jos kirja kuitenkin herättää erityisen paljon liikettä omassa päänupissa, silloin mielelläni jaan niitä ajatuksia tännekin. Tällainen kirja ehdottomasti on Sari Näreen ja Jenni Kirveksen Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia. Luin sen opintoihini liittyen jo ilmestymisvuonnaan, mutta nyt uudelleenluvussa huomaan lukupainotukseni siirtyneen kansakunnan kehityksestä yhä enemmän kohti yksilön kokemusta sodasta.



Viime vuosina on perinteiseen sotahistoriaan tullut uuden sukupolven mukana uutta näkökulmaa. Enää ei riitä, että pelkästään kerrotaan, mitä sota oli vaan myös miltä se tuntui. Sota jättää aina kansakuntaan haavoja, jotka parantuakseen vaatisivat käsittelyä. Vaikka ajan kulumisen luulisi helpottavan sodan rumista asioista puhumista, silti se on Suomessakin vaatinut vuosikymmenissä mitattavan ajankulun.


Ruma sota käsittelee siis talvi- ja jatkosodan vaiettua historiaa. Sota ei loppunutkaan  rauhantekoon, vaan jatkui psyykkisellä puolella pitkän aikaa. Itse sota oli ehkä selän takana, mutta sen hengityksen saattoi tuntea vielä selkänahassaan. Oliko sota ollut turha? Ja jos sota leimattaisiin virheeksi, vietäisiinkö uhrauksilta arvo? Oli ehkä helpompi vaieta kipeistä kysymyksistä ja keskittyä voimakkaaseen jälleenrakennukseen. 


Ja niin kehittyi Suomeen aivan erityinen vaikenemisen kulttuuri.  Valvontakomission maassa olo vielä vahvisti tätä kulttuuria. Kansakuntaa ohjattiin keskittymään tekoihin, ei sanoihin. Vaan olisiko sillä ollut merkitystä, jos tunteiden käsittelyyn olisi rohkaistu? Yksimielisyyden paine on sodan käsittelyssä ollut kova, soraäänet olisi tulkittu epäisänmaallisiksi. Sodan jälkeinen selviytymistarina on rakentunut henkiinjäämistä ja itsenäisyyden säilyttämistä korostavasta sankaruuden retoriikasta.
 
Kirje isältä. Helsinki heinäkuu 1941. Kuvaaja Partanen. Lähde SA-Kuva.


Silti vastakohtaisetkin tunteet ovat olleet pinnan alla olemassa. Sodan kokeneille ilonpito oli pitkään syyllisyydellä höystettyä. Eeva Kilpi on sanonut ”sodan syyllistävän moninkertaisesti ja yllättävästi”. Kaikkia sota ei jalostanut. Monet potivat syyllisyyttä sodan aikana tehdyistä moraalittomuuksista. Monet potivat myös henkiinjäämissyyllisyyttä, vietiinkö parhaat ja olivatko vainajat ainoita todellisia sankareita? Sodan mustavalkoisuus vaihtui harmaan sävyihin. Kieli ei tuntunut riittävän sävyjen ja ristiriitojen kuvaamiseen, mutta vanhaankaan kielenkäyttöön ei ollut paluuta.

Karjalaisia palaamassa ensimmäisestä evakosta takaisin koteihin marraskuussa 1941. Kuvaaja H.Aho. Lähde SA-Kuva.

Evakkomatkalla kesäkuussa 1944. Mikkelin satama. Kuvaaja L.Johnsson. Lähde SA-Kuva.


Entiset sotilaat kohtasivat arvottomuuden ja onttouden tunteita odotetun riemun ja normaaliin elämään palaamisen sijaan. Oli vaikea kyetä sijoittumaan minnekään. Toisaalta omasta kohtalosta valittaminen oli turhaa, koska aina oli jollekin käynyt huonomminkin.  Häpeälliset tunteet koteloitiin ja niistä vaiettiin perheen ulkopuolella. Sota oli tehnyt ohiammutuista hiljaisia ja kyynisiä. Posttraumaattisesta stressistäkään ei vielä osattu puhua. Monelle omat oireet tuntuivat kummallisilta ja ainutlaatuisilta; kaikki muut vieressä tuntuivat selviävän paremmin. 

Lotat auttamassa evakkoja Vilppulassa kesäkuussa 1941. Kuvaaja Hiisivaara. Lähde SA-Kuva.

Eloon jääneille elämä ei ollut enää vain lahja vaan velvollisuus elää kuolleidenkin puolesta. Tämä velvollisuus saattoi kuitenkin estää vajoamasta apatiaan ja pitää liikkeessä. Onttoa tunnetta sielussa paikattiin myös pyrkimällä mahdollisimman suureen henkiseen ja materiaaliseen itsenäisyyteen. Työstä tuli identiteetin määrittäjä ja kodista maailman keskipiste ja turvasatama. Samalla syntyi hamstraajien sukupolvi. Sodan jälkeistä aikaa leimasi itsekkyys, jokaisen oli huolehdittava ensisijaisesti itsestään ja omista läheisistään. Yhteisöllisyys muuttui yksilöllisyyteen. Uhrautuminen yhteisön eteen vaihtui pärjäämisen pakkoon, kynä, kirves tai lapio välineenä. Vain itseensä ja omiin voimiinsa saattoi luottaa. Mitenkähän paljon suomalaisen yhteiskunnan nykypäivän ilmiöitä selittyy edelleen sodan aikaisilla kokemuksilla ja kuinka monta sukupolvea haavojen vaikutukset siirtyvätkään? Onko sota se suurin yksittäinen selittäjä esimerkiksi sille, miksi ruotsalaiset laulavat duurissa ja suomalaiset edelleen mollissa.

Evakkoja Helsingin asemalla pari minuuttia ennen pommitusta. Marraskuu 1939. Lähde SA-Kuva

Kuvat ovat Puolustusvoimain kuvapalvelun vuonna 2013 auenneesta verkkosivustosta, jonne on tallennettu noin 160 000 Suomen armeijan sodanaikaista kuvaa.  Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945 -kokoelma löytyy verkosta osoitteesta www.sa-kuva.fi.  Sivustolla olevat kuvat ovat lisensoitu Creative Commons -lisenssillä CC BY 4.0.


Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): 
Ruma sota - Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia
Johnny Kniga 2008, 425 sivua.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Valmistautumista parvekekauteen + arvontamuistutus


Vaikka keli ei vielä houkuttelekaan miettimään ulkoilmaelämää,  aloin silti jo varovasti valmistautua parvekekauden alkuun. Viime kesänä parvekkeelle päätyi sekalainen kokoelma erilaisia ulkokalusteita, eikä kokonaisuus houkutellut ketään viettämään siellä aikaa. Koska meillä on hyvä yhteys keittiöstä suoraan ulos, ruoanlaitto ja ulkona syöminen tapahtuu takapihan terassilla. Parvekkeelle voisi siis tehdä tänä vuonna jotain ihan muuta ja hylätä kokonaan perinteiset tuolit + pöytä ratkaisut. Parveke ei ole lasitettu, mutta sisäänvedetty. 


Varastossa on ollut kasa sohvatyynyjä odottamassa lattiatyynyiksi muuntamista ja ensimmäinen valmistui siis nyt. Sen verran kuitenkin lattiatyynyt joutuvat parvekkeella sään armoille, etten tohdi virkata päällyksiä langasta vaan teen ne pienistä räsymatoista. Itse tekeminen on maailman helpointa; isolla neulalla ja kalastajalangalla kursii matosta sohvatyynylle päällisen hetkessä. 

Lattiatyynyn alla näkyvä matto on viime viikonlopun löytö SPR:n konttitavaratalosta Turussa. Matosta tuli olohuoneeseen jotenkin sellainen arvokkaan kulttuurikodin fiilis. Hykertelin tyytyväisyyttäni, kunnes tajusin että anopillahan taisi joskus muinoin olla samanlainen matto olohuoneessaan. Hitsit, täytyy varmaan vaihtaa matto keittiöön, nimittäin sitä anoppi ei olisi ikimaailmassa tehnyt. Ero se on pienikin ero. 


Vielä ehtii muuten hyvin osallistua Come to Finland –tuotteiden arvontaan , KLIK. Viimeistään tiistaina kun käyt huikkaamassa osallistumisesi tuotteiden arvontaa, niin siten olet mukana. 



Huomasin muuten, että minullahan onkin viisi palkintoa arvottavaksi, eikä neljä. Itse samppanjaleidi oli unohtunut kokonaan, hups.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Samppanjaleidi ja muita kosmopoliitteja suomalaisia + arvonta




Come to Finland on suomalainen yritys, joka valmistaa vanhoihin matkailujulisteisiin pohjautuvia design-tuotteita. Kuten niin monessa muussakin hyvässä asiassa, spontaani sattuma synnytti idean joka muuntui intohimoiseksi tekemiseksi. Come to Finland (CTF) sai alkunsa perustajansa Magnus Londenin ajatuksesta kerätä talteen ja kirjaksi suomalaisia matkailujulisteita. Inspiraationa toimi Jorma Suhosen Samppanjaleidi vuodelta 1939.  Come to Finland – julisteita & matkoja 1851-1965 –kirja ilmestyikin vuonna 2007.



Sittemmin Come to Finland on laajentanut toimintaansa autenttisiin suomalaisiin matkailujulisteisiin perustuvien design- ja sisustustuotteiden sekä käyttöesineiden valmistamiseen ja myymiseen.  CTF:ssä siis jatkojalostetaan olemassa olevaa (mutta osittain jo unohduksiin painumassa ollutta) kulttuuriperintöä kaupallisesti elinvoimaisiksi tuotteiksi.  Tuotteet tehdään suomalaiskansallisesti paperista ja puusta.



Itse pidän ihan suunnattomasti siitä, että historiaa hyödynnetään ja yhdistetään nykypäivään eikä pidetä tiukasti omassa museot & tutkijat –karsinassaan. Ihan mahtavaa, että tätä historiallista julisteaineistoa tuodaan historiaa harrastamattomillekin ihmisille tutuksi raikkaalla, innovatiivisella ja modernilla tavalla. Hyvä CTF!


Suomesta, rakkaudella


Suomalaisen julistetaiteen ja käyttögrafiikan ensiaskeleet liittyvät ajallisesti yhteen Suomen taiteen kultakauteen ja kansallisuusaatteen voimistumiseen. Suomi-neidon vaiheet ja eri aikakausien taidesuuntaukset peilautuvat myöhempinäkin aikoina julistegrafiikassa.
Monien vuosikymmenien ajan matkailuyritykset, kaupungit ja kohteet käyttivät julisteita ainoana mainoskanavanaan. Koska käyttögrafiikan tekemiseen ei pitkään aikaan ollut omaa koulutettua ammattikuntaansa, suunnittelivat monet taiteilijat julisteita lisätuloja hankkiakseen.


Julistetaiteen avulla pieni pohjoinen maa teki itseään maailmalla tunnetuksi ja houkutteli matkailijoita läheltä ja kaukaa. Julisteiden Suomi tarjosi eksotiikkaa ja villejä seikkailuja `off the Beaten Track` mutta myös romantiikkaa, loistokasta elämää ja kosmopoliittisuutta.


Kuitenkin viimeistään 60-luvulla valokuvat alkoivat korvata grafiikkaa ja ajan saatossa julisteiden merkitys viestinnässä väheni. Valitettavan usein käyttögrafiikan kohtalona oli päätyä roskakoriin tai varaston uumeniin ilman asianmukaista arkistointia.
Nämä nyt talteen kerätyt matkailujulisteet kertovat tarinaa Suomen pitkästä matkasta matkakohteena aina tuntemattomasta suuriruhtinaskunnasta romantiikan luvatuksi maaksi, ja pidemmällekin.


Riemuhuuto paratiisista


CTF:n uusimpana aluevaltauksena on näyttelyn tuottaminen. Lappeenrannasta käynnistyi tammikuussa `Riemuhuuto paratiisista` näyttelyn parivuotinen Suomen kierros. Näyttely kertoo mainosjulisteiden avulla tarinoita Suomen pitkästä matkasta tuntemattomasta Venäjän alaisuudessa olleesta suuriruhtinaskunnasta romantiikan luvatuksi maaksi. Näyttely kiertää tänä vuonna Lappeenrannan jälkeen vielä Pietarsaareen, Rovaniemelle ja Ouluun. Ensi vuonna tähän aikaan näyttely aukeaa Helsingin Kansallismuseossa.


Arvonta


Sain Come to Finlandin verkkokaupasta   paketillisen elävää historiaa arvottavaksi Vintagentissa. Jaoin  tuotteet neljään eri kokonaisuuteen, jotka arvon osallistujien kesken.


1. Suomalaisesta koivusta tehdyt puiset muumikortit. 2. Konepesunkestävä Turku-tarjotin, koivua. 3. Muistikirjat, 2 kpl.
 4. 3 kpl koivusta tehtyjä Vintage-kortteja.


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen vaikkapa omasta mielestäsi Suomen paras matkailukohde, tällä saat yhden arvan. Kaksi arpaa saat jos olet lukijani tai liityt nyt sellaiseksi.
Kolmannen arvan saat jakamalla arvonnan omassa blogissasi tai facebook-sivuillasi. Kaikki viimeistään tiistaina 23.helmikuuta kommentoivat ovat mukana tuotteiden arvonnassa.

Kerro kommentissa monellako mahdollisuudella (1-3) olet mukana. Mikäli kommentoit anonyyminä lisää mieluusti sähköpostiosoitteesi tai tule ensi viikolla tarkistamaan oletko voittajien joukossa.


Onnea arvontaan!

Tunnelmakuvat ovat peräisin Come to Finlandin Suomi on intohimoa + designia -esitteestä



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

DIY; kapteeninpeili



Jotenkin on viimeisen vuoden aikana päässyt käymään niin, että kaappiin on päätynyt nippu nahkavöitä, joissa ei pituus enää riitä varsinaiseen käyttötarkoitukseensa, hupsistavaan. Olen pohtinut vöille uusia käyttötarkoituksia korin kahvoina, piirongin vetiminä ja vaikka missä. Mutta kun Katja Valkoisen vuoren rinteiltä esitteli itse tekemänsä kapteeninpeilin ja sen alkuperäisen nahkaisen inspiraatiokuvan BDDW:ltä, oli seuraava DIY-pakkomielle syntynyt.

Tylor Haysin BDDW:lle vuonna 2001suunnittelema
The Captain´s Mirror on designklassikko, jonka hinta huitelee
käsittämättömältä tuntuvassa pitkälti yli tuhannessa eurossa.

Aktiivisesti kun piti silmät auki, osui kirppiskierroksella eteen pieni pyöreä peili 3 euron hintaan. Peili näyttää ehkä kuvissa suurin piirtein valkoiselle, mutta todellisuudessa se oli todella kellertävän likainen. Ei siis ollut mikään uhraus spreijata kehys kuparinväriseksi ja kiristää kehyksen ympärille konjakinvärinen nahkavyö. 



Vyön solki on ehkä vähän turhan suuri, mutta ei mahda – näissä DIY-hommissa pitää sietää kompromisseja- ja kun halusin juuri tuon vyön värin, niin kestän omaan makuun vähän turhan krumeluurin yksityiskohdan soljen muodossa. En liimannut vyötä kiinni peiliin, joten vyö saattaa hyvinkin pian mennä vaihtoon.



Peili menee hyvin näinkin, mutta ehkä käyn vielä suutarilla niittauttamassa saman värisen pikkuvyön ripustusnaruksi (vaihtoehto 2:n tyyliin mutta ilman solmuja). 

  

perjantai 12. helmikuuta 2016

How to be single eli hetkellinen paluu opiskelijaelämään



Opinnoista ja muista kaikenlaisista menoista johtuen minun piti liisata jälkipolven opiskelijaboksi itselleni pariksi päiväksi loppuviikolla. Olen itse asunut iäisyyksiä sitten opiskelija-asunnossa samaisessa kaupungissa ja olipahan hauskaa vertailla nykypäivän opiskelijan elämää omiin muistoihin.
 
Haalarista napattu viisaus. Eikä välii kauanko opiskelijaelämä
kestää, kuha se on mukavaa.
Suurin ero tietysti tulee jo siinä, että omina opiskeluvuosina soluasuminen oli likipitäen ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Itse asuin kaupungin laitamilla kolmen tytön kimppakämpässä. En muista, että huoneita olisi sen enempää sisustettu, kunhan kerättiin kotoa sitä sun tätä matkaan. Minulla oli asunnon ainoa televisio, mistä syystä kämppäkaverin poikaystävä vietti runsaasti aikaa minun huoneessani ja minä pelastauduin kirjapinon kanssa keittiön pöydän viereen. Ehkä näistä syistä opiskelija-asunto oli itselle aina vain kämppä, kotiin mentiin  viikonlopuiksi. 

Nykyopiskelijoille pitää väliaikaisenkin asunnon tuntua omalta kodilta. He eivät taida soluasumista paljon suosia, ei edes tuttujen kesken, puhumattakaan vieraiden kanssa. Samanlaiseen elämänkatsomukseen ja  -tapoihin perustuvat yhteisöasumiset ovat sitten ihan toinen juttu.   



Jo parissa päivässä tuli hyvin huomattua yksin ja kaupungissa elämisen hyviä ja huonoja puolia. Ensin vesisateessa, sitten kinoksissa polkupyörällä liikkuminen pisti keski-ikäisen kummasti kaipaamaan autoa ja autotallia.  Toisaalta luentojen jälkeen pääsi pyörällä nopeasti ja joustavasti käväisemään kahville kaupungin keskustassa, autolla liikkeellä ollessa olisi varmasti jäänyt menemättä. Entäpä kaupassa käynti sitten; ostoskoriin päätyi vain juuri sitä mitä itse teki mieli ja pyörällä viitsi kuljettaa. Toisaalta pienessä keittiössä, vähillä välineillä ja vain itselle kokkaaminen oli paluuta perusasioiden pariin. Mihin ihmeeseen sitä oikein tarvitsee kaikkia niitä eri astioita ja koneita mitä kotikaapit pursuavat..



Iltalenkki kaupungissa oli mukavan erilainen sekin. Omassa kodissa kun saa päättää lähteäkö kävelemään metsään vai pururadalle päin, yhtä pimeää ja tylsää kummassakin suunnassa. Kaikki muut kaupungilla kävelijät näyttivät siltä kuin olisivat menossa kuluttamaan kulttuuria.


Opiskelijaelämän tyyliin tuli valvottua vähän turhan pitkään, ilta meni yön puolelle kirjaimellisesti netflix & chill –teemalla. Elokuvankin sain valita ihan oman maun mukaan. Ja vaikka muutaman päivän `sinkkulomalla` olinkin, niin netflix & chill tarkoittaa tässä kohdassa juurikin vain ja ainoastaan leffaa ja löhöilyä, ei siis sitä minkä kiertoilmaisuksi sanapari on sinkkumaailmassa viime aikoina muuttunut.




Kotiin lähtiessä tiskasin astiat, jätin ruokaa jääkaappiin ja ostin tulppaaneja pöydälle. Toivottavasti saan lähilomailla tässä residenssissä toistekin. Ihan kuin olisi ollut minilomalla...


EDIT;  Kukka, kuha, kuura, kylmä, koti. Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu -blogin K-kirjain aiheiseen makrotex-haasteeseen.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Suffragette saa kuin saakin ensi-iltansa



Iso-Britannian lisäksi esimerkiksi Ruotsissa melkoiseksi elokuvatapaukseksi muodostunut SUFFRAGETTE-elokuva saa pitkän jahkailun (täältä voi lukea enemmän) jälkeen sittenkin  Suomen ensi-iltansa. Jos historiallinen laatudraama vähänkään kiinnostaa niin kalenteriin kannattaa jo nyt tehdä merkintä huhtikuun 8.päivälle. 



1910-luvulle sijoittuva Suffragette kertoo siis naisille äänioikeutta vaatineista brittiaktivisteista. Hieman näyttelijäntaidoistaan kyseenalaistamani Meryl Streep näyttelee elokuvassa suffragettiliikkeen johtajaa Emmeline Pankhurstia, joka istui vankilassa useita kertoja radikaalien toimintatapojensa takia. Maailman muuttaminen vaati äärimmäisiä keinoja, eivätkä suffragettiliikkeen naiset epäröineet niitä käyttää. Meryl Streepin rooli elokuvassa ymmärtääkseni kovasti pieni. Arvostelujen mukaan Carey Mulligan loistaa pääroolissa pelottomana ja oikeudentajuisena Maudina, nousevan naisliikkeen kantavana voimana.


Elokuvassa on suomalaisittain katsottuna hieman harmittava virhe. Lopussa nimittäin luetellaan maita joissa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa. Luettelosta puuttuu kokonaan Suomi, vaikka meillä naiset saivat äänioikeuden jo vuonna 1906,  ensimmäisenä eurooppalaisena maana.  Astiankuivauskaapin keksiminen ja naisten varhainen äänioikeushan ovat niitä asioita, joita useimmat suomalaiset naiset muistavat muun maalaisille Suomesta kertoa (miehillä vastaava asia taitaa olla Mika Häkkinen ja muut autosankarit, ehkä?)


Syy miksi Suomi puuttuu listalta saattaa Suomen historian emeritaprofessori Irma Sulkusen mukaan olla, että Suomessa naisten äänioikeusliike kulki aivan eri polkua kuin muualla Euroopassa. Suomessa naisten äänioikeutta ajoi voimakkaimmin työväenliike. Vaatimus mahdollisimman laajasta äänioikeudesta liittyi Suomessa kiinteästi taisteluun Venäjän määräysvaltaa vastaan.  Kaikki tarvittiin ääniuurnille kansan yhtenäisyyden ja itsellisyyden nimissä, naisia ja miehiä erottelematta. (nyt.fi)


Englannissa äänioikeuskamppailu koskettikin lähinnä ylempien yhteiskuntaluokkien naisia.
Vaikka polut naisten äänioikeuteen ovatkin Britanniassa ja Suomessa eronneet toisistaan, epäilee Irma Sulkunen Suomen puuttumisen listalta olevan kuitenkin vain silkka lipsahdus.




Hitsit, jospa Suomessakin yleistyisi tapa pukeutua teeman mukaisesti elokuvanäytöksiin. Ihan voisi arvostuksen osoituksena viritellä ylle myöhäisviktoriaanista tyyliä korsetteineen kaikkineen.... Tai sitten vaan mennä farkuissa ja villapaidassa tyytyväisenä aiempien sukupolvien saavuttamiin muutoksiin ja naisen elämän tasa-arvoistumiseen.

Kuvat ja elokuvan suomenkielinen traileri; Future Film Distribution.


Pakko vielä laittaa loppuun  kuriositeettina Walt Disney-versio aiheesta.  Tässä Mrs. Winifred Banks (Glynis Johns)  suffragettina Maija Poppanen –elokuvassa (1964). 




sunnuntai 7. helmikuuta 2016

`Beibi nyt leivotaan`.....



Kaapissa pyöri vielä puolikas purkki Nutellaa edelliseltä `leivontakerralta`. Laitoin leipomis-sanan hipsuihin, koska pakasteesta sulattamista ei taideta  alan piireissä laskea ihan oikeaksi leipomiseksi.

Eilen sitten iski jälleen ihan mahdoton pullan mieliteko.



Koska leivonta ei edelleenkään sisälly omalle mukavuusalueelleni, piti yllyttää aviomies mukaan toimintaan suorittamaan leivonnan tekninen osuus. Koreografian laadinta jäi minulle.  Pohjana ohjeeseen toimi perusbostonpullan ohje, joka tuunaantui nutella-versioksi täytteensä avulla, joka sekoitettiin Philadelphia-tuorejuustosta ja Nutellasta. Toscakuorrutukseen yhdistettynä tuli kokonaisuudesta kivasti pähkinäinen ja vain ihan pikkuisen tahmainen.

Speksit Nutellabostonille

Leivonnan myötä päähän jäi korvamadoksi soimaan  leivonnasta(kin) kertova Popedan Matkalla Alabamaan, joka on muuten viime aikoina soinut vähemmän kivana versiona Lidlin paistopistemainoksessa...

”Pullat pystyyn taikina nousee
beibi nyt leivotaan
Olen kaupungin tavoitelluin ukkomies
heitän hiivat tosta vaan”…



Työnjako leivonnassa  toimi yllättävän hyvin.  Olikohan ilmassa  pyrkimystä kaupungin tavoitelluimmaksi ukkomieheksi vai oliko rouva vintagentin nimipäivällä ja kahvivierailla sittenkin suurempi osuus asiaan?